Sinnehän ne kaikki tiet johtaa; rasvamaksaan! Tosin R… on parempi kuin S…, mutta jos rasvamaksaa ei hoida, se etenee maksatulehdukseen, sitten kirroosiin ja lopulta myös siihen syöpään. Näin se lääkäri mulle asian kartoitti. Hän sanoi, että on oma asiani miten sen hoidan, vai hoidanko ollenkaan, mutta hän on nyt kertonut mihin se johtaa. Pallo on nyt mulla. Sisso.
Hyvä olikin, ettei se alkanut paasata sen enempää kieltoja tai rajoja. Nykyään tiedetään, että rasvamaksa voi kehittyä jopa lapselle ja sen suurin aiheuttaja on sokeri. Geeneissäni näkyy sokerikoukku ja alttius rasvamaksaan. Ja nyt tajuan, että nehän kulkee tiiviisti käsi kädessä. Jos ei olisi toista, tuskin olisi toistakaan! Ja siinä on myös avain paranemiseen. Ainut keino parantua rasvamaksasta on siis laihduttaminen. Omalla kohdallani se tarkoittaisi ainakin 10 kiloa, mutta 15 olisi vielä parempi, eikä 20:kään olisi liikaa.
Mutta helvetti, kuinka vaikeaa se on, jos on sokeririippuvainen! Olen puhunut muiden sokeririippuvaisten kanssa ja olemme yhdessä todenneet ensinnäkin, että tämä on todellinen ja vakava riippuvuus ja toisekseen, että totaalikieltäytyminen on usein se huonoin vaihtoehto. Mun kohdalla vaikeutta tuottaa karkit ja erityisesti suklaa, mutta myös energiajuomat, limsat ja leivonnaiset. Joka päivä on saatava sokeriannos. Miksi emme sitten viru kadulla huonokuntoisina ja rettelöiden? Koska sokeria saa jopa alle eurolla ja oikeastaan sitä saa vaikka ei haluaisi. Ei kai narkkaritkaan rettelöisi jos jogurtissa olisi kokaiinia ja kekseissä LSD:tä ja irtokarkeissa heroiinia?
On toki muutamia keinoja irroittautua sokerista. Ensinnäkin on siis se totaalinen sokerilakko. Vieroitukseen kuluu noin kuukausi. Olen sen kokenut muutaman kerran. Ensimmäiset päivät kuluu levottomassa, turhautuneessa ja vihaisessa fiiliksessä. Ensimmäiset kaksi viikkoa on jatkuvaa taistelua. Kaupassa pitää vältellä karkkihyllyä, sillä retkahdus on aika taattu jos parkkeeraa kuolaamaan suklaata ja muita herkkuja. Kaupassa on eksynyt olo, kun ei tiedä mitä ostaisi sokerin tilalle. Hedelmät ei kiinnosta! Ei siis yhtään. Saati vihannekset. Saati mikään. Tympii ja haluaisi vaan nukkua, että aika kuluisi, että olo helpottaisi. Kuukauden päästä voi jo suht rennosti mennä karkkihyllyn ohi pysähtymättä. Muutaman kuukauden päästä voi katsella karkkeja vaikka kuinka, eikä yhtään tee mieli, päin vastoin. Ällöttää. Jossain vaiheessa tulee retkahdus (erittäin todennäköisesti) ja sillon sitä vihastuu, kun luulee, että lempisuklaan reseptiä on kavalasti muutettu tällä välin, koska se maistuu pahalta. Oikeasti vaan oma makuaisti on muuttunut. Retkahdusta ei kannata säikähtää, sillä tässä vaiheessa tilanteen saa vielä helposti korjattua. Mutta jos kehität itsellesi uuden riippuvuuden, alkaa kaikki alusta. Vittumaista, mutta totta.
Kerran päivässä-metodi on toinen vaihtoehto. Eli päätät milloin syöt sen päivän makean annoksen. Onko se aamulla, päivällä vai illalla. Mulle se ois iltapäivällä. Et siis napsi pitkin päivää, vaan hillitysti sen yhden ajankohdan aikana. Olkoon se kolme keksiä, kääretortun palanen taikka suklaapatukka. Tämä on oikeasti ravitsemusneuvojan vinkki, jos henkilön tulee massuteltua makeaa pitkin päivää. Tämä on siis vaihtoehto ja askel parempaan. Ei ole tarkoitus totaalikieltäytyä. Jos tiedät, että illalla syöt ravintolassa ja siihen kuuluu jälkkäriksi vaikka jäde, silloin syöt sen päivän sokeriannoksen vasta illalla.
Puolitus on kolmas vaihtoehto. Se toimii näin: aina kun haluat makeaa tai sitä on jossain tarjolla, syö vain puolet siitä mitä normaalisti söisit. Puolikas kakkupala. Puolikas suklaapatukka. Puolikas mitä vain. Ja se siis tarkoittaa, että puolitat sen päiväannoksesi ja siitä tulee puolet viikkoannoksesta, puolet kuukauden sokerimäärästä jne. Ei mikään kovin radikaali keino, mutta jotain sentään. Ja tämäkin on ammattilaisen ohje, ei minun keksimäni. Minä koetan makustella näitä keinoja ja miettiä mikä porras olisi ensin ja mikä sitten. Jotenkin itseään pitää tässä sokeriasiassa huijata, jos aikoo onnistua mukavasti. Tai en tiedä, onko se vain huonoa huijaamista.
’Hitunen päivässä’ on ihan itse keksimäni viimeinen porras. Siinä voin syödä karkkiaskista vaikka kolme karkkia päivässä. Tai kaksi, tai yhden. Siis tosi vähän, mutta kuitenkin sen verran, että on sitä makeaa. Tämä vaatii rautaista tahtoa ja luultavasti noita kahta muuta porrasta ensin alkuun. Sitä en vielä tiedä kauanko noita portaita pitää elää, jotta voi siirtyä seuraavalle. Kuukausi voisi olla sopiva. Liian nopea tahti ei todennäköisesti toimi. Jos kuukausi tuntuu liian hitaalta, mieti että se on kuitenkin parempi kuin et tekisi muutosta lainkaan. Kroppa vaatii oman aikansa, jotta tavasta tulee fyysinen normi.
Olen myös miettinyt, että pitäisikö varata aika joltain ravitsemusneuvojalta. Nuo edellä mainitsemani neuvot ei ole siis minun saamiani. Haluisin ehkä henkilökohtaisen tsemppaajan ja jonkun, joka osaa nämä jutut kuin vettä vaan. En jaksaisi ruveta testailemaan ja opettelemaan kaloreita ja pohtimaan mikä minkäkin kanssa on ok ja missä vaiheessa päivää. Että voinko esim tehdä aamusmoothien vai en. Jos päädyn ammattilaisneuvoihin, kerron täällä miten homma etenee. Olen tiedostanut tämän ”jotain tarttis tehdä” jo aika monta vuotta. On niin paljon mukavampaa olla tekemättä mitään. Mutta tympii, kun painoa karttuu ja elämä hankaloituu koko ajan. Ja onhan se syöpäkin aika hyvä pelote.
6 kommenttia:
Huokaus! Minulle herkut maistuvat. Liikaakin. Postauksessasi on hyviä vinkkejä sokerikoukusta pääsemiseen, kiitos. Olen postausten äärellä kuulolla, miten homma etenee. Tsemppiä!
Tarja; Se on aika yleinen ongelma kyllä! Kiitos tsempeistä, sitä tarvitaan! 😊
Myös sulle isosti tsemppiä omassa projektissasi!
Voi kunpa tietäisit, kuinka epätoivoisesti olen yrittänyt keksiä keinoja, joilla saisi sokeririippuvaisen vaihtamaan makutottumuksiaan terveellisempään suuntaan, mutta toistaiseksi tuloksetta ja se alkaa näkyä huolestuttavalla tavalla. Ei omalla kohdallani, vaan miehen.
Itse irrottauduin sokerista reilut parikymmentä vuotta sitten, kun olin varma, että mulla on hiivasyndrooma, joka silloin oli pinnalla (en tiedä puhuuko sellaisesta enää kukaan, mutta se oli kuulemma metabolisen oireyhtymän esiaste tai jotain). Päätin silloin kertalaakista jättää sokerit ja siiderit ja kaikki makeat ja se kävi kyllä ihan tosi kivuttomasti ja helposti, kun aloin aloittaa aamut raa'alla greippimehulla ja vaihdoin jugurtit luonnonjugurtteihin ja karpaloihin tai puolukoihin tai ihan mihin tahansa happamaan. Sellaiseen, joka alkuun kiristeli leukaperiä, mutta ei mennyt kauaa, kun ihan vaikka lusikallinen tavallista sokerijugurttia ihan poltti kurkkua. Sen koommin ei ole makea maistunut, vaikka sitä ei kukaan uskokaan ja saan edelleen kuulla siitä nälvimistä tai kyselyä millä dieetillä olen, kun ei leivos tai pulla kelpaa. Syön jos huvittaa, mutta useimmiten ei.
Mutta siis tämä EI ollut mikään piilovinkki, eikä liittynyt millään lailla omaan tilanteeseesi, koska vierestä seuraan, kuinka vaikea sokerista tykkäävälle miehelle on päästä siitä eroon. Tykkää suklaasta, simasta, limsoista ja ihan kaikesta makeasta ja vaikka se on alkanut näkyä sekä vaa'alla että vyötäröllä, on edelleen mielikuvissaan se sama urheilumies, joka on ihan täyttä terästä. Vaan kun ei ole. Houkuttelin (pakotin) just eilen meidän kotipuntarille, josta näkee halutessaan myös rasvaprosentin ja viskeraalisen rasvan määrän ja erityisesti jälkimmäinen osoitti sen, että mun huoli rasvamaksasta ei ole turha. Se on ihan saletisti täyttä totta ja tässä just tänään olen koittanut pääni puhki miettiä, miten saisin ukkelin seuraavaksi verikokeisiin ja lääkärin pakeille niin, että uskoisi, ettei ole mun omakeksimiäni juttuja. (Miehillä tuppaa aina löytymään tuttavapiiristä joku, joka syö/juo vielä epäterveellisemmin jnejne, mutta olen koittanut sanoa, että mua ei muiden miesten terveys tai vyötärönympärys kiinnosta, koska mulla on vain yksi aviomies).
Mulla ei mikään "poissa silmistä, poissa mielestä" toimi. Jos koitan välttää jotain (omassa tapauksessani vaikkapa sipsejä), on parempi, että niitä on koko ajan kotona saatavilla, että voin aina tehdä sen päätöksen, otanko vai jätänkö (useimmiten jätän). Mutta ans olla, jos karsin ne kokonaan, en mitään muuta ajattelekaan kuin sipsejä, joita lähden hakemaan lähikaupasta vaikka keskellä yötä :).
Olen hengessä mukana ja tsemppaan sua täältä käsin <3. Olet jo pitkällä, kun mietit useampia eri vaihtoehtoja. Ja ihan huippua, jos löytyisi joku kiva ja hyvä ravitsemusneuvoja, jonka kanssa kemiat natsaisi ja jolta saisi sellaista just itselle räätälöityä tukea.
Annukka; Mietin pitkään, mitä vastaisin sinulle. Tämä on jotenkin hirmu vaikea aihe. Todennäköisesti miehesikin omaa sen geenin, joka korreloi sokeriaddiktion kanssa. Muuten lopettaminen olis tosi helppoa. Mun mies esim poltti lähes 30 vuotta ja sitten päätti vain lopettaa, eikä tarvinnut siihen nikotiinipurkkaa tai mitään. Lopetti vain. Ja ihmettelee aina mikä siinä lopettamisessa on niin vaikeaa. No, hänellä tuskin on sitä geeniä, joka aiheuttaa alttiuden tupakkariippuvuudelle. Ja voi olla, että tuollainen koukutusgeeni on joillakin vahvempi tai periytyy moninkertaisena, kuin toisilla. Silloin ei auta mikään maailman tieto haitoista tai pelko terveyden menetyksestä. Se ei vain tunnu ajankohtaiselta ja tärkeämmältä, kuin se, että on pakko saada koukuttavaa ainetta. Olen kuullut useamman ihmisen sanovan, että he lähtisivät vaikka keskellä yötä kioskille hakemaan makeisia, jos kotona ei olisi.
Nostan hattua sulle, että olet vaihtanut sokerin terveelliseen vaihtoehtoon! 😊 Jos nyt itse ajattelisin, niin paras tapa puolison ei ole huomauttaa ja vahtia (ajattelen nyt itseäni ja kuinka mies voisi toimia mua kohtaan) koska se ajaa hyvin helposti salaa syömiseen. Paras tapa olisi ehkä palkita ja keksiä korvaavia aineita (vaikka joku ihana smoothie, jonka hän ojentaisi aina just sillä hetkellä) ja olla vieressä mahdollisimman paljon sen ekat kaks kolme viikkoa, jotka on pahimmat. Ja huolehtia verensokerin tasaisuudesta koko päivän. Pahimman ohi päästyä alkaa sitä sitten jo itsekin kyetä tekemään valintoja ja esim sen vuoden kuluttua oma makukin on muuttunut jo täysin, kuten totesitkin.
Joo, varmasti meiltä kaikilta löytyy tuttavapiiristä joku, joka elää paljon epäterveellisemmin. Mutta sä sanoit siihen kyllä hyvin, että sua ei kiinnosta ne miehet, vaan oma mies ja hänen terveys! Toista ei voi oikein pakottaa mihinkään, vaan hänet pitää saada itse tajuamaan se asia. Vähän niin kuin kantapään kautta me täällä opitaan asioita. Läheisen on vaikea sitä hyväksyä ja käsitellä, mutta se vaan on paras keino. Mutta miten saada toinen hoksaamaan sama asia itse, on sitten toinen juttu. Sanovat, että nainen on mestari ujuttamaan miehen mieleen omia ajatuksiaan niin, että mies luulee itse keksineensä ne… 😉
Kiitos tosi paljon tsempeistä!! Sitä tarvitaankin. No mä olen tässä kohtaa, enkä tiedä onko tämä pitkällä vai ei. Esim nyt ajattelen, että menen töitten jälkeen kauppaan ostamaan energiajuoman ja tulen vihaiseksi ajatuksesta, että joku yrittäisi sen estää. Mutta varmasti pidän aihetta yllä täällä blogissakin. Muakavaa viikon jatkoa sulle! 😊
Viisas vastaus Thilda, kiitos siitä.
Voisin kirjoittaa tästä vielä pitkästi ja kirjoitinkin, mutta jotenkin tuli huono omatunto siitä, että täällä puin miehen asioita, joten pyyhkeilin pois.
Halusin kuitenkin osoittaa, että olen lukenut vastauksesi (niin teen tosin ihan aina) ja arvostin sitä.
Sen kuitenkin sanon, että se on niin totta, että miehille parhaiten menee läpi ehdotukset, jotka kuvittelevat keksineensä itse ;). Toimii myös miesvaltaisella työpaikalla ;). Joskin onneksi myös omia ehdotuksiani porukan ainoana naisena kuunnellaan, kunnioitetaan ja toteutetaan sellaisenaan. Otan tuon toisen käyttöön vasta hätävarana :).
Toivon sulle hyvää energiaa <3
Annukka; Voi, älä ihmeessä pyyhi yli mitään! 😳 Näitähän on tärkeä ja hyvä puida ja siitä on molemmin puolin hyötyä!
Kiitos! Voimahalaus! 🥰
Lähetä kommentti