Kaupunkinotkumista

 

Keväästä -20 aina viime kesään saakka en käynyt kaupungissa juuri ollenkaan. En ajanut edes bussilla keskustan läpi varmaan kahteen vuoteen! Joten nyt kokonainen päivä vaan notkuen keskustassa ilman mitään tapaamisia on aika outo juttu. Melkein kymmenen tuntia haahuilua ja hengailua, väsyttää lopulta niin, että tekis mieli pistää pitkäkseen kaffilan soffalle.

Mutta löysin hienoja juttuja kyllä! Esimerkiksi kävin ekaa kertaa Sokoksen (Tampereen) pääovien luona olevassa Italialaisessa kahvilassa. Otin ensin salaatin - jota saa joko mukaan tai paikan päällä syötäväksi - ja huh huh sepä oli parasta salaattia ikinä!! Annokset maksetaan painon perusteella ja niitä saa siis sekoitella. Otin vuohenjuustosalaattia ja siihen kylkeen vähän tomaatti-mozzarellasalaattia ja muutaman oliivin päälle. Kyytipojaksi chilikermaviilikastiketta muhkea määrä. Salaatin jälkeen tempaisin vielä kitaani jäätelöä; pieni kulhollinen valkosuklaacappuccino- ja lakritsijäätelöä. Nam! Sokoksen kempparista mukaan tarttui Korresin EdT nimeltä Anafi  (tuoksunuotteina mandariini, bergamotti ja greippi) ja Mauin kookos-hiusöljysuihke.

Sitten piti löytää rauhallinen paikka puhua puhelimessa, joten menin erääseen lähistön kahvilaan. Join chailatten ja äkkiarvaamatta todistin aika outoa kohtausta, jonka eräs miesasiakas järjesti, kun henkilökunta oli käymässä toisessa salissa. Hän hermostui tiskillä odottelusta aivan suunnattomasti ja lopulta hän julisti suureen ääneen ”Missä on henkilökunta? Me kokoomuslaiset emme odottele!! Meillä on nyt valta!” Lopulta hän vielä julisti tarjoilijalle soittavansa kaupunginjohtajalle. Me muut asiakkaat katselimme ihmeissämme. Olin aluksi melkein varma, että hän on joku kaupunginteatterin näyttelijä ja tämä on joku rooli tai piilokamera. Mutta todennäköisesti hän oli vain joku, jota maalla sanottaisiin kylähulluksi. Kaupungissa ei vissiin korrektisti sanota miksikään.

Käväisin myös vintageliikkeessä ja vintage-UFFilla, mutta en oikein miellä tätä nykyään vintageksi kutsuttua oikeaksi vintageksi. Ne rekit tursuaa 80-lukua, ja mitä vintagea se nyt muka on? Sehän oli eilen! Odottakaa vain nuorisolaiset, huomenna 2010-luku on vintagea, sittenpä näette. Ja kahden sekunnin kuluttua kaikki nykyään itsestäänselvä ja kaikin puolin ok-asiat on erittäin kiellettyjä. Tämä on vähän kuin asuisi psykopaatin kanssa; hiki hatussa koetat opetella sääntöjä, jotka kuitenkin muuttuu äkkiarvaamatta ja kaikki on päälaellaan, niin että olet aina väärässä, teet mitä tahansa, ja SINÄ olet aina se, joka joutuu pyytelemään anteeksi.

Mutta jos minä olen keskustassa, livahdan aika varmasti myös kirjakauppaan. Selasin monia monia kiinnostavia ja ihania kirjoja, mutta ostamaan päädyin kuitenkin vain kolme. Tai sekin on harvinaista nykyään, sillä sätin itseäni lakkaamatta kaikesta uuden hankkimisesta. Kirjojen suhteen omistaminen on vain hyvä juttu, mutta kun ne pahukset vain vievät tilaa niin tolkuttomasti! Se on se huono puoli. Marie Kondon ”Kurashi - iloa säkenöivä elämä” vaikutti tolkun teokselta, josta voisi saada paljonkin vinkkiä ja inspiraatiota. Muuten en ole mikään himomarittaja, mutta periaatteessa osa hänen maritus-jutuistaan on kyllä hyviä. Fida Kettusen ”Vintage & second hand” on kuin minulle luotu (vaikkakin koetan olla nykyään tosi tiukalla seulalla näissä vintagevaate-kirjoissakin). Kirja käsittelee kuitenkin käytetyn hankkimista fiksulla tavalla monista kanteista ja käy läpi vuosikymmenetkin lyhyesti. Nicklas Brendborgin ”Iätön meduusa ja ikuisen nuoruuden ihme” taas menee samaan kastiin kuin muutkin hyllyssäni olevat vanhuustutkimukset. Loputtoman kiehtova aihe!

En ole enää sellainen kaupunki-ihminen, joka jaksaisi ja haluaisikaan juoksennella shoppailemassa aamusta iltaan ja nytkin halusin puolet ajasta vain nukkumaan. Mutta ennenkuin pääsin kallistamaan pääni asuntoauton penkkiin, söin vielä sushia Itsudemossa ja smoothia Arnoldsilla. Minusta kaupungissa pitäisi olla jonkinlainen divaanihuone meille väsähtäneille entisille shoppailijoille, jossa voisi edes lojua sohvalla pitkällään. Kahvilassa se ei taida olla kovin jees? No mutta siihen nähden, että en koe shoppailleeni, tuhlasin päivän mittaan kyllä vähän liikaakin. Tiedän, että vastaavasti pitää siis ottaa vähän rauhallisemmin. Luoja, onneksi en asu kaupungissa!! Jos joka päivä olisin näitten houkutusten äärellä, tuho olisi varma.