Tässä äsken tepastellessani -25 asteen pakkasessa aamutuimaan, mieleen pamahti tyytyväisyys siitä, että oon vihdoinkin ryhtyny tekeen asioita, jotka on vuosikausia - ehkä jopa 10 vuotta - olleet ’mä teen sitten kun’… sellanen Sitku-elämä on aika rasittavaa, koska se työntää asioita eteenpäin niin ku lumiaura ja lopulta joka puolella on kauheita valleja ja jo pelkkä ajatuskin kaikesta tekemättömästä ja kaikesta keskeneräisestä projektista uuvuttaa.
Mulla on ollu esim vuosikausien läjä parsittavia villasukkia ja lapasia, koska en pysty heittään meneen mitään, ellei se ole tosi rikki, eli käyttökelvoton ja siksi hilloan parsittavia vuodesta toiseen. Mutta nyt pari päivää sitten otin itteeni niskasta kiinni ja parsin miehen hanskat ja siitä innostuneena otin eilen illalla oman villasukkakassini esiin ja sain kertaheitolla parsittua seitsemät sukat! Vielä jäi viidet + viidet lapaset, mutta tää oli iso helpotus! Ei sillä, ettäkö sukat tai rasat loppuis kesken, ehei! Mulla on kaapissa käytössä varmaan 25 rasat, niin että ennemminkin ahdistaa se määrä. Siihenkin keksin muuten keinon juuri. Pidän kutakin paria vaikka vajaan viikon, niin tulee kaikkia vähä pidettyä. Enkä saa ehkä ikinä enää ostaa uusia lapasia! (Hankalaa on, että mua kiinnostaa kauheesti kaikenlaiset uudet neulekirjat ja melkein oon jo ryhtyny projektiin, että teenpäs itelleni jotkut ihanat kirjoneulesukat… auts!)
Toinen juttu joka on jumittanu ties montako vuotta; kenties yli 10v? on yks hame, jonka ostin kerran Tallinnasta. Se on sellanen kirjailtu villakangashame, joka on vähän kansallispukumainen, mutta tosi erilainen kuin Suomen vastaavat. Tämä on lyhyempi ja helmassa on tekokuituröyhelö (jonka purkamista olen pohtinut). Hame on lämmin talvihame, mutta se ei alunperinkään mahtunut mun päälle! Se on siis ehkä 10 vuotta odottanut kaapissa sitä, että kapenen jollain ihmeen hysteerisellä äkkirysäyksellä - jota ei kumma kyllä ole kuitenkaan tapahtunut. Viikonloppuna otin hameen hyppysiini ja purin vyötärökaitaletta ja sitten pari laskosta ja ompelin hakaset eri kohtaan ja näin sain siihen 10cm lisäleveyttä ja se mahtui päälle! Lähempää tarkastelua tuo ompelus ei siedä, mutta vyötärö onkin paidan alla piilossa. Oon kyllä hyvä ompeleen käsin, mutta en jaksanut ryhtyä kehittelemään lisäkangasta kesken loppuvaan vyötärökaitaleeseen, joten näillä mennään. Ei silti yhtään haittaa.
Ja nyt kun on kunnon pakkaset, voin tepastella hameessa edelleen! On mulla kyllä itse kangaspuissa kudottu villahame myös, joka oli mun omissa häissä päällä, mutta en oo edes uskaltanu kurkata sitä pariin vuoteen, koska pelkään, että joku ötski on rouskinu siitä kappaleita. Nyt voisin ottaa senkin käyttöön ja sitten säilöä sen kunnolla pukupussiin jatkossa. Ikävintä oli, kun mun lapsen mulle ompelemassa italialaisessa ohuessa villakankaisessa mekossa oli kaksi pikkuista reikää, kun ötökkä oli löytänyt sen henkarista ja melkein itkin, kun harmitti niin! Nyt olen pohtinut voisinko jotenkin paikata sitä, ilman että sen staili kärsii. Tai että mitä ihmettä tekisin sen kanssa. Rintakoru outoon paikkaan? Tai joku hyperkaunis kirjailu…
2 kommenttia:
Voihan ötökät 😲 Toivotaan, että keksit jonkun loistavan idean asiaa hauduteltuasi. Mukavaa viikonloppua!
Tuttavani vei miehensä puvuntakin taitavalle ompelijalle, joka osasi taideparsintas. Takin hihassa oli reikä, jonka ompelija paikkasi niin taitavasti, ettei sitä paikattua kohtaa meinannut erottaa. Kirjailu voisi olla myös hyvä idea.-Selja
Lähetä kommentti