Jännittää aika paljon se TT-kuvauksen tulos. Tää on jo verrattavissa siihen, että tunnin päästä pitäis pitää Olympiastadionilla esitelmä jollekin miljoonalle ihmiselle, jotka jo lähtökohtaisesti suhtautuu vihamielisesti muhun. Itse kuvaus ei siis jännitä niinkään, paitsi jos kanyylinlaitossa tulee ongelmia. Sitä kun ei koskaan tiedä etukäteen. Yrittävät runnoa jotain norsukanyylia mun heiveröisiin kätösiin, jos en muista sanoo, että käyttäkää vauvakanyylia! Minkähänlaista kanyylia ne käytti muhun sillon kun olin vastasyntynyt vauva; 1200g painava hiirenpoikanen. Onneksi sellaisesta ei muista ite mitään. Maailman on täytyny olla hyytävän pelottava ja jättimäinen! Hetkinen; sitähän se on edelleen!
Moneskohan kerta nyt on kun meen TT-kuvaan… ainakin viides tai kuudes. Rutiinilla jo menee semmoinen syväluotaus. Mutta tulosten kuuleminen ei koskaan ole rutiinia. Sitä pitää odottaa vielä muutama päivä. Kirottu odotus! Olispa kiintoisaa jos ne kuvais sielun ja mielen ja entiset elämät samalla kertaa. Lääkäri tulkitsis kuvaa, että ”mikäs tämä kissan sotkema lankakerä on… eiku ai jaa, se on tän tyypin mieli! Ja toi vanhan roosan värinen sykerö on sen sielu, onpas aivan erityisen nahistunut. Tuolla häämöttää joku entisen elämän hyhmä; hän näköjään paloi siellä noitana roviolla - no sepä selittää monta juttua!”
Keskittyminen alkaa hajota jo ihan tyystin. Olo on hyvin samanlainen kuin aikaisemminkin. Mikään ei huvita, en pysty keskittymään, on kylmä, haluaisin vain nukkua aikaa eteenpäin. Miks ei elämässäkin piru vieköön voi olla niitä mankan nappuloita! Kelaisin kolme päivää eteenpäin. Kiskoisin sen Stop-napin irti ja heittäisin jordaaniin. Ja sit teippaisin playn alas.
Aamulehdessä oli muuten just juttu siitä, miten munasarjasyöpään on Taysissa kehitetty parempi leikkausmenetelmä. Se oli yksi mun lääkäreistä, joka tutkimuksen aiheesta teki. Ilostuin ensin että mahtavaa, taas uus systeemi, kunnes huomasin, että kyseinen uus leikkaus on kehitetty jo kymmenisen vuotta sitten. Ei siitä ehkä oo mitään apua mulle jatkossa. Luultavasti mut leikattiin just sillä menetelmällä jo -23 ja silti tilanne on tää, että syöpä vaan velloo ees taas niinku joku järkyttävänhajuinen ruosteenvärinen merilevä Kuuban rannikolla.
Jos saan ystävällisesti tulla kuulluksi, niin toivoisin mitä nöyrimmin, että voisin syntyä seuraavassa elämässä vaikka kuuhun. Saisin jurnottaa siellä kaikessa rauhassa vaikka maailman loppuun asti. Kaksi asiaa toivoisin mukaani; savusaunan ja jurttasaunan ja elämänmittaisen pinon koivuhalkoja. Aamiaiseksi vihersmoothia, lounaaksi dumpligseja ja päivälliseksi imeskelisin lämmintä ja venyvää siannahkaa. Iltapalaksi kävisi jasmiinitee kynttilänvalossa. Ja koko Mika Waltarin sekä Edith Södergranin tuotannot ja elämäkerrat. Mikä olis runollisempaa kuin lukea Edithin runoja kuussa kyyhöttäen?!
2 kommenttia:
Odottaminen on tosiaankin aina se ikävin vaihe.. Toivottavasti tuloksista kuuluu pelkkää hyvää!
Erilaisten asioiden odottamaan joutuminen pitäisi olla kiellettyä ja erityisesti uutisten, jotka voivat olla ikäviä! Muistan edelleen ne kaksi viikkoa lapsivesipunktion jälkeen, kun odotin soittoa. Puhelun piti tulla viimeistään perjantaina, mutta meni sitten maanantaille. Se viikonloppu oli kamala, hyppelin lähes kirjaimellisesti seinille ja olin aika huonoa seuraa.
Toivon parasta ja mahdollisimman hyviä tuloksia!
Pikku-A
Lähetä kommentti