Unettomuus ja ankeus

 

Syön melatoniinia, joka kyllä auttaa nukahtamaan, kunhan sen ottaa säännöllisesti samaan aikaan ja malttaa odotella reilun tunnin sitä superunista oloa. Mulla on tapana ottaa melatoniini kymmenen aikoihin illalla, jotta herään mukavasti kahdeksan maissa. Aika usein käy kuitenkin niin, että asiat pyörii mielessä niin vinhasti, että oon valveilla vielä neljältä tai viideltäkin. Seuraava päivä on masentava ja harsoinen. Tänään on sellainen päivä.

Useimmiten unettomuus tulee stressin takia, kun alan murehtia monia asioita, mutta joskus harvoin mietin jotain asiaa niin innostuneesti, että uni kaikkoaa. Syövän aikajanalla oon ollu uneton reippaasti enemmän kuin koskaan tähänastisessa elämässä. Sytot aiheuttaa osan unettomuudesta, mutta kaikenlainen huoli ja harmistus toisen ison osan. Pahimmillaan tuntuu herätessä siltä, että mitä tämä kaikki kannattaa, mitä ideaa on edes elää. Mielessä välähtää ajatuksia siitä, että mitä jos vaan antaisin periksi. Sanoisin ihmisille, että mä en enää jaksa, enkä välitä, ei huvita enää ratkoa mitään ongelmia. Ja se toki onkin edessä jos terveystilanne kääntyy huonoksi.

Kuitenkin vielä useimmiten jaksan suunnitella kivoja asioita ja ensi perjantaina mulla on esim ristiriitainen päivä, kun menen tapaamaan erästä ihmistä järjestääkseni yhden tosi kivan jutun elämääni ja sen jälkeen menen sinne verikokeisiin, jonka tulosta pelkään niin paljon. Jos se kiva juttu toteutuu, se tulee todennäköisesti helmikuun aikana ja saan ajatuksia muualle sen myötä. Toisaalta voi olla, että en pysty keskittymään siihen ja siitä tuleekin tuskan, pelon ja itkun paikka. Joka tapauksessa yritän toteuttaa tämän asian, joka on mulla ollut haaveena ainakin 10 vuotta. Hieman stressaavaa on, että sille asialle on aikarajat; sen pystyy toteuttamaan vain tänä vuonna ja sitten siitä on luovuttava, vaikka se olisikin toteutunut.

Jokainen päivä tuntuu sen lisäksi kilpajuoksulta elämän kanssa. Koetan toteuttaa bucket listaa niin paljon kuin mahdollista, vielä kun voin. Koetan järjestää ja inventoida ja tehdä poistoja kotona, jotta en jättäisi aivan silmitöntä kaaosta jälkeeni. Tämä kilpajuoksu alkoi viime huhtikuussa lääkärin sanoista, että nyt sulla on vielä suurempi todennäköisyys syövän uusiutumiselle jatkossa (suurempi kuin se tavanomainen 80% munasarjasyövässä) ja se voi uusiutua vielä nopeammin (kuin edellinen, joka uusiutui vuodessa). 

Viime keväänä ajattelin, että on saatava lapsuudenkodissa viimein se yläkerta kuntoon ja järjestykseen kesän aikana, koska jos pahin tapahtuu, niin mulla ei ole aikaa, eikä jaksamista järkkäillä sitä tänä vuonna. Että jos se olis valmistunut viime syksyyn mennessä (ennen kylmiä ilmoja, jolloin esim vinttikomeroa ei enää voi järjestää) niin nyt voisin vaan mennä sinne lepäämään ja lataamaan akkuja. Katsella ympärilleni ja nauttia siitä harmoniasta siellä. Että myös mahdollisen syövän taas uusiutuessa, eli elämän paskimmalla hetkellä, voisin vaan nauttia kaikessa rauhassa siellä esi-isien tanhuvilla ilman ikuista kaaosta ja keskeneräisyyttä. No, se ei sitten toteutunut. Se oli mulle aika raskas juttu. Toivon vaan hillittömästi, että pystyn tänä vuonna tekemään sen loppuun. Kaikki riippuu niistä verikokeista ja TT-kuvasta ensi viikolla.