.

.

15.11.2021

Erilainen viikko alkaa



On todella hassua herätä arkiaamuna mökiltä! Ensimmäinen päivä on lähtenyt käyntiin täällä mukavasti. Aamulla jopa paistoi aurinko vähän tuolta järven takaa, kunnes paksu pilvimassa valtasi taivaan. Kuuraa on hiukkasen maassa ja pakkasta on 3-4 astetta. Rytmi täällä on hidas ja hiljainen. Olen jo pohtinut, että taidan olla aika lähellä esiäitieni tunnelmia, kun ryhdyn aamupäivällä lämmittämään takkaa, ettei lämpö laske alle 16:n asteen. Vaikka tokihan meillä on täällä sähköt, on jääkaappi ja mikro, vedenkeitin ja hella. Jopa televisio! Että sinänsä olen kuitenkin kaukana esiäideistä.

Tepastelin vähän ulkona, valokuvasin ja sitten onnistuin liukastumaan polvilleni niin, että silmälasit vaan lensivät kaaressa. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että en edes kerinnyt tajuta, että nyt kaadutaan. Mitään vakavaa ei onneksi sattunut, hiukan vaan oikeaa polvea kipristää. Hain puita kärryllisen vajasta pihan toiselta puolelta. Söin kaurajogurttia, koska olen ryhtynyt toimiin sydänterveyteni hyväksi. Energiajuomapaheestani en ole vielä päässyt irti.

Kello raksuttaa takanani ja lyö joka puolen tunnin päästä kumeasti ja kotoisasti. Mietin, että jos jokaisella ihmisellä olisi mahdollisuus viettää edes viikko joka talvi, kevät, kesä ja syksy vastaavassa rauhallisessa ilmapiirissä, stressin määrä vähenisi merkittävästi! Tämä on kuin joku retriitti. Mindfulnessia, hyggeä ja itsensä kuuntelemista. On jopa käynyt mielessä, että entäpä jos en halua täältä ollenkaan pois?






 

2 kommenttia:

Joululainen kirjoitti...

Samoja haaveita on itselläni ollut. Vielä on noita teinejä talossa, ja he eivät innostu kovin pitkistä mökkivisiiteistä. Yksin olen arka menemään mökille. Rupeaa mielikuvitus loihtimaan jos mitä kauhukuvia. Mutta joskus vielä on haaveena mennä jouluksi mökille ja kesälomaksi, kunhan jäädään kaksin kökkimään. Meilläkin on sähköpatterit, sisävessa, telkkari ja jopa tiskikone, mutta taivisaikaan saisi takkaa lämmittää ahkeraan vanhassa hirsimökissä✨

Thilda kirjoitti...

Joululainen; Kääks, kommenttisi jäi jonnekin odotustilaan! 😳 Mutta näin vuotta myöhemmin; kyllä se aika varmaan vielä tulee! Meillä oli viime talvena tosiaan monia mökkiaikoja ja nyt on aloitettu sama taas. 😊