.

.

3.12.2022

Hemmoteltu nykyaika


 Viikonlopun ratoksi ihmettelen tällä kertaa nykyaikaisia vaatimuksia. Nyt ei suinkaan ole kyse sellaisista vaatimuksista, että vaadin Ukrainaan rauhaa tai vaadin työttömille töitä tai vanhuksille parempaa hoitoa. Ei. Nyt on kyse pienen ihmisen vaatimuksista, joita ilman näyttää olevan hankala elää? Naurattaa kyllä kieltämättä.

Selailen melko aktiivisesti myytäviä asuntoja. En siksi, että olisin ostamassa mitään, mutta koska arkkitehtuuri kiinnostaa ja sisustaminen kiinnostaa. Mutta tosi harvoin vastaan tulee mitään unelmataloja. Kaksi kertaa muistan nähneeni 20 vuoden aikana unelmatalon myynnissä. Molemmissa oli kyseessä pohjalaistalo ja molemmista teki unelman se, että kukaan ei ollut rempannut niitä pilalle. Joskus surettaa tosi paljon, kun tajuaa miten vähän meillä on edes osittain alkuperäiskuntoisia 1700-1800-lukujen taloja. Porvoossa, Loviisassa ja Raumalla taitaa tosin olla aika hyvä tilanne onneksi. 


Ja kuitenkin se alkuperäiskuntoisuus on sellainen arvo, että siinä talossa pystyisi asumaan, vaikka sähkö ja öljy loppuisi maailmasta ikuisiksi ajoiksi kokonaan! Pahimmillaan muokataan vanhojen talojen lämmitysuuneja niin, että niihin sijoitetaan sähkövastus. No ehkä sen voi purkaa ja palauttaa puulämmitteiseksi vielä joskus? Kaikkein pahinta on tietysti kakluunien ja takkojen ja leivinuunien kokonaan pois purkaminen. Ja sitten on tietysti vielä ne modernit pesutilat ja keittiöt… en sano mitään.

Ja entäpä sitten se ekoajattelu. Kieroutunut ekoajattelu, sanoisin. Ei pyritä yksinkertaistamaan omaa elämää vaan nillitetään aivan kummallisista asioista. Samaan aikaan kun esimerkiksi Kiina ja moni muu maa suoltaa joka minuutti tonnikaupalla roskaa, saastetta ja myrkkyjä ihan huolettomasti jokiin, järviin ja meriin, samaan aikaan täällä nillitetään siitä mistä päästä halko pitää sytyttää. Voi auta armias.

Ja nyt ne konkreettiset vaatimukset. Tiedättekö mistä niihin pääsee tutustumaan? Vilkaiskaapa ihan mielenkiinnosta ilmoituksia, joissa joku etsii vuokra-asuntoa! Netissä Tori on yksi paikka, jossa niitä vilisee. Ja sanonpa vaan, että jo on aikoihin eletty! Ilmoituksissa vilisee sanoja ”vaatimukset” ja ”pitää olla”. Ymmärrän siinä tapauksessa, jos joku superallerginen etsii asuntoa, että hän vaatii, ettei asunnossa ole koskaan asunut lemmikkiä. Mutta muuten! Vaadin sälekaihtimia, tiskikonetta, saunaa, pakastinta, kaukolämpöä, nettiyhteyttä… ei vaikuta kauhean joustavalta ja etenkään hirveän vakavasti asunnontarpeessa olevilta, etenkin kun suurimman osan näistä voi itse aikanaan hankkia. Vai onko jo kehittynyt sellainen ihmisrotu, joka ei pysty elämään ilman tiskikonetta?? (Ja niitähän voi siis ostaa myös irrallisena siihen tiskipöydälle… että se niistä vaatimuksista!) Uusavutonta ja hemmoteltua elämää, etten paremmin sanois!



4 kommenttia:

Satu kirjoitti...

On kyllä niin totta, että nykyajan ihminen on vaativa! Ihan jos miettii senssi-ilmoituksiakin (vai miksi niitä nykyaikana sanotaan – deitti-ilmoituksiksi?), niin sillä tulevalla siipalla pitäisi olla vaikka mitä luonteenpiirteitä ja ulkonäöllisiä kriteerejä. Mutta mikäs on ihmisten vaatiessa, kun on itse täydellinen. ;-)

Thilda kirjoitti...

Satu; 😄 Osuitpa kyllä harvinaisen oikeaan! Ja muuten yks missä ollaan tolkuttoman vaativaisia, on työpaikkailmoitukset! Pitäis olla ylikoulutettu, kokenut, nuori ja joustaa kaikessa. 🤦‍♀️

Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia kirjoitti...

Järkeviä ajatuksia, hyvää pohdintaa, hienoja näkökulmia!

Thilda kirjoitti...

Tarja; Kiitosta! 😊