.

.

10.2.2024

Kevät ja sukujutut


Kun aurinko paistaa kirkuvan keltaista valoa, niin tuntuu, että se lämmittää samalla paljon, vaikka ulkona ois pakkasta kymmeniä asteita. Joillekki kevät on vaikeeta aikaa. Mulle se on aina kuin talviunesta heräämisen ja havahtumisen aikaa! Havahdun kaikkeen siihen mitä vuoden aikana ois kiva tehdä, missä ois kiva käydä, mitä kaikkee ylipäätään vois. Just nyt on se hetki, kun otan itteeni niskasta kiinni ja teen juttuja, joita oon vetkutellu. Samalla aivot työskentelee yötä päivää parin sukujutun parissa. Hassua, että oon ihan hiljattain tajunnu pari asiaa, joita en oo älynny aatella koskaan aiemmin. Siis sukututkimukseen liittyen. Mä veikkaan, että aivojen treenaaminen vaikeilla sudokuilla auttaa löytämään uusia väyliä lähestyä jotakin probleemaa. Ja yhtäkkiä on semmonen olo, että ”jestas, miten mä en tätä aiemmin oo tajunnu? Kaikki nää vuodet oon miettiny tätä asiaa ja nyt vasta tajusin!”


Vaikka pakkanen hiippaileekin huudeilla taas, niin se ei oo ollenkaan enää niin talvista tai mitenkään epätoivoista pakkasta. Minä hiippailen samaan aikaan nettiarkistoissa ja hauduttelen ajatusta siitä miten lyön kasaan kaikki tiedonjyvät. Varmaankin teen ensin ifolorkirjan, eräänlaisen harjoituskappaleen, jonka jälkeen voi ehkä joskus hahmotella oikeaa kirjaa. En vain tiedä tulisiko siitä ajassa kronologinen vai henkilöiden mukaan etenevä vai romaanimuotoinen, johon olisi leivottu faktaa sekaan. Tai voisihan se olla faktaa, jossa olisi kuvitteellista seassa hiukan vähemmän, mutta kuitenkin. Tai kaikkia näitä yhdessä. 

Tosi monet ihmiset on sanoneet, että tee kirja näistä sukuasioista. Ja onhan se tietysti niinkin, että vain mun päässä aineisto piirtyy tietyllä tavalla. Että vaikka joku katselisi mun omia arkistoja ja muistiinpanoja, niin ne olis vaan sekavaa silppua, eikä niistä piirtyisi oikeen mitään selkeää. Mun jälkeen nämä katoaa taas alkutekijöihin, jotka jonkun olis löydettävä uudelleen ja kerättävä kasaan ja saatava omat ahaa-elämyksensä. Mitä pitemmälle aika kulkee, sitä hankalammaksi asioitten hahmottaminen käy, koska fyysisesti suvun alueet ja rakennukset muuttuu ja häviää koko ajan enemmän. Siksi mun täytyis ehkä koota äitini isän sukujuuret kansien väliin.
 

4 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Tee se kirja !
En tiedä suvustasi ja sen vaiheista. Enkä siitä paljonko sinulla on jo tarvittavaa aineistoa. Mutta,mitä olen lukenut blogiasi,niin ilmeisemmin nautit kirjoittamisesta ja se on sinulle helppoa.
Ostin viikko sitten itselleni paidan,jossa lukee "Why not"
Niillä sanoilla tähän päivään ja tuleviin.

Annukka kirjoitti...

Se on niin totta, että mitä pidemmälle aika juoksee, sitä kauemmaksi suvun historia karkaa ja sitä vähemmän on enää ihmisiä kertomassa siitä eteenpäin.

Ihailen sun kiinnostusta ja sinnikkyyttä sukuasioiden selvittelyyn. Itseäni vastaava homma lähinnä pelottaisi. Ei pelkästään työmäärän takia, vaan eniten ehkä tunteiden hallinnan vuoksi.

Annin lailla kannustan sua tekemään kirjan, siitä tulisi taatusti tarkka ja tunnearvokas <3

Thilda kirjoitti...

Anni; Oooo… ihana tsemppi!! 😍 Kiitos Anni! Ihan mahtava paitateksti! 😄
Mun äitin isän suvusta on kertyny aika paljo 90-luvulta saakka kaikenlaista. Lisää vielä pitää hankkia ja tarkistella sitä sun tätä. 😊

Thilda kirjoitti...

Annukka; Kiitos kiitos kiitos! ❤️
Mulla on joku nitkahdus tässä kohassa, sillä mua oikeesti kiinnostaa lähes vaan ”kaikki vanha”… eli intohimolla mennään! 😄