Edes skandaaleja ei enää osata

Katselin tässä eräänä iltana ohjelmaa nimeltä ”Pohjoismaiset kulttuuriskandaalit”, voi luoja sittenkin! Olisin edes odottanut, että siinä pöyhitään oikeiden kulttuurisukujen luurankoja komeroissa, niin kuin Helvi Hämäläinen ikään, mutta eihän sellaisesta mitään ymmärretä nykyään. Tiedättekö mitä siinä jauhettiin? Jotain mennyttä Kiasman näyttelyä, jossa feikkisaamelaispukua käytettiin osana taideteosta! Ja minä kun olin asettunut sohvalle mukavasti, pöyhinyt silkkityynyt ja kaatanut kristallilasiin absintit ja kiillottanut lornjettini. Ja sitten jauhetaan tämmöistä. Missä skandaali? Missä murha, avioton lapsi, suhdesotku, missä kehdonryöstäjät ja sugar daddyt?

No, kun kerran olin asettunut katsomaan ohjelmaa, katsoin sen sitten loppuun saakka. Siinä kimitettiin jotain saamelaispuvusta, joka ei ollut saamelaispuku ja siksi saamelaiset joukolla suivaantuivat, kun heitä halvennetaan puvulla, joka ei kuitenkaan ole saamelaispuku, mutta voisi melkein olla, vaikka selvästi ei ole. Ja minulle jäi epäselväksi, että halusivatko he, että siinä olisi ollut oikea saamelaispuku? Että olisi reilusti vaan tverkattu pakaraselluliitit hölskyen ihan oikeassa saamelaispuvussa? Että olisi annettu viesti, että kyllä mekin täällä peräpohjolassa osaamme ketkuttaa takalistoamme, katsokaa! 

Ja sitten minä ihmettelin, että miksi he vaahtoavat, kun siinä ei kuitenkaan ollut saamelaispukua. (He itse ilmeisesti tuntevat olonsa sen verran ujoiksi, että julkitverkkaaminen ei luonnistu.) Että sehän oli vain joku, jolla oli päällään asu, ja joka esiintyi taideteoksessa. Että ei siihen oltu pakotettu ketään ujoa saamelaista. (Vai oliko…?!) Ja sitten minä pohdiskelin kovasti, että kun se nyt kuitenkin oli taideteos, niin miksi taiteilijaa ei oltu alunperin haastateltu, että mitä hän tässä ilmentää? 

Tuntuisi perin kiinnostavalta, että taiteilija olisi luonut teoksen, jota esitetään keskellä Helsinkiä olevassa taidemuseossa, ajatellen, että haa, nyt saan vihdoin näyttää miten minä halveksin alkuperäiskansaa! Että sellainen ajatusmalli tuntuisi melkein jopa vähän kierolta. Ja sitten Kiasman johtaja hieroisi käsiä yhteen, että a vot mikä tilaisuus, minäkin olen aina halunnut näyttää miten halveksin alkuperäiskansaa! Ja koko Suomi menisi katsomaan näyttelyä ja ajattelisi, että näin me vaan vihataan oikein joukolla, ai että miten se on poikaa! Ja ulkolaiset toimittajat tekisivät juttua kateellisena, että kyllä ne suomalaiset osaa! Ranskalaiset ottaisi mallia ja tverkkaisi feikki-gallialaispuvussa ja kohta koko maailma olisi yhtä feikkipukua ja tverkkausta. Kunto kasvaisi ehkä kyllä ja perskarvat tuulettuisi.

Että semmoinen kuva minulle vähän tuli. Että saamelaiset on nyt uhriutuneet ajattelemaan, että viha ja halveksunta on se massatunne, joka täällä vallitsee. Jahas. Taiteilijaa ei haluttu kuulla edes. Mitä jos hän olikin ajatellut symbolisesti näyttävänsä miten eri kulttuurit kohtaavat? Niin, ei se varman ole mahdollista. Taiteilijat ovat mitä ovat, narsisteja ja ilkeitä ja ikäviä ihmisiä, joilta ei kyllä voi odottaa mitään järjellistä tai hyvää. Ehkä heidät pitäisi lähettää Pohjois-Koreaan taideleirille? Olen kuullut, että siellä harrastetaan paljon kaikenlaisia leirejä.

Ja sitten siinä haastateltiin jotakin esk… siis jotakin herraa, jolla oli nenässä hauska tatuointi ja hän ei ollut ollenkaan saamelainen. Tatuoitu tummahiuksinen miesoletettu, kuulostaa ehkä lähinnä kakolan ruunalta, mutta ei mennä nyt siihen. Ennen olisin sanonut tältä istumalta mikä hän oli, mutta nyt hän on kamalan loukkaantunut siitä sanasta, joten sitä ei kenties voi käyttää. Vaikka ei se koskaan ole haukkumasana ollut. Ah, nyt tämä levähti ihan sivuun aiheesta! Hän siis kamalasti paheksui sitä, miten hänen kansansa esineistöä on vääryydellä ja ahneudella viety ympäriinsä valtaväestön museoihin. Jassoo. En allekirjoita tätä paheksumista kyllä yhtään! On hirveän paljon tapauksia, joissa museot on nyt lahjoittaneet esineitä takaisin alkuperäiskansoille ja muille, ja kuinka ollakaan; kansat ovat kiitelleet vuolaasti, koska heillä ei ole säilynyt vastaavia esineitä enää lainkaan! Museot ovat siis olleet turvasäilöjä esineille, joita ei aina arvosteta siinä omassa arjessa.

Vähän niin kuin ne vanhat pohjalaistalot, joita on puuhakkaasti purettu kaikkina aikoina ja puretaan edelleen jos vaan salaa voidaan. Ihmiset, jotka on niitä taloja perineet ja niissä asustelleet, on ajatelleet, että tämmöiset vanhat lahot rötisköt joutaakin purkaa ja sitten pihaan on ylpeydellä rakennettu valkoinen kahitiilitalo sen 1700-luvun talon sijaan. Katsokaa ympärillenne vaan. Ja siinä välivaiheessa, kun museovirasto antaa ukaaseja ja rauhoittaa taloja, peltoja, metsiä ja mantuja, niin siinä sitä väännetään itkua. Mutta annas olla kun seuraava sukupolvi tajuaa miten hieno asia on viraston takia säästynyt, niin sitten sitä revitään henkseleitä, että niin mekin aina ajateltiin, että kyllä tälläinen hieno vanha talo pitää säästää! Siltä tämä vähän kuulostaa. Eikä niitä roinamääriä ole varastettu niiltä kansoilta, niistä on aina maksettu, ellei ne sitten ole ihan itse halunneet varta vasten lahjoittaa pölyttyneitä ja risoja koinsyömiä kapineitaan. Että ihan turha tulla siihen nyt itkemään ja marisemaan; katsoo peiliin vaan hän!