.

.

3.10.2025

Kaikella on tapana järjestyä

 

Lokakuun kalenterilehti lohduttaa, että kaikella on tapana järjestyä. Niinhän se on. Vaikka olin kyllä eilen tulisilla hiilillä, kun sain illalla ne verikokeitten tulokset, mutta syöpäantigeeni loisti poissaolollaan! Ensimmäiseksi aamulla kirjauduin vielä Omakantaan ja tarkistin, onko se tulos myöhemmin illalla tullut listalle ja olihan se. Viimeksi lukema oli 47 ja nyt 40. Olisin tietysti toivonut, että se olis tippunu viitearvojen sisälle, eli alle 35:een. Edellisen syöpäruljanssin aikanakin se jäi viitteiden ulkopuolelle ja nyt tietysti mietin, että mahtaako verenkierrossa olla syöpäsoluja siksi, että jossain on joku pieni etäpesäke, (kuten viimeksi) vai siksi, että sytot ei vielä ehtineet tappaa kaikkia soluja. Vai onko se arvo tässä vähenemässä vähitellen ihan itsekseen. Mun mielestä se vaatii tarkkailua ainakin vuoden loppuun saakka ja sitä aion tosiaan lääkäriltä kärttää. Tosin luin juuri netistä, että merkitsevämpää on, että arvo muuttuu hoitojen aikana, kuin se, että mikä se arvo lukemana on. No onhan se muuttunut paljonkin, eli ehkä voin olla tyytyväinen.


Syksy alkaa olla jo tosi kolea. Mulla on vähän viharakkaussuhde siihen, että ilmat kylmenee ja talvi on tulossa. Pidän talvesta, mutta jos on vesisadetta ja tuulta ja liukkautta, niin sitten se on ihan hirveetä. Nyt on se hetki, kun talo kylmenee ja kohta pitää laittaa lämmitys päälle. Kakluunissa oon polttanu jo kahtena iltana pesällisen puita ja se lämmittää mukavasti ruokailuhuonetta, jossa me ei edes ikinä olla. No, onhan siinä iso pari-liukuovi olohuoneeseen, että kyllä se sinnekin vähän vaikuttaa. Eilen kaivoin esiin niitä tuoksukynttilöitä, joita ostin Fiskarsista keväällä. Oon myös suunnitellu ottavani parsittavien villasukkien kassin esiin ja vihdoin parsivani ne sukat. No jos nyt ei ihan kaikkia, niin osan ainakin. Teetäkin oon juonu jo muutamana iltana. Kaikki syksyn merkit siis täyttyy; kakluunitulet, tee, villasukat ja kynttilät.

Oikeastaan mua jo vähän itsekseni jouluttaa ja oonkin selaillu joulukalentereita netistä. Tänäkään vuonna mun ei kuitenkaan tarvii tilata mitään kallista kosmetiikkakalenteria, sillä tein sen itse, eli ostin alkuvuodesta pikku hiljaa mukavia pieniä kosmetiikkaylläreitä itselleni. En juurikaan muista niitä enää, joten ne on aitoja yllätyksiä, eikä turhia tuotteita ole luvassa, kuten valmiskalentereissa pakosti aina on. Suklaakalentereita voin silti ostaa ja aionkin tänään mennä läheiseen kauppakeskukseen tuumailemaan mitä on tarjolla. Netissähän on vaikka mitä kalentereita; miesten kalentereita (partatuotteita, suihkusaippuaa, pullonavaajaa yms), kalastuskalentereita, joissa on vieheitä ja muuta vastaavaa, tuoksukynttiläkalentereita, teekalentereita, irtokarkkikalentereita ja vaikka mitä. Silloin kun mä olin lapsi, ei ollut edes suklaakalentereita vielä, vaan pelkkiä kuvakalentereita oli myynnissä. Mun lapsen aikana sitten tuli ne ekat suklaakalenterit, joiden suklaa oli ihan hirveetä sontaa. Nykyään on vaikka mitä silläkin saralla. Joka vuosi on enemmän aiheita ja valikoimaa, että en edes osaa ajatella mitä on vaikka viiden vuoden kuluttua saatavilla!



8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

👍 Mukavia syyspäiviä!
-Viiru

Linda's Relaxing Lair kirjoitti...

Hello and warm greetings from Montreal, Canada! Happy Autumn to you! I love October and Autumn! I love tea, candles, warm polar fleece jackets and sweaters, the beautiful colours of the leaves and the crisp, fresh air!
You have a very nice blog!
I wish you good health and happiness, and I am sure you will get those socks darned in good time! :)

Arkisin | jenni kirjoitti...

Voi miten hyviä uutisia ♥️

Thilda kirjoitti...

Kiitos! 🥰

Thilda kirjoitti...

Oh, welcome to my blog! You mentioned all good things, colours etc! 🍁😊
Thank you! 🥰

Thilda kirjoitti...

No niin kyllä on! Tosin aina sitä vähän jännittää ja haluaa koko ajan varmuutta lisää…
Mutta kyllä mä oon aika positiivinen tulevan suhteen. 😊

Mannaryyni kirjoitti...

Toivotaan, että lukema laskee itsekseen. Hyviä uutisia kuitenkin, onneksi olkoon siitä! ❤️

Koleaksi käy tosiaan sää. Oltiin reissussa, eikä minulla ollut tarpeeksi lämmintä vaatetta mukana. Kaipasin jo toppaa, hanskoja ja kaulaliinaa. Täytyy myöntää, että minun on kanssa himppusen vaikea suhtautua tulevaan talveen. Mut hei, päivä kerrallaan mennään 😊

Thilda kirjoitti...

Näin toivon ja aion sitä tarkkailla vielä jonkin aikaa. Kiitos! 💜
Kylmyys on aina opettelun paikka, joka syksy. Sitten kun siihen tottuu, niin ei ole mitään hätää.