Unien huoneet

Näen paljon unia ja muistan niitä aika hyvin. Näen myös usein unissani kuolleita läheisiä. Joskus he eivät olekaan kuolleita, joskus he ovat, mutta minä olen ainoa joka näen heidät. Tai sitten he ovat olleet kuolleita, mutta ikäänkuin palaavat takaisin. Joskus käy niin, että mietin huolestuneena, mitä äiti ja isä sanovat, kun me siskon kanssa ollaan jo raivattu heidän kotinsa ihan tyhjäksi. Että mitä minä sanon heille; miksi astiakaapeissa ei ole enää astioita tai vaatekaapeissa vaatteita? Enhän minä voi sanoa, että tehän olette kuolleet! Että jos he eivät itse sitä tiedä, en minä voi sitä kertoa. Kerran unessa kävi niin, että he palasivat vuoden kuluttua ja olivat muka olleetkin vain kylässä jossakin. Ja me olimme pitäneet heitä kuolleina ja eläneet sen mukaan.

Kerran sanoin äidilleni unessa, että tuo on hirveän epäreilua, että sinä palaat tänne elävänä! Että nyt minä joudun sitten hautaamaan sinut toiseen kertaan!! Olin aivan julmistunut siitä vääryydestä, että minä joudun kokemaan äitini kuoleman kaksi kertaa, kun yksikin riittäisi! Että tavallisesti se on yksi kerta ja sinä teet sen minulle kahdesti!! Itkin siinä aivan hillittömästi äitini olkaa vasten ja samalla olin vihainen. Suurinta vääryyttä kerrassaan! Kerran juttelin isäni kanssa ulkoportailla. Ja sitten tajusin, että minä olen ainut, joka hänet näkee ja ainut joka pystyy puhumaan hänelle. Kukaan paikalla ollut ei nähnyt häntä, minulta melkein paloi hihat, kun en voinut käsittää, että miten niin te ette muka näe häntä?? Siinähän isä on! Ja puhuu meille!!

Mutta omituisimpana koen huoneet, joita löydän unissani. Löydän niitä yleensä lapsuudenkodistani. Joskus komerossa on hissi, joka johtaa yläkertaan. Hitsin kätevää! Kuinka en ole tätä ikinä ennen huomannut?! Kerran kellaritiloista avautui uskomaton määrä isoja halleja, jotka olivat täynnä jonkun koulun tavaroita; pulpetteja, jumppapatjoja, telineitä... En uskaltanut mennä niihin, koska niissä ei ollut kunnolla valoja. Tiesin vain, että ne jatkuivat ties miten pitkälle. Kerran yläkerran komerosta avautui joku hatara puumajamainen uusi kerros. Kerran yläkerran olohuoneen ovesta avautui iso kalustettu asunto, jota en ollut muka koskaan nähnyt! Kerran talon alla oli aarrekammio täynnä jalokiviä ja kultaharkkoja. Ja siitäkään en tiennyt aiemmin mitään!

Viimeisimmässä unessa alakerran keittiöstä avautui komeron ovi, jota en ollut huomannut ennen. Komero jatkui huonetiloina, jotka oli sisustettu 50-luvun emännänkaapeilla ja joka paikka oli täynnä astioita. Huone muuttui perällä kapeaksi käytäväksi, joka johti loputtoman tuntuisena pihan yllä jonnekin peltoaukeille. Ihmettelin unessa, miten en ole koskaan huomannut, että pihan yllä kulkee käytävä! Käytävän päässä ei ollut seinää, vaan se johti suoraan ulos, lumiselle luhdalle!

Toinen talo, josta näen silloin tällöin unta ja jossa on outoja huoneita, on lapsuudenkotini lähellä ollut mumman talo. Kuljen unissa usein talon ohi ja huomaan siellä valoa ja menen katsomaan mitä siellä tapahtuu. Unissa on aina se tilanne, että huomaan mumman talon olevan täynnä tavaroita, jotka päätän pelastaa! Oikeasti siellä ei ole koskaan ollut sellaisia määriä tavaroita, mutta unissa en edes ihmettele sitä. Ihmettelen vain miten ne on siellä vieläkin, vaikka mumman kuolemasta on kohta 30 vuotta. Ja täytyyhän minun ne pelastaa, koska kukaan muu ei ole niitä pelastanut!!

Mummallani oli jonkinlaisia näkijänlahjoja. Kun hän kuoli, hän tuli kertomaan minulle kuka perheestä lähtee seuraavaksi. Kului yli 10 vuotta ja sitten mumman ilmoittama läheinen jätti tämän maailman. Isälläni oli jonkinlaisia näkijänlahjoja myös. Heillä nämä kyvyt ilmenivät kuitenkin eri tavoilla, mutta herkkyyttä oli molemmilla selvästi. Koen, että herkkyyttä ja hyvin vahvaa intuitiota olen perinyt tästä sukulinjasta itsekin. Ja se on hyvin kiinnostavaa. Mutta mitä ihmettä ovat nämä unien huoneet??