.

.

21.2.2023

Voiko olla tietämättään hamsteri?

 

Kerron sen teille; voi! Rehellisyyden nimissä luulin omistavani ehkä neljänneksen tuosta kaikesta määrästä nappeja, jonka lopulta kaivoin eri kätköistä esiin. Enkä vieläkään ole aivan varma, onko tässä kaikki. Ja siis nyt tarkennus; minä en ole ompelija, enkä kauppias, enkä mikään nappitaideteoksia tai nappikoruja tekevä ihminen! Mulla vaan on vuosien mittaan salakavalasti kertynyt esim nyt näitä nappeja, vähän sillä ajatuksella, että ”kyllähän sitä nyt nappeja aina tarvii!” No ei tarvii! Ainakaan niin helvetin paljon.


Älkää luulko, että olen heittämässä kaiken pois! En mä nyt niin hullu ole. Mutta sen verran piinallisen tarkka kuitenkin, että joka ikisen napin kävin yksitellen läpi ja mietin mitä haluan säästää ja mitä en. Ja lopulta olin jo epätoivoinen, kun aina vaan jostain uudesta laatikosta tupsahti eteen joku rasia tai pussukka, jossa oli lisää nappeja. Äh!


Tiedän, että siellä pudistellaan päätä ja ihmetellään, että itsehän olet itsesi tuohon liemeen laittanut ja se on niiin totta! Niiiin totta!! Mutta ehkä tässä on vielä toivoa, sillä oikea hamsteri ei pysty poistamaan tavaraa ja sitähän mä nyt teen tässä hiki hatussa! Ja voi että siitä tulee kevyt ja hyvä olo!


Ymmärrätte ehkä, miksi en enää juokse kirppareilla juuri ollenkaan. Ihminen joka tulee ravintolasta masu täynnä ruokaa, harvoin kirmaa ruokakauppaan haalimaan kassikaupalla lisää ruokaa. Tässä on sama. Mulla on ähky ja melkein oksennan, kun alan tajuta miten paljon on kaikkea. Miks kaikkea pitää olla tusinoittain? Tai sadoittain? Tai kiloittain?


Tämä on nyt jotain kuolinsiivouksen kaltaista, mutta ei niin tiukkaa kuitenkaan. Tulee hyvä olo siitä, että perikunnan ei tarvii käydä tätä kaikkea läpi ja voin ite laittaa tavaraa kiertoon tarvitseville, eikä ne päädy esim roskalavalle uupuneiden perillisten viskaamana. Se olis kyllä tuskallinen ajatus, että kaikki menis kaatikselle! Tämä on nyt siis esimakua siitä mitä tapahtuu maaliskuussa täällä blogissa, kun alan postaamaan niitä päiväpoistoja. Mutta koska kellään maailman ihmisellä ei olis aikaa ja jaksamista käydä läpi tälläsiä määriä tavaraa joka päivä poistohaasteen aikana, siksi teen tätä jo osittain etukäteen. Kaikkea en silti ehdi käydä läpi helmikuun aikana, joten jotain säästyy maaliskuullekin. Ja koska mun haaste, mun säännöt, niin pääasia on, että poistoja tulee!


8 kommenttia:

Arkisin | jenni kirjoitti...

Voi niin samaistua tähän kirjoitukseen! Itsellä oli ennen koko tätä minimalismi/karsintaelämänvaihetta askartelutarvikkeita pienen askartelukaupan verran. "Ehkä tälle on käyttöä joskus" tai "teen tästä sen ja sen vaan enpä teekään sitte oikeasti ikinä!

Ihania nappeja 🤍 Rupesi muuten naurattamaan kun mietin kuinka Marie Kondo olisi kiittänyt näitä nappeja siitä, että ne ovat täyttäneet roolinsa hänen elämässään :D

Thilda kirjoitti...

Jenni; Oih, sinäkin olet siis aloittanut rönsyilystä?! Ihanaa kun voi päättää miten ja milloin tekee muutoksen. 😊 Jälkipolvi tuntee jatkuvaa ahdistusta meidän tavaramääristä ja sitä tunnen itsekin. Just tuo perhanan lause ”ehkä tälle on käyttöä vielä” ja ”kyllä mä tästä vielä jotain teen” on kaksi kuolematonta! Minäkin osaan yhtä ja toista, mutta jossain vaiheessa lakkasin ajattelemasta esim messuilla, että ”en osta, kun osaan tehdä tuon itekin” - no tuliko ikinä tehtyä? Ei! Nykyään mieluummin kannatan käsityöläistä kuin huijaan itseäni, mutta olen myös tarkka siitä mitä hankin. Enää kaikki kiva ei päädy meille!

Mäkin mietin Marie Kondoa tuossa sekamelskassa ja hiukan huvitti. No tavallaan ehkä tein hänen oppiensa mukaan, mutta en nyt sentään hysteerisesti. 😄 Ja napit ON ihania! Mulla on yks napeista tehty kaulakoru, jonka sain joskus työkaverilta. Se oli mun lempikoru vuosia, kun se sopii niin kaiken kanssa ja on mukavan rento. Kunnes se kului melkein poikki. Nyt mulla on ajatus tehdä uusi ja ehkä myös korjata se vanha, kun osaan virkata! 💪

Arkisin | jenni kirjoitti...

Joo, siis kaikkea oli ja paljon. Ystävä sanoikin sopivasti että asunto mäyttää ihan teatterin takahuoneelta :D Onneksi, siis todellakin onneksi tavarasta luopuminen on minulle helppoa.

Ja onneksi on käsityöläisiä, mielelläni maksan pyydetyn hinnan tai vaikka enemmänkin kun tietää kuinka monta työtuntia siihen on mennyt että esim joku keramiikkalautanen näyttää siltä kuin se on, ei toivoakaan että saisi itse tehtyä mitään niin kaunista 🤍

Birgitta kirjoitti...

Vau, ihania nappeja. Ymmärrän mahdollisen tuskasi.

Mä olen ajatellut niin, että perilliset ei varmaan halua itselleen paljoa mitään. Ihan vaan tilanpuutteen vuoksi. Itselläni on isovanhemmista muistona kaksi lamppua ja yksi taulu (käytössä). Kaikki loput muistot on valokuvissa. Mun vanhemmilta mulla on yksi lipasto, enkä muuta varmaan haluaisikaan. En enää ihmettele isoäitiäni, joka antoi eläessään tavaroita pois niitä haluaville. Mitä vähemmän jäi jäljelle sitä parempi se oli perinnönjaossa.

Thilda kirjoitti...

Jenni; Oih!! Olisi ollut varmasti kiinnostava päästä katsomaan ja penkomaan sun aarteita. 😊

Thilda kirjoitti...

Birgitta; Kiitos ymmärryksestä!
No todellakin, perilliset ei halua paljon mitään, eikä etenkään kaikkea!! Kunpa jokainen keskittyisi vaan siihen mitä ite haluaa. Ja myös enemmän elämysten ostamiseen, eikä tavaroiden!

Taru kirjoitti...

Ihanaa, että löysin sun blogin. <3

Thilda kirjoitti...

Taru; Ooooo… mielettömän lämmin tunne sun kommentista! ❤️