Kekriki painaa päälle

 

Viikonloppuja vaan kaikille! Eilen vielä kiemurtelin yllättävän pitkään venyneissä syto-oireissa, eli just kun luulin, että oireet on ohi, niin jostain takavasemmalta pamahti päälle vielä suun limakalvojen ihan uudet oireet. Paukuttelinkin täälä jo henkseleitä, että minäpä pääsin sytot läpi ilman niitä, mutta olis pitäny varmaan olla ihan hiljaa. (Sitä mä harvoin osaan.) Ne nyt sitten päätti alkaa sytojen kohdassa 4/6. Ensin suu tuntui päivän pari jotenkin likaiselta, niin ku kitalaki olis pukenu samettiviitan ylle. Sitte kitalaki alkoi tuntua ajoittain ryppyiseltä ja suun PH tuntui muuttuneen. Sitä onkin tosi vaikee kuvailla, mutta jos kuvittelee, että on syöny paljo jotain hirveen hapanta ja jättäny sit hampaat pesemättä. Tosi häiritsevä tunne ja vähän semmonen paha maku. Hampaat kärsii ihan oikeesti sellasesta ja näinkin jo itteni keväällä tekareita ostamassa. Katoin kuitenkin piruuttani gookkelista, että voiko tälle tehä jotain ja syöpäsivuilta löytyikin toimiva vinkki, että purskuttele soodavedellä. Se oli jännä tunne, kun samalla sekunnilla soodavettä hörpätessä olo normalisoitui! (Vesilasilliseen about pikkulusikallinen soodaa.)

Eilen kävin pitkästä aikaa puutarhassa, kun kahlasin kompostille. Pihassa on noin 20cm yllättäen taivaalta läsähtänyttä lunta, joka on nyt painavampaa kuin lyijy. Ensiksi tein huomion, että toissakesänä ostamani päärynäpuu, olikin päättänyt ryhtyä talviunille vaakatasossa. Aikaisemmin samassa paikassa asunut omenapuukin päätti kerran heittäytyä maahan makailemaan. Jotain väsyttävää siinä paikassa täytyy olla.

Huomasin myös, että puutarhaamme on muuttanut eläintarha. Peurat ja rusakot ainakin etupäässä. Vaikka tonttiamme kiertää puolentoistametrin korkuinen verkkoaita! No, ei ihan joka puolelta, mutta ne tulevat tietysti sen aidan puolelta tänne. Väsyttäähän semmonen hyppiminen, niin että ihan hyvä, että olen istuttanut niille buffetpöydän; mustikkapensaita, marjakuusia, karhunvatukkaa, sirotuomipihlajaa! Niitä on mukava taas koko talven järsiä, makailla ja pireskellä. (Alan ymmärtää miksi Korkeasaari niin kiinnostaa ihmisiä; kivahan niitä luonnon velikultia on seurailla.) Mekin voidaan ikkunasta tirkistellä, että sielä se Bemjamin-peura taas röyhtäilee silmät ristissä, maha täynnä gourmetruokaa. Saa taas ens kesänä hankkia uusia kivoja syötäviä talven maistelumenyytä silmällä pitäen. Mistähän kaikesta ne vielä tykkäis?

Aamumurot tyrskähti suusta pitkin pöytiä, kun pohojosen paikallisuutisissa toimittaja kysyy lappilaiselta kokilta, että eikö se ole kulttuurista omimista, jos saamelaista ruokaa laitellaan. Mielikuva siitä, mitä me täälä tämän säännön mukaan sitte syötäis, on aika vinkeitä. Perunaa ei tietenkää, naurista ehkä? Riippuu ny tietysti siitä kuinka pitkälle ajassa taaksepäin pitää nillittää. Että mahollisesti syötäis oravaa ja hirvee ja karhua, kalaa, linnunmunia ja poimittais marjoja ja sieniä. Joo, ihan jees. Olis sitten varmaan karhunkasvattamoja ja hirvitiloja, jotta saatais laumamme syötettyä. Taikka sitte on tietysti seki vaihtoehto, niinku rehupiiklesin laulussa tokastaan provinssiporukasta, jotta ”kyl olis konekiväärillä töitä…” että vähennetäänkö ruoasta vai syöjistä? Hyvää kekriä muruset!