Ilkka-ateljee

 

Eihän se Voipaala vielä siihen loppunut! Piharakennuksessa, vanhassa Elias Ilkan (1889-1968) ateljeessa oli pari näyttelyä. Ensinnäkin kuvanveistäjä Ilkan oma perusnäyttely ja sitten vielä Ulla Väisäsen ’Kiehtovat hyönteiset’-näyttely. Noissa hyönteisissä oli paljon kaikenlaisia rattaita ja muita metallikilkkeitä, jotka kauempaa katsoen olivat kuin pitsiä ja kakkupaperia ja lähellä sitten huomasikin, että wau, nämähän on ihan muuta. Tosi kauniita töitä!

Vaatimattomista oloista Jalasjärveltä maailmalle.

Opinnot Pariisissa.

Satumainen rakkaustarina!

Taidetta Voipaalassa

 

Voipaalan kartanon alue rakennuksineen, puistomainen puutarha, kartanon sisätilat kakluuneineen ja vielä se taide!

Päärakennus on palanut ainakin kahdesti. Uusin valmistui 1912.

Rakennuksessa on nykyisin kahvila ja taidetta.

Ja tontilla on muitakin toimijoita.

Tontti on suuri ja kutsuva vanhoine pytinkeineen!

Muurarimestari Lammervo sommitteli kaakeliuunit.

Alakerrassa kaakeliuuneja oli lukuisia!

Kaakelit oli ostettu Tampereen Kaakelitehtaan konkurssijäämistöstä.

Erilaisista malleista saattoi siis luoda uniikit uunit.

Tästä kuviosta inspiroituneena luotiin Voipaala-riipus.

Seinillä Simone Gheran ’Dancer inside’-näyttely.

Ensimmäisen Forest Camp-leirin taideteoksia vuodelta 1996.

Forest Camp: ’Koivunmahlaviini’

Forest Camp: ’Omat ämpärit’

Ala-aulan kakluunit yläkerrasta laskeuduttaessa.

Forest Camp: ’Kakutus’ 2024.

’Kakutus’ huoneesta toiseen. Sen lomassa sai jopa kävellä!

Kuistin ikkunassa upea pitsiteos!

Ovesta ulos - näkymät kiehtoo monessa paikassa.

Ja puutarhan penkille oli mentävä istumaan!

Kuntoutustuen hylky

 

Uskokaa tai älkää, mutta niinhän siinä sitten kävi, että mun kuntoutustukihakemus hylättiin. Tai jos ihan rehellisiä ollaan, niin eihän se mikään ylläri ollu, päin vastoin, se ois ollu yllätys, jos tukihakemus olis hyväksytty! Eli se ei siis mua varsinaisesti ottanu päähän. Vaan mikä?

No ne perustelut! Pistän tähän osan;

”Työkykysi ei ole heikentynyt työelämälakien tarkoittamalla tavalla ja tämän vuoksi olemme hylänneet hakemuksesi.

Henkilöllä on oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen, jos hänen työkykynsä arvioidaan olevan heikentynyt sairauden vian tai vamman vuoksi vähintään kolmella viidesosalla yhtäjaksoisesti ainakin vuoden ajan.

Hankalimpana ongelmana sinulla kuvautuu kuitenkin ajankohtaisesti oikean peukalon oireisto, joka alkoi napsusormioireena tammikuussa 2024 ja levisi laajemmaksi peukalon jänteiden ja lihasten kivuksi talven edetessä. Tähän ei ollut lääketauosta (Letrozol) apua. Toukokuun 2024 lopulla sait kortisoni-injektion peukalon ojentajajänteen alueelle, minkä jälkeen oireisto on osin rauhoittunut, Napsusormi-oire on jo väistynyt. Kesäkuussa 2024 tehdyssä ultraäänitutkimuksessa oikeassa peukalossa todettiin De Quervainin jännetulehdukseen sopivat muutokset ja sait lähetteen käsikirurgille. 24.6.2024 laaditun lääkärin B-lausunnon mukaan käytät ranne-peukalotukea ja oikean käden puristusvoima on alentunut 18kg (vasen 23kg). Muita toimintakyvyn rajoitteita ei saaduista selvityksistä tule esille.”

Tästä saa aivan sen kuvan, niin kuin mitään muuta ongelmaa ei olisikaan, kuin heikentynyt puristusvoima. Sehän on ihan täyttä kukkua! Sitä paitsi muutkin sormet osuessaan vahingossa johonkin esteeseen tai äkillisesti vääntyessään muutaman millinkin johonkin suuntaan, tuottavat kovaa kipua ranteen yläpuolelle käsivarteen. Kipua tulee siis kaikissa mahdollisissa toimissa, syödessä, pukiessa, lukiessa, kirjoittaessa, pestessä, ovea avatessa, saksilla leikatessa, pyörällä ajaessa, purkkeja, pulloja, pahvitölkkejä ym avatessa ja sulkiessa… kaikissa niissä toimissa, joita oikeakätinen tehdessään hiukan taivuttaa sormia johonkin suuntaan, etenkin sivuille tai taakse. Myös ranteen heilahdus taaksepäin sattuu. Siitä voitte kuvitella, että normaali eläminen on koko ajan hankalaa (yölläkin usein sattuu, niin että herään) ja on todella todella hankala keksiä, mitä työtä tällä kädellä voisi tehdä. Sitä paitsi, onko ihan jees, jos joku paikka on tulehtunut ja kipeä kuukaudesta toiseen, puoli vuotta, vuoden, kaksi…? Ei.

Eli mitä nyt? Jos kuntoutustukihakemus torpataan, valituksen voi tehdä kymmenen päivän sisällä. Mietin sitä tiiviisti ja tulin siihen tulokseen, että en jaksa moiseen hommaan ryhtyä. Jos olisi joku taulukko, josta voisi katsoa paljonko työkyvyn heikkeneminen 1/5 merkitsee ja mitä on 2/5 taikka 3/5 jne, niin voisin ehkä valittaa, mutta tämä on niin valtavan turhauttavaa, että en jaksa laittaa energiaa moiseen. Kuitenkin joku vakuutusyhtiön lääkäri x voi sanoa sormi syyttävästi ojossa, että ahaa, sinäpä olet ollut kaksi päivää joulukuun lopussa vain 2/5 -kuntoinen, mutta et vaadittua 3/5… äh, nämä on niin naurettavia juttuja, että en vaan jaksa.  Nyt sitten olen ilmoittautunut työkkäriin ’työttömäksi työnhakijaksi’! Vaikka enhän mä ole täysin työtön, kun sairausloma loppuu! Mulla on kaksi paikkaa edelleen odottamassa. Enkä mä voi hakea mitään työpaikkaa, kun en voi tehdä mitään. Mutta niin se vaan on, että se on se laillinen seuraava askel. Mulle vaan merkataan ’ei työnhakuvelvoitetta’ - siinäkin saatana yks neronleimaus lakipykälissä! Mutta ei mennä nyt siihen. Olen kirjoittanut aiemmin blogissa aiheesta työnhakuvelvoite (17.5.2023). 

Mitä tulee tuohon työeläkeyhtiön perusteluun, niin vatvon sitä tarkemmin toisella kertaa, jos jaksan. Nyt on väsynyt olo ja hyvin suuri turhautuminen. Vois ajatella, että mitä sillä on väliä mistä luukusta raha tulee, mutta on siinä yksi merkitys. Liitosta (josta nyt sitten se työttömyysraha maksetaan ansiosidonnaisena) saan vielä ansiosidonnaista 107 arkipäivän verran - se tekee melkein 5,5kk. Nyt kun se alkaa juosta jo saikulla, se tavallaan valuu ihan hukkaan. Olin ajatellut, että kun palaan töihin, saan siitä hiukan puskurivaraa ja voin pehmeällä laskulla lisätä työtuntejani, ettei tarvitse heti stressissä täyttää viikkoa töillä. Mitä enemmän sitä maksetaan saikulla, sitä vähemmän jää puskurivaraa töihinpaluuseen. Ja sanottakoon vielä se, (joka on mulle itsestäänselvä) että ansiosidonnainen on todella paljon parempi summa kuin perustyöttömyysraha. Etenkin, kun nyt se 300€ suojaosa jää myös pois. Sanotaan että se vaikuttaa mun rahoihin jopa 900€ eli sen verran saan vähemmän rahaa kuussa, kun kaikki loksahtaa uusille lakipykälien mukaisille raiteille. Kuka työssäkäyvä olisi valmis alentamaan palkkaansa 900€ kuussa? Tiedän, ei ole reilu verrata suoraan, mutta ihan vaan havainnollisuuden takia sanon näin.

Semmosia kuvioita tämän viikon alkuun. Jotain kivaakin on tiedossa tälle viikolle ja ensi viikolla pääsen käsikirralle, joten en mä nyt vallan tässä masennu kuitenkaan. Perusvitutus näiden asioiden kanssa siis vaan taas.

Laukkuja, osa 63

 

Sitten on vuorossa toiseksi viimeinen laukku! Tämä on myös toiseksi uusin hankinta (sen uusimman esittelen viimeiseksi) eli ostin tämän viime keväänä. Juuri kun olin inventoinut laukkuni ja esitellyt suuren osan, takaraivossa takoi yhä kiihtyvällä vauhdilla, että yksi on vielä pakko ostaa. Olin katsellut Koskikeskuksen laukkukaupassa tätä jo vuoden verran, eikä se jättänyt rauhaan. Kaikki minut tuntevat (ja myös blogia pitempään seuranneet) tietää, että kaikki vanhan ajan jutut sykäyttää mun sydäntä aivan erityisellä tavalla. Siksi rakastuin tähän laukkuun, jonka merkki on aunts&uncles. 

Jo pelkkä laukun merkki kuulostaa houkuttelevalta; tädit ja sedät! Paljon parempaa kuin joku LV, vai mitä?

Laukku on mustaa nahkaa, vaikka kuvissa auringonvalon takia laukku näyttää hieman harmaalta.

Laukun pullea muoto, hiukan Muumimammamainen, vetoaa minuun suuresti. Takapuolella on vetoketjutasku.

Sisällä laukussa on aivan hurmaava ohutraitainen kangasvuori.

Hyvin kauniit yksityiskohdat ja erilaisesta raitaisesta kankaasta taskuja.

Toisella sivulla on siis yksi kapea, mutta tilavahko syvä tasku ja toisella sivulla tilava vetoketjutasku, pieni korttitasku, sekä kynänpidikkeet, jollaisia en ole nähnyt missään laukussa aiemmin!

Laukussa on vanhanaikainen leukakukkaromainen lukitus ja sekä pieni tyypillinen käsikahva, että pitkä ja irrotettava olkahihna. Laukkuun kuuluu myös sisään ankkuroitava erillinen pussukka ja -totta kai- laukulla on kankainen suojapussi, jota ei ole kuvissa. Tämä on kuitenkin vielä niin uusi hankinta, että sopivaa käyttötilaisuutta en ole vielä bongannut. Tästä tulee hiukan mieleen se mumman vanha laukku, johon teetin uuden vuorin. (Laukku numero 15.) En lainkaan epäile, etteikö tästäkin tule rakas käyttölaukku!

Helkanhelmessä

 

Hyppäsin eräänä kuumana päivänä bussiin Tampereella ja suhasin Valkeakoskelle ja siitä vielä piirun verran eteenpäin, Sääksmäen kirkonkylän risteykseen, jossa pomppasin pois ja aloin tepastella kohti Sääksmäen vanhaa kirkonkylää. Enpä kauaakaan tepastellut, kun ukkosen jyrähtely muuttui sateeksi, mutta minäpä olinkin varautunut ja pamautin pinkin sateenvarjoni pääni päälle. Keskiaikainen kivikirkko jäi vasemmalle, vaikka olisi kyllä tehnyt mieli sinnekin mennä tutkimaan kaikkeutta. Ei ollut kuitenkaan turhia aikoja piipahdella historian kylmiin kiviholveihin, joten jatkoin eteenpäin. Vauhdittajana oli melkein pään päällä jyrähtelevä ukkonen. Painoin sateenvarjoa alemmas ja koetin olla koskematta metallivarteen ja vinkaisin aina kun jossakin lähellä välähti ja pamahti. Saavuin risteykseen, jossa oli suuri, vanha, valkoinen talo, käännyin siitä vasemmalle ja tepastelin vielä joitakin satoja metrejä, kunnes ikiaikainen aatelistila Voipaala tuli kohdalle. Sade yltyi ja kipitin kärppänä kartanoon kysymään missä se Helkanhelmi on, johon olen menossa. Jaahas, siinähän se, valkoinen pitkä pytinki ihan näkyvällä paikalla kartanon pihassa! Kun viimein sujahdin pytingin ovesta sisään, sade yltyi aivan valtaviin mittoihin ja kohisi vihaisena ikkunoiden takana pitkän aikaa. Vaan minäpä olin päässyt ihanaan Spahan, jossa aioin nautti seuraavat tunnit.

Vastaanotto Helkanhelmeen oli hyvin lämmin ja ystävällinen. Tulimme hoitajan kanssa heti juttuun kuin vanhat ystävät, eikä se ole ollenkaan mikään itsestäänselvyys. 

Paikan tunnelma oli miellyttävä, rauhallinen ja itse talossa oli jotenkin vanha henki hyvin läsnä.

Minä olin pitkällisen pohdinnan jälkeen valkannut itselleni 75min pituisen BrainRelief-hoidon, joka on vähän kuin hierontaa, mutta lempeämpää ja aivan ennenkokematonta siis mulle. Kyseessä on syvärentouttava kosketushoito. Ja voin sanoa, etten eläissäni ole meinannut nukahtaa minkäänlaisessa spa-hoidossa, mutta tässä havahduin kolme kertaa juuri siitä unen rajamailta! Ihan sekuntia ennen suurta kuorsaamista.

Tässä hoidossa erityisen kiinnostavaa oli, että siihen kuuluu myös hoidettavan kokemusten ja tuntemusten kartoitus hoidon aikana ja sitä kautta aivotoiminnan tutkimus.

Omalla kohdallani koin tämän kosketushoidon hyvin miellyttävänä. Se tehdään vaatteiden päältä, käsitellen lähinnä jalat, kädet, niska-hartiaseutu ja pää, mukaanlukien kasvot. Ennen varsinaista fyysistä hoitoa keskustelimme pitkään lähihistoriastani ja esim kipualueista, joita ei ole tarkoituskaan kiusata turhalla leipomisella, kuten hieronnassa yleensä.

Erityistä hoidon aikana oli, että se yhdessä taustalla soivan lempeän musiikin kanssa aiheutti jänniä aikamatkoja lapsuuden tilanteisiin ja sen lisäksi myös yhtäkkisiä taidekokemuksia (paras sana minkä tähän keksin) eli aivan kuin eteeni olisi yhtäkkiä asetettu joku abstrakti värikäs maalaus. En tiedä onko sillä mitään tekemistä synestesiani kanssa, mutta yleensä musiikki ei kyllä aiheuta mulla väriaistimuksia.

Pystyin siis rentoutumaan täysin. Ja sehän tässä luvattiinkin. Waude! (Eikä tämäkään siis ole mikään kaupallisen yhteistyön keksitty kehu, vaan ihan aito.)

Sain myös pidellä kädessäni kokeeksi hoitajan omaa äänimaljaa, koska asia tuli puheeksi ennen hoitoa. Se ei kuitenkaan kuulunut hoitoon, eli se oli vaan sellainen pienen hetken tunnustelu, että miltä se tuntuu ylipäätään. Oli kyllä tosi ovela tunne, miten pienellä liikkeellä saadaan malja soimaan hyvin kauan ja hiljaa ja miten se sitten tuntuu kehossa pitkälle, vaikka malja oli vain kämmenellä. Sitä pitää kokeilla joku toinen kerta ihan isomman session ajan ja kunnolla.

Hoitolan yhdessä huoneessa oli kiehtova valikoima kosmetiikkaa, joka oli vähän kuin karkkikauppa. Rahapulassani en voinut ostaa mitään hoidon lisäksi, mutta sain muutaman testerin ja kokeilinkin yhtä jalkabalsamia seuraavana päivänä kotona. No kaiken maailman rasvoja on olemassa varmaan enemmän kuin ihmisiä, mutta nyt oli kyllä tosi miellyttävä balsami, jossa oli ryhtiä, mutta joka kuitenkin imeytyi. Useinhan ne joko jää iholle pitkäksi aikaa rasvaisena pintana, taikka sitten hulahtaa heti jonnekin solukkoon, eikä ole mitään havaintoa voidemaisuudesta. Tämä ei ollut kumpaakaan, vaan yllätyin tosiaan kerrankin kunnollisesta tuotteesta! Ihosta tuli oikeasti pehmeä.

Hyvät pisteet annan tälle paikalle, kokemukselle, hoitajalle ja ylipäätään Voipaalan tiluksille kokonaisuutena. Mutta siitä ja taiteesta enemmän toisella kertaa.

Viimeinen silmäys Ateneumin seinille

Ylimmäinen perunateos huvittaa mua suuresti.

Tiemaisemissa on jotain samaa kuin huoneissa, joiden ovi on auki; tekisi mieli kurkata mihin se johtaa!

Lumoudun näistä huone ja huone -tauluista.

Kaupunkikuvat ja yö! Ja vahinko-exit.

Elovena ja etniset poppoot. Joku siinä vaan kiehtoo.

Mä oon aina nähny itseni tässä taulussa nuorena naisena, joka kuuntelee hiljaa vanhempia.

Tässä muotokuvassa on jotain kuplivaa, sellaista sisäistä kikatusta.

En osaa sanoa mikä tässä pienessä taulussa on niin upeaa, mutta joku on! Ehkä tytön täydellinen keskittyminen.

Tämä taulu ’Pariisin Luxembourgin puistossa’ on mulla myös verhona.

Ja sitten taulu, jota voisin tuijottaa loputtomiin. Se henkii jotain hiljaista mystiikkaa.

Japanilainen taide on alkanu kiinnostaa mua viime vuosina.

En tajua miksi en notku Ateneumissa joka ikinen kerta, kun käyn Helsingissä! Ihmeen vähän siellä on tullut käytyä; yhteensä ehkä kymmenen kertaa ikinä. Eihän se riitä mihinkään. Sitä paitsi, kai mä nyt sitten harkitsen sitä museokorttia, kun tänä vuonna on jo heittämällä menny rahaa pääsymaksuihin enemmän kuin kortin hinta.