Vaikka vahvasti introverttina jäisin aina mieluiten kotiin täkin alle piiloon, niin nykyään mun kalenterissa on aika paljon kaupunkipäiviä. Oon alottanu vesijumpat ja saunoissa kököttämiset. Oon myös ottanu työhuoneen haltuun! Eka käynti työhuoneella oli oikeestaan tosi epätodellinen! Mutta käärin hihat ja siivosin Pyynikin koulun vanhan opettajanpöydän, joka on mun työpöytä. Sitä luulis, että kevään/muuton/rempan tullen opettaja tyhjäis kaiken roskiin, mutta eipä näköjään. Löysin paljon monisteita ja hyvin arkaluontoistakin matskua, jonka tuuppasin saman tien silppuriin! Hyi olkoon, en käsitä miten tuommoinen leväperäisyys on ees mahollista.
Oli ihana istua ikkunan ääressä hämärässä huoneessa ja katsoa miten valo kulki maisemassa. Siinä Matildan maisemassa, johon alan pureutua nyt toden teolla! Täytyy hankkia vino pino neonvärisiä post it -lappuja ja mallailla niitä seinille - jos se työhuonekavereille vaan sopii. Jos joku harrastaa sielä esim valokuvausta valkosta seinää vasten, niin sit on ikävää kun mun neonlaput huutaa seinällä.
Oon käyny myös elokuvissa pitkästä aikaa; ah ihanaa! Luulin meneväni katteleen Teräsleidien sekoilua, mutta myöhästyin ja sekoilin ite ja päädyin kattoon Salt Pathia. Ihan pienen hetken pääsin pois syöpäajatuksista sen aikana ja se on penteleen hyvä juttu! Vaikka tuo elokuva kertoikin parantumattomasti sairaan miehen ja hänen vaimonsa vaelluksesta äkillisen asunnottomuuden kurjuudessa. Kauniita paikkoja elokuvassa vilisi ja se heilläkin oli yhtenä syynä, kun lähtivät Salt Path-vaellusreitille. Ihan hyvä leffa katsoa kesken viikon, kun ei mitään tärkeämpääkään ollut tekeillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti