Minusta on tullut kuulkaas oikea mamselli tässä ihan yhtäkkiä ja humpsista vaan! Ei tarvii ku mennä työhuoneelle, niin alan leikkiä mielikuvitusleikkiä, että omistan koko kartanon. Eilen käyskentelin siellä villasukissani pitkin ja poikin ja testasin melkein jokaista sohvaa, jonka näin. Siivosin ison (semmoisen jenkkikaappia isomman) vanhan kassakaapin, jossa ei harmikseni ollutkaan yhtään rahaa tai vanhoja osakkeita. Löysin sieltä sitä vastoin pinoittain taidetta; Edelfeltiä, Carl Larssonia ym, vanhoina tunnelmallisina painokuvina. Yhden teippasin jo omalle seinälleni ja tämä on vasta alkua. Odottakaas, niin koristelen ankeat vessatkin ylevällä taiteella! Koetin myös etsiskellä itselleni vanhempaa ja kauniimpaa työtuolia, kuin se ruttotautinen martelatyyppinen liian uusi hirviö, jossa nyt istun. Löysinkin pari varsin sievää vaihtoehtoa, mutta pitää vielä selvittää voiko ne ottaa. En halua heti alkuunsa joutua sotatantereelle muiden residenssiläisten kanssa varastamalla jonkun tuolin.
Kartano on vielä neutraali minua kohtaan. Se tarkkailee ja tunnustelee, tiedän sen. Kummituskaan ei ole näyttäytynyt, mutta kyllä hän vielä näyttäytyy kun kutsun hänet kylään porrastasanteelle tai jonnekin. Tarjoan hänelle vaikka skumppaa ja mansikkakakkua, miten hän niistä voisi kieltäytyä? Itsekin melkein luulin itseäni eilen kummitukseksi, kun laskeuduin paraatiportaita, sillä ne narisivat ihan joka ikisellä askelmalla! Eikä mitään vienoa rintamamiestalonarinaa, vaan oikein rotevaa kartanonarinaa, niin kuin pianonkoskettimille olis heittäytynyt vaakatasoon. Se johtuu varmaan siitä vähän hymyilevästä palaparketista. Pidän siitä jo nyt!
Lakaisin myös lattioita keittiössä ja pyyhin pölyjä ikkunalaudalta aulassa. Täytyy näet eläytyä myös palvelijattaren rooliin, tiedättekös. Sitä paitsi, arvatkaa mikä työhuoneella (ja koko rakennuksessa) on tärkeintä? Se, että paikka on visuaalisesti miellyttävä! Heti sen jälkeen, että se ylipäätään on olemassa. Nyt jo järkytyin kun huomasin, että kaikki eivät olekaan samoilla linjoilla. Työhuone sellaisena kuin istuisit 80-luvun verovirastossa? Hyh helvetti sentään! Semmoisessa on täysin mahdoton saada inspiraatiota! Mutta jos jokainen, vähäpätöinenkin soppi siivouskomerosta lähtien, on visuaalisesti miellyttävä, niin paikassa voi inspiroitua solmimaan vaikka maailmanrauhan! Laitankin sen To Do -listalle.
Hankintalistalla on ainakin ihan ensimmäiseksi mattoja, koska työhuone on yllättävän kylmä. Myös paraatiportaikon välitasanteella istuessani ihmettelin, kun niskaan tuntuu kylmä ja enkös minä sitten huomannutkin, että korkeussuunnassa keskimmäinen sisäikkuna oli auki! En voinut tehdä asialle mitään, sillä se on siellä jossain ehkä kolmen metrin korkeudessa. Koetin arvioida huonekorkeutta välitasanteen kohdalta ja päädyin siihen, että se on jotain viiden ja seitsemän metrin väliltä. Hankala löytää sopivaa kattovalaisinta sanoisin! Nykyinen portaikkovalaisin on liian moderni, sen pistäisin vaihtoon. Tarvitsisin sihteerin tähän vierelleni kirjaamaan kaiken ylös, sillä muokattavaa on paljon! Mutta minä aloitin viemällä työpöydälleni pienen pitsiliinan ja vanhan ruusukahvikupin. Kyllä se tästä lähtee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti