.

.

26.5.2021

Vuoden parasta aikaa!

 

Olen häärinyt puutarhassa istuttaen, leikkoen ja kiskoen juuriltaan. Poiskiskottuja on mm vuohenputket, vadelmat väärässä paikassa levinneenä ja yksi morsiusangervo, jonka tilalle suunnittelen jotain uudempaa ja siistimpää. Tämä kukkiva risuläjä ei enää miellytä tässä paikassa. Ikääkin sillä on ties kauanko; asui siinä jo ennen meitä. Lajitovereita sille jää pihaan vielä ainakin neljä. Hyvä näkösuojahan se on ja nätti kukkiessaan, mutta muuten aikamoinen rytö ja innokas kasvamaan sinne tänne.






Kaikki uudet hankintani, paitsi Goji-marja, on nyt istutettu. Viime kesänä pari kasvia notkui ostoruukuissaan niin kauan, että hätäpäissäni myöhään syksyllä pistin ne vain jonnekin, missä oli tilaa. Nyt silti hiukan mietin, olisiko sittenkin pitänyt katsoa paikkaa tarkemmin, mutta en taida ryhtyä niitä kuitenkaan enää siirtelemään. Esimerkiksi Japaninruusukvitteni oli viime kesän uusi hankinta. Se on erittäin kiinnostava kasvi ja seurailen sen kasvua mielenkiinnolla joka hetki. Odotan sen tuottavan muutaman marjankin tänä vuonna. Pensas on hidaskasvuinen ja jääkin vain noin metrin korkuiseksi. Paikan pitäisi olla aurinkoinen, mutta puolivarjoon sen kyllä tyrkkäsin. Toivottavasti se ei kauheasti siitä suivaannu!

Minusta on ihanaa oppia käytännön kautta puutarhajuttuja! Lapsuudenkodissa olisin saanut sitä oppia vaikka kuinka paljon, mutta en ollut silloin vielä kovin kiinnostunut. Nyt minulla on jo motivaatiota ja suunnitelmia, niin että jotain jää päähänkin.


4 kommenttia:

Sylvia kirjoitti...

Looks like you have wonderful plants in your garden !
Thanks for your lovely comment on my blog !
Have a nice day,
Sylvia

Thilda kirjoitti...

Sylvia; Thanks! I have old garden. My childhood-garden (parents) was almost pro, but I am learning these things now... :D

Leena Lumi kirjoitti...

No tuota neilikkaa sain tyttäreltä ruukussa, taidan istuttaa etupihan villikukkaniitylle, vaikka ei se oikein tyyliin sovi, mutta ei tarvitse sitten kastella tai surra sen kuivumista, kun itse olemme 'huitsin Nevadassa.' Tytär pyysi tuomaan vain kaksi perussyyshortensiaa, joita meillä on isot, taimina. Eli vien Grandifloraa pari kappaletta.Massiivinen terassiremontti alkamassa, joten nyt sen alapuolella oleva 100 vuotta sitten suunniteltu hieno kukkapengerrys on puolelta osin pois käytöstä ja kasvit tilapäisistutuksissa.

♥♥

Thilda kirjoitti...

Leena Lumi; Oh, onnea remonttiin! :)