.

.

1.12.2022

Marraskuun katsaus

 

En haluaisi sanoa tätä taas, mutta menipä se marraskuu nopeasti! Tuntuu, että jauhan aina samaa, mutta niin se vaan on ja niin se taitaa kiihtyvällä vauhdilla olla, mitä enemmän ikää karttuu. No, mutta se siitä. Marraskuussa oli muutamia aika isojakin henkilökohtaiseen elämään liittyviä tapahtumia, negatiivisväritteisiä ja vastapainoksi myös erittäin positiivisia siellä seassa.


Elikkä, marraskuussa tapahtui mm tällaisia juttuja;
Vietin mökillä pitempiä ajanjaksoja täydellisessä hiljaisuudessa ja rauhassa
Inventoin kotona vähän astioita, vaatteita ja kirjoja, joka johti pienimuotoisiin poistoihin
Koetin korjata blogissa olleita ongelmia melko hyvällä menestyksellä
Liityin blogiyhteisöön ja sain paljon enemmän lukijoita
Intoilin keramiikasta ja koin harmistumisiakin sillä saralla
Nautin suunnattomasti käsityömessuilusta
Hengasin lapsuudenmaisemissa hyvällä mielellä

Kaiken kaikkiaan fiilikseksi jäi rauha ja hiljainen vaatimaton hissuttelu. Vaikka olin joskus harmistunutkin, niin olin myös äärettömän ilostunut. Kalenterissani kysytään joka kuukauden alussa ”mitä tässä kuussa haluan”, ja nyt tuntuu, että haluan joulukuussa vain nauttia levollisena ja kaikessa rauhassa jouluun laskeutumisesta ja kauniista joulunajasta. Ja sitten haluan oppia vielä enemmän kärsivällisyyttä, joka on kyllä aika iso haaste, jos totta puhutaan.

10 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Marraskuusi kuulostaa kivalta, ainakin noiden positiivisten juttujen osalta.

Mulle marraskuu on myös sellainen hissuttelukuukausi. Mutta se on ihan hyvä - sellaisiakin kaivataan! Mulla kuukausi alkoi hyvin, mutta laski sitten kuin lehmän häntä... Jotain apatiaa on nyt liikkeellä. Pöh.

Joululainen kirjoitti...

Minulla flunssa verotti jouluenergiaa suuresti, ja yskä ja käheys jatkuvat. Onneksi on pitkä viikonloppu tulossa.
Mihin blogiyhtesöön liityit? Minun blogini on Blogitissa kulttuuriosion alla, kun siellä ei ollut (ainakaan silloin) eroteltu joulua omaksi kategoriakseen. En usko, että sieltä sisustus yms. blogien seasta blogini löytyy. 🤔

Mukavaa joulukuun ensimmäistä iltaa! ✨

Arkisin | jenni kirjoitti...

Paitsi että marraskuu meni nopeasti, niin tuntuu että koko elämä mitä vanhemmaksi tulee. Ihastuttavat lumihiutaleet sinulla ikkunassa 💫

Minuakin kiinnostaa mihin blogiyhteisöön olet liittynyt? Uutta luettavaa on aina kiva löytää ^^

Viikonlopun toivotukset sinulle Thilda! (tässä mietin pienessä päässä että onhan tänään perjantai kun koronainfektio sekoitti pääni huolella)

Ulrika50v.blogspot.com kirjoitti...

Mä yritän keksiä viikonlopuiksi tekemistä niin jaksaa tämän pimeän ja kylmän vuodenajan. Viihdyn myös kotona mutta joskus seki voi olla liikaa . Kivaa viikonloppua :-)

Thilda kirjoitti...

Satu; Joo, se oli ihan jees, vaikka musta ja pimeä kuukausi pääosin olikin. Mutta nyt kun on lunta jo muutama cm, niin kyllä tämä taas iloksi muuttuu!! Rauhallisia hissutteluaikoja pitäis olla kaikilla aika ajoin, sillä ehkä välttyis enemmän stressiltä! 😊
Voih, ehkä se sun apatia korjaantuu joulukuun tullessa kovalla ryminällä? 😊❤️

Thilda kirjoitti...

Joululainen; No voihan lenssu! Kaikenlaisia tauteja on liikkeellä nyt ihan hirveesti! 😳 Toivottavasti menee ohi pian!
Mä liityin Blogit.fi-listalle - kai se on blogiyhteisö? 😄 En tajua näistä mitään! Halusin vaan kokeilla onko mahdollista saada lisää lukijoita, kun laskurit näytti, että päivittäin blogissa kävi 4-5 ihmistä, ja kyllä se oli mahdollista! Nyt enimmillään on käynyt noin 180 ihmistä päivässä. Vai onkohan ne sivulatauksia, niin että jos yks lukee monta tekstiä niin joka teksti on oma lataus? 🤔 Senkin hoksasin vasta pari viikkoa sitten, että blogi näkyy mobiiliversiona aivan täysin eri tavalla! Tekstit on lähinnä otsikkomaisesti esillä ja klikkaamalla saa koko version auki. On tämäkin kuule oma alansa, vaikkei uskois! 😂
Ja mun kategoria on siis Lifestyle, kun en parempaakaan keksinyt. Se kattaa mun mielestä osuvimmin tään mun sillisalaatin. 😉

Kiitos! Mukavaa joulukuun alkua sinne myös! 😊

Thilda kirjoitti...

Jenni; 😂 No todella! Elämä vilisee silmissä ohi, niin että ei oo takuita onko tää vaan normi iän tuoma tila, vai ollaanko jo viikatemiehen syleilyssä… 😄
Kiitti! Lumihiutaleet ostin viime vuonna Seinäjoen Taito-shopista, eli Rustoopuorista.
Ja liityin siis Blogit.fi-listalle. Jostain sain päähäni, että sitä kutsutaan yhteisöksi. Sen kuvake on nyt blogini oikeassa sivupalkissa. Ja sitä kautta olen löytänyt jo nyt parissa viikossa vaikka kuinka monta ihanaa blogia!
Kiitos! Mukavaa viikonloppua sinne myös! 😊

Thilda kirjoitti...

Ulrika 50v; Joo aina se, että on jotain kivaa odotettavaa, saa ajan kulumaan huikeen nopeasti! 😊 Mäkin tunnustaudun (no ehkei se oo mikään yllätys) varsinaiseksi kotihiireksi. Jos sais valita töitten ja kotona olemisen välillä, niin arvelematta viettäisin koko elämäni kotona! 😄 Jotain kursseja on kiva käydä ja pieniä reissuja tehdä, mutta muuten kotipesä on kyllä paras paikka! 😊
Kivaa viikonloppua sinne myös! 😊

Arkisin | jenni kirjoitti...

Vielä lisäys ja tiedoksi, löysin myös tällaisen blogiyhteisön:

https://www.theblogjungle.com/fi/

Thilda kirjoitti...

Jenni; Kiitti vinkistä! Näitä käsittääkseni on aika monia… jos liittyis kaikkiin niin lukijoita piisais. 😂