.

.

3.1.2023

Pysyikö vaatehankinnat hanskassa 2022

 

Viime vuonna tiukensin vaatteidenostoaikojani. Asetin itelleni rajat, että sain ostaa vaatteita tammikuussa, toukokuussa ja syyskuussa. Siis yksi kuukausi vähemmän kuin edellisvuonna. Ja pitemmittä puheitta totean, että tämä rajoitus toimii ainakin mulla ihan loistavasti! Jos nyt aluksi teenkin pitkähköjä listoja hankinnoista, niin ehdin niitä myös pohtia järki kädessä ja lopulta hankin vain tosi vähän ja tarpeellista.


Tähän liittyy myös siis se, että samalla teen aika ajoin inventointeja ja poistan tarpeetonta. En siis heitä roskiin vaan laitan kiertoon. Roskiinheittämiselle olen allerginen! Kuten esimerkiksi huivit; pärjäiskö sitä vähemmällä kuin 60 huivilla? Aika läjä lähti muuten kiertoon! Mulla näet vaatemäärä on menny överiksi jo ajat sitten. Osan olen ostanut uutena (ehkä neljänneksen), osan olen ostanut käytettynä, osan olen saanut ja osan olen perinyt. Kuten esimerkiksi minkkiturkin, jota en todellakaan aio heittää pois vain siksi, että jonkun mielestä niin pitäisi tehdä. Ekologisinta on käyttää olemassa oleva loppuun!


Viime vuoden vaatehankinnat oli todella kohtuullisia. Syyskuun jälkeen olin neljästi tilanteessa, että oli hyvä hetki hankkia uusi vaate ja niin sitten myös tein. Yksi hetkistä oli, kun kadotin hanskani. Lopulta tuli niin kylmä tassuihin, että pakko oli ostaa uudet. Toinen kerta oli käsityömessuilla, kun näin ihastuttavan tunikan! Sen ostin, koska minähän vastaan ostoista vain itselleni ja olin koko muun vuoden toiminut tässä asiassa fiksusti ja asiallisesti. Joskus saa palkita itsensä! Kolmannen kerran kävin Marimekon kaupassa ja ostin lempisukkieni kaveriksi toisetkin villaiset nilkkasukat. Neljäs sitten olikin joulupukkiin liittyvä juttu. Olen käyttänyt lapsuudenkodissa äitini vanhaa silkkipyjamaa koko tämän 6 vuotta ja nyt pyjamanhousut on ratkenneet monesta kohtaa. Katsoin, että Marimekko myy vaaleaa silkkipyjamaa ja joulupukin avulla ostin vuoden viimeisellä viikolla Alesta uudet pyjamanhousut. Vaatehankinnat pysyi siis loistavasti hanskassa koko vuoden! En pyri nollalinjalle, vaan koetan hakea itselleni sopivan balanssin.

Tälle uudelle vuodelle 2023 olen ajatellut vielä tiukempaa linjaa. Vaatteidenostokuu on tammikuu ja heinäkuu. Vielä en ole tehnyt listaa, saati hankkinut mitään. En edes halua katsella vaatekauppojen tarjontaa. Luulen, että inventoin edelleen entiseen tapaan, mutta en hanki tilalle juuri mitään. Katsotaan vuoden lopussa kuinka äijän käy. Oikeastaan olen sitä mieltä, että nykyajan ihmisille olisi ihan terveellistä tehdä omat kankaansa ja vaatteensa. Jäisi se turhan kahmiminen pois kokonaan ja vaatteiden arvostus olisi täysin eri tasolla. Voihan olla, että joskus maailmantilanne menee uusiin puihin ja silloin minä ainakin osaan tehdä tallukkaita, kutoa kankaita kangaspuissa ja auttavasti kutoa puikoillakin mitä sattuu. Se on oikeastaan se mun perimmäinen päämäärä; että ei ihan mene sormi suuhun vaikka maailma menisi takapakkia pari sataa vuotta.


6 kommenttia:

Arkisin | jenni kirjoitti...

Ihanaa että joku muukin on roskiinheittämiselle allerginen. Jos on jotain hankkinut niin siitä on pyrittävä pääsemään vastuullisesti eroon.

60 huivia on ihan kohtuullinen määrä, sanoo ihminen jolla oli 12 silkkiaamutakkia :D

Anonyymi kirjoitti...

Kolmas roskiinheittoallergikko ilmoittautuu 🙋‍♀️ ja kiittää samalla vertaistuesta, joka sai omat 52 valkoista varretonta nilkkasukkaparia tuntumaan ihan normaalilta määrältä 😁.

T. Annukka (Kotonasi.)

Cheri kirjoitti...

Minulla on myös sama allergia. Vaatteita on aivan tolkuton määrä, mutta vain yhden uuden vaatteen ostin viime vuonna, senkin alennusmyynnistä. Kirpparilta sen sijaan tarttuu usein mukaan jotakin, mutta ne ovat sellaisia muutaman euron sijoituksia. Helppo viedä taas kiertoon jos siltä tuntuu. Nettikirpparilla olen myös myynyt pois esimerkiksi mielestäni hienoja vintagevaatteita. 60 huivia ei ole paljon mitään, yllän varmasti samaan. Tosin itsekin karsin niitä melkoisen pinon kiertoon.

Thilda kirjoitti...

Cheri; Aika ihana kuulla, että en suinkaan ole ainoa tässä allergiassani! Voi et tiedäkään, miten lämmittää tuo sun huivikommentti! ❤️

Thilda kirjoitti...

Annukka; 😄 Nauran täällä sun sukille ja oon tyytyväinen että sinäkin koet samaa allergiaa! ❤️

Thilda kirjoitti...

Jenni; 😍 mitä mitä mitä? Silkkiaamutakkeja?! Ihanaa!!! Mulla on vaan yks. Ostin sen joskus Play it again Sam:sta Helsingistä ja se on kuulemma 1940-luvulta. En ole malttanut käyttää sitä montaakaan kertaa. Siitä on muuten oma blogipostaus vanhassa blogissa… koetan etsiä. 😊
Jee, olen kyllä niin samaa mieltä sun kanssa vastuullisesta poisheittämisestä!