.

.

27.1.2023

Supersankari mielen voimana

 

Eilen menin avantoon kahden talven tauon jälkeen. Aika hirvittävää! Mutta arvatkaas mitä mielen voimia käytin rohkaisuna?


Lapsenahan välillä kuvittelin olevani Tarzan. Se auttoi, kun esim ruoka ei oikein maistunut. Perunasoppa naudanlihoineen oli puuduttavaa, kunnes keksin kerran, että leikin olevani Tarzan ja kuvittelen, että olen itse kaatanut sen karibun, jota syön. Se auttoi! Ruoka maistui yllättäen aivan erilaiselta.


Kuvittelin olevani Tarzan myös silloin, kun lapsena astuin ulos ja jo portailla kylmä tuuli hipoi käsivarsia. Silloin seisahduin portaille ja ajattelin. ”Olen suuri viidakon Tarzan, eikä Tarzan tunne kylmää!” Silloin kylmyys muuttui vain tuuleksi.


Eilen tartuin vanhaan metodiin. Kuvittelin jälleen olevani Tarzan, joka hiipii viidakossa. Eteen tulee maan alta syöksyvä jääkylmä vuoripuro, joka kuhisee piraijoja. Sen poikki on kahlattava rauhallisesti ja päättäväisesti. Ja se auttoi! Pystyin siihen ja se tuntui todellakin kylmältä vuoripurolta, jonka läpi kahlaus kesti vain hetken, kunnes matka taas jatkui lämpöisemmissä merkeissä.

Kannattaa kokeilla! Ei tarvii olla Tarzan, voi olla vaikka mikä supersankari. Vaikka muumipeikko, jos se auttaa tilanteen hallintaan. Mielen voimat on mittaamattomat. Kunpa muistaisin käyttää tätä metodia useamminkin nyt aikuisena!


4 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Hih, hauska Tarzan-metodi! :-) Mutta tuo on kyllä niin totta, että mielellä on ihan valtava voima. Jokunen viikko sitten seisoin liian köykäisesti pukeutuneena ratikkapysäkillä, ja tuuli n. sata metriä sekunnissa ja satoi vettä vaakasuoraan. Mulla oli niin kylmä, että luulin kuolevani, ja jokainen minuutti tuntui kiduttavan pitkältä. Mutta sitten keksin, että nyt lopetan palelemisen. Hengittelin syvään, ajattelin ihan muita ja ikään kuin "ulkoistin" itseni siitä tilanteesta. Ja uskomatonta, mutta se toimi!

Kivaa viikonloppua!

Arkisin | jenni kirjoitti...

Kai muistit huutaa kuin Tarzan? :D

Thilda kirjoitti...

Satu; Eikö olekin! 😄 Auts, tuli oikein kylmä kun eläydyin sun hyytävään kokemukseen! Mutta, joo mielen voimat on hurjat ja sitähän placebovaikutuskin on. Sitä ei ehkä osata tieteen keinoin vielä selittää miksi niin on, mutta se on selvää, että se toimii. 😊

Thilda kirjoitti...

Jenni; 😂 Ai jestas…