.

.

18.3.2023

Kuudes ravintolakäynti; Bianco

 

Tällä kertaa päätin yleisestä linjauksestani (jossa menen ala carte-paikkoihin syömään ns ”pitkän kaavan kautta”, eli alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan) poiketen käväistä pizzeriassa.

Bianco valikoitui sillä perusteella, että päivän aikataulun takia olin menossa syömään jo lounasaikana, mutta halusin ruokaa listalta, en lounasta. Vaikka taisi niillä se lounaskin sitten kuitenkin olla myös tarjolla. Melkein kaikissa paikoissa lounas on iltapäivään asti tarjolla ja vasta sitten saa tilata listalta.

Bianco sijaitsee osoitteessa Otavalankatu 9, Tampere. Eli lähepä tepastelemaan Hämeenkadulta Stokkan kulmilta sipulikirkon suuntaan niin törmäät Otavalankatuun ja siinä se Bianco sitten onkin ihan lähellä.


Valitsemani pizza oli listan nro 23, Greco, hinta 13,90€. Pizza sisältää kanaa, salaattijuustoa, oliivia ja punasipulia. Vaikka paikka oli puolillaan lounastajia, niin pizza tuli nopsasti pöytään. Olisin toki voinut ottaa salaattiakin alkupalaksi, mutta en jätin väliin, sillä olin syönyt jo kahvilassa jonkun pienen aamupalan. Näytti aika perussetiltä se salaattibuffet. Kuten näkyy, pizza oli kookas ja siksi olin tyytyväinen valitsemaani pizzaan, koska se oli kuitenkin kevyemmän oloinen kuin joku jauhelihaversio. Mutta täytyy sanoa, että täyteen siitä silti tuli ja jouduin jemmaamaan neljänneksen laukussa olleeseen lounasrasiaan (jota nykyään kuljetan aina ravintoloissa mukana).

Lisämausteeksi pizzaan valitsin totta kai valkosipulin, kuten aina teen. Maultaan pizza oli ihan keskitasoa; ei siis huonoimmasta päästä, mutta ei kyllä parhaastakaan. Pohja oli ehkä hiukan sitkeä ja vähäsen mustia läikkiä alapinnalla näkyi, kun kurkistin. Minä olen aika laajasydäminen pizzojen suhteen ja söin kyllä tämänkin isompia valittamatta. Paikka vaikutti aika lailla sellaselta sivukujan raksamiespaikalta, taikka ihan matalan kynnyksen lounaspaikalta. Mitään varsinaista isoa miinusta en tälle paikalle anna, mutta pieni negatiivisuus täällä(kin) oli kylmyys. Viihtyisyys näissä keskitason paikoissa on vähän sitä sun tätä. WC sijaitsi alakerrassa, mutta vessan oven lukko oli rikki. Minun listalleni tämä paikka ei jää, mutta jos haluat huokean jees-pizzan, joka täyttää vatsan, niin tempaise Biancon ovi reteesti auki ja mene syömään! Jos taas haluat gourmetpizzaa, niin voin oitis suositella Napolia (jonne on aina jonoa) ja kuulemma Luca on toinen tosi hyvä ja palkittu paikka. Nämäkin varmaan käyn jossain vaiheessa itse testaamassa, mutta eiköhän nuo tavispizzat ollu muuten sit tässä.

Biancon listalla on 27 pizzaa, jotka on jaoteltu klassikkopizzoihin, lihaisiin pizzoihin, merellisiin pizzoihin, kanapizzoihin ja kasvispizzoihin. Klassikoita he ilmoittavat tekevänsä 14kpl (tosin Margherita on listalla ilman numeroa näiden lisäksi), merellisiä pizzoja on 3kpl, lihaisia 4kpl, kanapizzoja 3kpl ja kasvispizzoja 3kpl. Tosin kasvispizzojen kohdalla yksi on oikeasti salami-katkarapupizza, eli katso tarkkaan mitä tilaat. Pizzojen lisäksi heiltä löytyy listalta kuusi erilaista pihviä kuudella eri lisukkeella ja kolmella kastikkeella. Pasta-annoksia on 16kpl (lihaa, kanaa, merellisiä ja kasvisversioita) ja kebabeja löytyy 9 erilaista annosta ja niiden lisäksi vielä ranskalaiset. Ja tottakai, kun ollaan Tampereella, löytyy myös niitä tuttuja ja turvallisia siipiä eli wingsejä. (Ihan joka paikassa ne ei kyllä ole suositeltavia. Oikeasti Tampereella taitaa olla vain kaksi tai kolme paikkaa, jossa itse söisin wingsejä ja minä olen sentään ollut vahvasti koukussa niihin joskus!)

Erikoispiirre; Opiskelijat on huomioitu euron alennuksella kaikista annoksista. Lasten annokset on myös olemassa huokeampaan hintaan. Eikä täällä tarvii pönöttää. Kynttiläillallinen taas onnistuu varmasti paremmin jossakin toisaalla.

Edelliset ravintolakäynnit;

1) Puisto

2) Onni ja Leo

3) Sasor

4) Myllärit

5) Fujimi


2 kommenttia:

Ulrika50v.blogspot.com kirjoitti...

Olipas hyvän näköinen pizza 🤤🤤

Thilda kirjoitti...

Ulrika50v.; 😄 Hauskaa jos ruokakuvat herättää kuolan valumaan!