Värikarttoja on selailtu, värimalleja zoomailtu eri valoissa ja eri kohdissa. Monikin paikka kaipaisi uutta maalia, mutta tärkeimpiä kohteita tänä vuonna lienee ainakin tiskikaappien ovet ja yläkerran portaat. Valkoinen on ehdoton nou nou, mutta kirkuvaa 70-lukuakaan ei kukaan kaipaa. Vihreän sävyt taitaa olla kovasti huudossa juuri nyt, mutta itse olen saanut sitä lajia aivan tarpeeksi varhaislapsuuden aikaisessa tummanvihreässä keittiössämme, eikä se siis ole missään muodossa listoilla. Eniten pidän nykyään vaaleista siniharmaista, lilasta, kaurasta, vanhasta roosasta ja muista puuterisista sävyistä. Ei ehkä kovin rohkeaa tai omaperäistä, mutta lämmintä ja miellyttävää, jota jaksaa katsella ehkä loppuelämän.
2 kommenttia:
Mua vähän harmittaa sellainen, että kotien pitäisi (muka) jostain ihmeen syystä nykyään olla jotenkin erityisen "persoonallisia", jolla viitataan usein just rohkeisiin värivalintoihin.
En tiedä mistä moinen paine edes tulee, mutta osasyynä varmaan jotkut "Suomen kaunein koti"-tyyppiset ohjelmat, jossa ainakin Hanna Sumari usein harmittelee, jos "kodissa ei näy asujiensa persoona". Mutta mitä jos persoona onkin sellainen, joka viihtyy parhaiten rauhallisten sävyjen ja maltillisen värimaailman keskellä, eikä satu omistamaan muistorikkaita huonekaluja tai muita esineitä, vaan päinvastoin lapsuus/menneisyys on ollut sellaista, josta ei ole halunnut mitään mukaansa? Mielestäni sellainenkin koti kuvastaa asujansa persoonaa, eikä sitä voi tuomita.
Lähti nyt vähän rönsyämään sivuraiteille tämä, mutta on aihe jota toisinaan mietin.
Meidän keittiö maalattiin rempan yhteydessä rauhallisella vihreän sävyllä nimeltään "Oliivilehto" ja ai että tykkään siitä. Kuin myös kodin ulkoseinien vihreästä "Raparperi"-väristä, johon ei olla kyllästytty yhtään, vaikka maalattiin 23 vuotta sitten.
Trendivärejä en seuraile. Paitsi yhtenä vuonna huvitti, kun trendiväriksi oli valittu sellainen punertavan ruskea sävy, joka oli ihan täsmälleen samanlainen kuin aikanaan isän koululta ylijääneistä maalipurkkien pohjista sekoittama :D. Sitä oli meillä kotona vähän joka paikassa ja voin sanoa, että ei tule koskaan näkymään tässä kodissa. Ei myöskään oranssia, eikä marjapuuron punaista :).
Sun valitsemat sävyt on tosi kauniita ja rauhallisia. Jos sinisen tai harmaan sävyt kuuluisi omiin sisämaalisuosikkeihini, varmasti valitsisin jotain samantyyppistä. Ja kaura kuulostaa jo valmiiksi ihan mun väriltä (jota moni ehkä ei väriksi edes nimittäisi, mutta mulle se on sitä siinä missä beigetkin).
Ihanaa pääsiäistä <3
Annukka; Kiitos ihanan pitkästä kommentista! 🥰 Joo, mä oon kuule miettiny samaa katsoessani sitä Suomen kauneimmat kodit-ohjelmaa. Että mitä jos tuo on just ton persoona. Ja pitääkö kaikkien olla samalla lailla ”persoonallisia”?! Mun persoona on ehkä semmosta mummolamaisyytta (talonpoikaisesta jugendin ja funkiksen kautta 1960-luvulle) yhdistettynä käsityöläisyyteen ja klassikkodesigniin. Mutta mua ei haittaa jos matossa on reikä tai jos esine on kulunut. Ennemmin haittaa se, että alkuperäisyys turmellaan liialla korjaamisella ja fiksaamisella.
Mä sanoisin, että persoonaton koti on sellanen, joka rakentuu vain sisustuslehtien kulloisillekin trendeille, vaikka samalla pakko myöntää, että ei meistä varmaan kukaan niille täysin immuuni ole. Ja on se funkiskotikin aikanaan ollu trendijuttu. 😄
Kiitos! Mä en tiedä mikä vimma mulla on harmaaseen ja siniharmaaseen. Löysin lapsuudenkodin kynnysten reunoista ihanan siniharmaan ja sitä haluisin nyt paljon kaikkialle. Se kaura tulee papan 1939 tekemän kaapin väristä. Löysin täydellisesti saman värin Tikkurilan kartasta ja sen nimi on ”kaura”.
Ihanaa pääsiäistä myös sulle!! 🥰
Lähetä kommentti