Seikkailuja Helsingissä II

Kansallisteatterin lippukassassa ja Kuokkasella. 

Olimme nykineet Kansallisteatterin ovea jo edellisiltana, mutta näyttää ne näyttelijät jo lähteneet lomille. Onneksemme lippukassa oli vielä toisena Helsinkipäivänämme auki ja sinnehän me poukkasimme innosta pinkeenä. Menimme höpisemään lippukassan työntekijöille ja huokailimme Tarmo Mannin maskeerausvälinevitriinin äärellä. Kyllähän tähän teatteriin on aivan pakko tulla vielä katsomaan joku näytelmäkin! Harmi vaan, että ne vanhat Suomi-Filmiläiset on suurelta osin siirtyneet jo taivaalliselle näyttämölle. Haluaisin nähdä Ella Erosen, Emmi Jurkan, Eino Kaipaisen, Jussi Jurkan, Martti Katajiston, Joel Rinteen, Tauno Palon…!

Olen ollut suuri filminäyttelijäfani jo 80-luvulta saakka ja teatteri vei pauloihinsa 90-luvulla. Olen lukenut aika määrän alan kirjallisuutta (elämäkertoja, muistelmia, kaskuja, näytelmiä, historiikkeja, ym) ja siitäpä varmaan Kuokkasen peruukkiliikekin on tullut tutuksi. Kävin täällä jo 90-luvulla ”pyhiinvaellusmatkalla” ja nyt päätimme ottaa selvää vieläkö Kuokkanen on olemassa.

Kyllä vaan, siellähän se on Kansallisteatterin takakulmilla Itäisellä Teatterikujalla! Ulko-ovella soitimme summeria ja sitten tupsahdimme ensimmäisen kerroksen liikkeeseen (kuva 1), jossa myydään peruukkeja. Eihän meillä mitään peruukkienostamisajatusta ollut, mutta halusimme nähdä liikkeen ja vähän jutustella myyjien kanssa. Olimme onnekkaita, sillä eläköitynyt rouva, jonka isoisä on perustanut Kuokkasen peruukkiliikkeen yli 100 vuotta sitten, oli myös paikalla! Nykyään rouvan poika on liikkeen johdossa. Tämä on siis perheyritys, neljännessä polvessa nykyään. Meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja tästä seikkailusta jäi oikein hyvä fiilis!

Meille myös sanottiin peruukkipuolella, että menkää toisen kerroksen maskeerauskauppaankin (samaa Kuokkasta sekin), koska siellä näette vanhoja huonekaluja ja koette vanhan liikkeen henkeä. Kolmannessa ja neljännessä kerroksessa heillä on kuulemma sitten vielä työtilat. Eipä tarvinnut kahdesti käskeä!

Maskeerauspuolella meidät otettiin yhtä ystävällisesti vastaan kun täysverisinä turisteina toljotimme suu auki kaikkea upeaa vanhaa ja uutta rekvisiittaa. Ajatella, että kaikki Tauno Palot ja muut suuruudet on täällä asioineet elokuvan kultaisilla vuosikymmenillä 1940-50-luvuilla! Missähän nyt oltaisiin ilman 1960-luvun suurta näyttelijälakkoa ja sen tuomaa monen vuoden notkahdusta elokuvantekoon? Oikeastaan elokuva alkoi toipua hitaasti vasta joskus 70-80-lukujen myötä, mutta ei ole koskaan saavuttanut sitä samaa gloriaa kuin suurina vuosina!

Sitä paitsi elokuvassa ja teatterissa näytellään nykyään pitkälti omilla hiuksilla, mitään peruukkeja ei juuri tarvita. Onneksi ooppera on vielä perin vanhoillinen ja sillä tavalla näyttävä taidemuoto peruukkeineen! Toivon Kuokkaselle ainakin vielä seuraavat sata vuotta upeaa tulevaisuutta! 

Pää pyörällä ja ajatukset menneen ajan glamourissa lähdimme hymyillen kohti uusia seikkailuja.