Isoon tien varrelta

 

Mun lapsuudessa siinä meidän pikitien taikka isoon tien, niinku kaikki sitä tietä kutsuu, varrella vaikutti kaikenlaista persoonaa. Ennen sanottiin jopa ehkä hulluja, mutta nykyään sanotaan korrektisti se kylä- siihen alkuun. Se tekee siitä niin ku taiteellisemman ja hyväksytymmän, ei yhtään että tässä sitä ollaan piirin kamaa. Ykski nainen, jonka täyty olla siihen aikaa varmaan kuusissa kymmenissä taikka yli, tapas kävellä takaperin. Ihan sujuvasti, kilometrikaupalla, vaikkei sillon viä ollu mitää kevyenliikenteenväyliä, ellei sitä laskettu, ku tien reunan valkosten viivojen ja ojassa kasvavan viidakon väliin jäi ehkä 10cm pyöräilijöitä ja kävelijöitä varten. Sanoisin, että kokeilkaas ite kävellä reipasta vauhtia ja sujuvasti takaperin! Etenki niin pienellä tien soirolla. Kyllä mä luulen, että mä ainaki törmäisin ens töikseni linkkapysäkin tolppaan ja mätkähtäisin turvalleni siihen tielle. Ja mun tuurilla paikalle osuis saman tien lakasukone, jonka kuljettaja ei ollenkaan huomais tämmöstä isompaa roskaa. Lähe siitä sitte kohti kyläkauppaa, niin ku mitää ei ois tapahtunu! Taatusti joka mökin ikkunassa olis väentungos ja ihan voit olla varma, että siä ulvottais naurusta!

Sitten oli tietysti Selema, mukava mummo, joka asui yksin satavuotiaassa mökissään koulun mettässä. No Selema oli ihan täyspäinen, mutta muuten siihen liittyy tarinoita. Seleman radio meni kerran rikki ja se harmistui, kun onhan se radio aika tärkee laite; kuulee Kekkosen puheet ja jumalanpalveluksen ja salaa voi kuunnella vaikka Tapio Rautavaaraa. No, Selema vei radion korjattavaksi… varmaanki se tapahtui näin; Selema kaappas radion kainaloonsa ja hyppäs linjavaunuun ja körötteli keskustaan korjaajan pakeille. Korjaajaa tietysti vähä nauratti, ku eihän siinä Seleman radios varsinaasesti mitää vikaa ollu, mutta hiiri oli vaan tehny pesänsä sinne sisälle ja jyrsiny langan poikki. Lanka oli heleppo korjata ja Selema oli tyytyväinen. Voi kyllä olla, että Selema vähä sääli hiiriperhettä. Kerran Selema anto mulle sellasen muovisen papukaijakoristeen. Minä sain tietysti heti kotiin päästyäni kuningasidean ja kaiversin papukaijan silmän irti ja tungin sen korvaani. Ei siitä ilman lääkärikäyntiä selvitty. Ku Selema muutti vanhainkotiin joskus 70-luvun loppupuolella, me käytiin aina välillä sitä kattomassa. Siihen aikaan sellaset 1800-luvulla syntyneet ihmiset pukeutu aina mustiin. Ja mun mielestä Selema näytti yhtäkkiä tosi pelottavalta, kun se oli aivan taatusti pukeutunu sellaseen mustaan kaapuun! Siis herran pieksut, eihän kukaan muu pukeudu mustaan kaapuun, paitsi noidat! Onneksi selvisin hengissä niistä vierailuista.

Seleman äiti se vasta kova luu olikin. Mun isän lapsuusmuistojen mukaan Lyyti oli kova puhumaan, äänekäs ja rivosuinen. Ei uskois, mutta niin vaan oli. Aina ku isä ja mumma oli Lyytin luona kyläs (Selema tais olla tyttäristä ainut naimaton, joka oli jääny kotimökkiin asumaan), niin Selema ei saanu sanoa mitään. Jos Selema yritti jotain sanoa, niin Lyyti karjasi, että oo sinä hiliaa, ku vanhemmat puhuu! Ja Selemahan oli mun mummaa melkein 10 vuotta vanhempi, elikkä siihen aikaan Selema oli noin 40-vuotias. Lyyti myös käytti puuteria ja hajuvettä. Siihen aikaan mökin akalle hyvinki ennenkuulumatonta! Jopa niin erikoista, että se linja-autopysäkki, joka on siinä koulun kohdalla edelleen, sai nimekseen ”puuterin pysäkki”. Minäkin käytän sitä nimitystä yhä ja sanon bussikuskille, että jään pois siinä puuterin pysäkillä. Eihän ne tajua, vaan aina pitää selittää asiat auki. On se kummallista.

Ja sitte oli vaikkapa Niku, joka asui sellasen punasen talon alakerras ja sen sisko yläkerras. Kävin kerran trullittamas sielä, mutta vaikka se Niku ei ollu varautunu asiaan, niin ystävällisesti se kaivo lompakostaan kaikki hilut mun kaffipannuun. Se sisko siä yläkerras oli mukava mumma. Aattelin sillon, että se on varmaan 80, mutta ny oon hoksannu (sukututkijana) että sehän oli korkeintaan 65. Eihän se oo ikä eikä mikää! Ja Niku oli noin 60. Nuorukainen lähes! Nikulla oli hevonen ja joskus se ajeli meidänki ohitte jollaki kärryyllä taikka reellä. Nykyään kellää ei oo hevosia, kukaa vanhus ei pukeudu mustiin, (paitti gootit sitte joskus vanhana), Seleman talon tilalla on rivitaloja, pienen kyläkaupan tilalla on järjettömän kokonen kauppa, vaikkaki nykymittapuulla pieni ku mikä! Isoo tiekin on nykyään pieni kaikkeen muuhun verrattuna. Ja nämä kaikki henkilöt on levänny hautausmaalla jo aikapäiviä.