Odottelua ja ihmettelyä

Tuntuu siltä, että moni asia on nyt odottelua. Odottelen viikonloppua, odottelen seuraava vesijumppaa, odottelen rempan valmistumista, odottelen huoneiden uutta sisustamista, odottelen hotelliviikonloppua, odottelen lapsuudenmaisemiin pääsyä, odottelen kukkien heräämistä, odottelen kesää, odottelen kasvihuoneen pystyttämistä…

Hengaan täpötäyteen ladatun olohuoneen sohvalla, luen, kirjotan ja kattelen telkkua. Suunnittelen. Ja odottelen. Verkkaista siis. Pohdiskelen myös melko aktiivisesti työhön palaamista. Vesijumppa tuntuu auttavan liikkumiseen ja neuropatiaankin. Ainakin toisen vesijumpan jälkeen vasemman jalan neuropatia selvästi vaimeni. Voihan olla, että se vaimenee muutenkin ajan kanssa, en tiedä (vaikkakin se on ollut melko stabiili yli kolme kuukautta ja nyt vesijumpan myötä muuttunut). Mutta ei tuosta vesijumpasta ainakaan haittaa ole! Oon aika innoissani uusista työkuvioista, jotka liittyy työtuntien nostamiseen pikku hiljaa. Mihinkään kaheksan tunnin päiviin viitenä päivänä viikossa en aio palata enää ollenkaan. Arvostan eniten vapaa-aikaa, eikä kahden päivän viikonloppu minusta riitä palautumiseen ja elämästä nauttimiseen. Tingin mieluummin rahasta kuin laadusta. Ristiriitaista? Introvertille oma aika on kultaakin kalliimpaa.

Välillä täytyy tarkistella, että miten ne hallituksen uudet esitykset ja lakimuutokset nyt tuleekaan vaikuttamaan mun kohdalla. En saa slaagia niiden asioiden vuoksi, koska tyhmähän sitä olis, jos uskois kaiken etuuden vaan lineaarisesti kasvavan koko ajan. Tai sitten oon vaan äärirealisti ja aikamoinen skeptikko. Eli toisin sanoen; tämähän oli odotettavissa, riippumatta siitä kuka on vallan kahvassa. Mun järki sanoo, että valtio ei voi loputtomiin ottaa vaan velkaa ja että koska tahansa voi tulla joku odottamaton isompi katastrofi, joka sekoittaa pakkaa huolella, kuten kävi koronan ja Ukrainan sodan kanssa. Siksi aina pitää olla varasuunnitelmia, eikä koskaan voi tuudittautua siihen että kaikki hyvä vaan jatkuu ja jatkuu. Tulee kuitenkin aina se yllätyskyykky.

Silti ihmettelen ansiosidonnaisen työskentelyedellytyksen euroistamista. Ennen ansiosidonnaiselle pääsi, kunhan oli työskennellyt vähintään 18 tuntia viikossa, puolen vuoden ajan ja nyt sitten syyskuusta alkaen se menee niin, että viikkotunnit unohdetaan ja katotaankin vain palkkaa. Täytyy ansaita minimieuromäärän (930€) kuukaudessa vuoden ajan. No okei, mutta eikö ole vähän eriarvoista, kun me kaikki saadaan kuitenkin hyvin erilaista palkkaa? Se, jolla on vaikka kympin tuntipalkka, joutuu tekemään paaaaljon enemmän työtunteja, kuin se jolla on esim satkun tuntipalkka. Äkisti laskien edellinen joutuis tekeen noin 4,5 tunnin työpäivää viitenä päivänä viikossa, kun taas jälkimmäinen sais saman etuuden tehtyään yhden 2,3-tuntisen työpäivän viikossa. Ihmettelen tätä, että mikäs kumma tässä niin ku on järkenä? 

Oon aika pitkälti sitä mieltä, että verotusta ja muita palkan sivukuluja muuttamalla vois hyvin järkätä niin, että kaikki tekis neljän tai vaikka kolmen päivän työviikkoa. Tai sitten 5-6,5 tunnin työpäivää viidesti viikossa. Oon aika saletti, että tuolla päivä- tai tuntimäärällä paljon useampi pystyis tekemään töitä. Vähenisi työttömyys selkeesti. Nythän se ei vähene, etenkin jos annetaan ketjuttamisen vaan jatkua ja jatkua. (Huom! Myös sen porsaanreikäketjuttamisen, joka tulee siitä, että ”meillä on tässä nyt tällänen projekti”…) Koska niitä uusia työpaikkoja ei juurikaan synny. Joku voi työllistää itsensä ryhtymällä yrittäjäksi ja se on yks kärpäsenpaska tässä työttömyystilastossa.

Ehdottaisin radikaaleja toimenpiteitä, kuten vaikka että lakkauttakaa se työterveys kokonaan. Se olis säästöä työnantajalle ja menis ne hyväosaiset työssäkäyvätkin sinne mihin maan alin kasti muutenkin menee, eli terveyskeskukseen! Lakkauttakaa se dinosaurusten aikainen lomaraha! Sehän ei perustu edes lakiin, eikä sitä muutenkaa kaikki saa. Yhdenmukaistakaa lomapäiviä. Onko oikein, että samassa työpaikassa samaa duunia painava henkilö x saa lähes 8 viikkoa lomaa vuodessa, kun henkilö y saa about puolet siitä? Mitäpä jos molemmat sais vaikka kuus viikkoa? Taikka vähemmän. (Onkohan missään maailman maassa näin pitkiä lomia kuin Suomessa…? Ei nämä ole mitään itsestäänselviä asioita.) Kommunistisia ideoita? Minusta oikeudenmukaisia. Sitä paitsi nämä koskis kaikkia kansanosia, myös niitä miljonäärejä. Oletteko huomanneet, että keskiluokka ei halua koskaan luopua mistään omastaan, vaan kaikki kaatuu aina alimman kastin niskaan? Keskiluokka huutaa kurkku suorana, että ottakaa ökyrikkailta, mutta mitä he on valmiit itse antamaan? Eivät mitään. Katsotaan vaan säälien tai inhoten, kun alin kasti tempoo alimmalla portaalla. Ja kadehditaan rikkailta sitä rahaa.