.

.

30.6.2024

Laukkuja, osa 60

 

Tässä yksi lempparilaukuistani! (Voiko kaikki olla lempparilaukkuja?? Näköjään melkein voi.) Ostin sen muutama vuosi sitten Tampereen Tullintorilta, kaupasta, joka myy kenkiä, laukkuja ja vaatteita. Laukun merkki on Lola Ramona. Laukku on muumimamma-henkinen (ja -kokoinen) retrolaukku, eli uusi, mutta vanhan oloinen. Edessä on kaunis rusetti ja takana pieni vetoketjutasku. Pintamateriaali taitaa olla hyvin paljon nahan näköistä ja tuntuista tekonahkaa. Pienen käsikahvan lisäksi laukussa on olkahihna, jonka saa sisälle piiloon ja voi ottaa vain tarvittaessa käyttöön.


Sisällä laukussa on kaunis puuvillainen mustavalkoraitainen vuorikangas. Sisällä on myös vetoketjutasku, sekä kaksi pienempää avotaskua. Pidän laukun väristä, koosta, muodosta, koristeista, lukkomekanismista, vuorista ja taskuista! Siis kaikesta, paitsi materiaali voisi tietysti mieluummin olla nahkaa! Luonnonmateriaali kun on aina se paras.


29.6.2024

Hellepako

 

Minä olen niitä ihmisiä, jotka todella kärsii helteestä! Melkein ärsyttää kun joku tulee sanomaan, että ’onpa ihanaa kun on lämmin’! Lämmin on silloin, kun on +20, mutta helle on tuskaa! Olenpa sanonut viime vuosina useaan kertaan, että kuumuus vielä tappaa mut joku päivä. Ja mieluummin kuolisinkin helteeseen naps vaan, kuin vaikka esim syöpään hitaasti kitumalla.


Meidän vanha talo kuumenee pätsiksi. Vaikka kuinka oon ajatellu, että ’tänään puuhastelen sitä ja sitä’, niin voimat kaikkoaa kyllä erittäin tehokkaasti (välillä melkein tajukin) aamupäivällä ja virkoan vasta joskus iltaseitsemän aikoihin hitaasti ja hiljaksiin. Meillä on +28 makuuhuoneessa yölläkin ja se on aika pälliä suoraan sanottuna. Viilennyskonetta ei saa esiin sen remppahujanhajanin takia. Tai sais, jos jaksaisi raivata sen edestä ja päältä kauhean röykkiön tavaraa pois. Joo - niin ei jaksa. Joka huoneessa on suunnilleen se 28-30 astetta (jopa lapsuudenkodin yläkerrassa oli vähemmän!!) ja aamun jälkeen aurinko paistaa rappusille, sekä parvekkeelle paahtavasti, eikä ole oikein mitään paikkaa missä hengata.

Siksi tein eilen ihan ennennäkemättömän muuvin ja täytin vesipullon kylmällä kraanavedellä, laitoin Spotifaihin soimaan klassista musiikkia (esim Schubert), otin Mika Waltaria ja Päivi Haanpäätä kainaloon ja tulin ulos, ainoaan hyvään varjoon, joka meidän pihassa on. Tämä on rinnetontti, johon on vaikea sijoitella istuinpaikkoja, paitsi talon viereen, joka siis on se kuumin paikka suurimman osan päivää. Siksi täällä nurtsilla pitää vaan lojua ja aika pian kroppa kyllä väsyy lojumiseen rinteessä. En ole käyttänyt muuten Spotifaita oikeestaan koskaan aikasemmin. Latasin sen tähän tabletille pari kuukautta sitten ja sitten latasin sinne ihania biisejä, että josko vaikka jossain kohtaa innostun tästä tekniikasta. No nyt tuli se hetki sitten. Rentouttavaa! Stä paitsi aika varmaan tuun kuuntelemaan lakeuksilla ens kerralla Lauri Tähkää. Oikeen nään sieluni silmin, miten hiipparoin johki ladon seinustalle kesäyönä kuuntelemaan Laten biisejä. Harmi vaan, kun niitä latoja on hyvin vähän jälellä enää.

Ja luojan kiitos sääkartta lupaa helteen katoamista seuraavan viikon ajaksi ainakin! En ehkä kuolekaan siis vielä. Älkää tekään!


28.6.2024

Kirjapinosta; Pysähdyskoe

 

Juhannusaattona luen loppuun edellisen kirjan (Kadonnut heimo) ja tartun malttamattomalla innolla uuteen kirjaan ’Pysähdyskoe’. Pari päivää aiemmin Tamperelaisessa divari Lukulaarissa otan jakkaran alleni, uupuneena lasken kainalostani pinon kirjoja pöydälle ja alan tutkia keräilykirjoja, puutarhakirjoja ja sitten vilkaisen sivulleni, jossa pöydälle on pinottu muutamia kauniin värisiä käyttämättömiä kirjoja. ’Pysähdyskoe’ luen karamellinvärisestä kannesta, tartun kirjaan ja silmäilen takakannen. ’Työorientoituneessa nykymaailmassa työ on monelle osa identiteettiä. Mitä tapahtuu jos työtä ei olekaan? Mitä käy kiireelle? Miten vaikeaa on sanoa ei, kun joku tarjoaa työtä?’ Kurkkaan kirjan sisälle. Takakannen sisäpuolella on kuva nuoresta naisesta. Kuvan alla lukee ’Päivi Haanpää on Tamperelainen kirjailija…’ kiinnostun yhä enemmän. Selaan kirjan alkua ja luen muutaman rivin, katson sisällysluettelon. Ei siinä muuta tarvita, tämä on selvästi minun kirjani!


Kellumme järvellä, veneitä parveilee ympärillä ja aurinko alkaa laskea. Pimeää ei tule ja siksi selailen veneen kannella kirjaa, jonka aion aloittaa nyt. Oikein kihisen odotuksesta! Pysähdyskoe alkaa pohdinnasta, että mitä jos pitäisi vähän isomman vapaan töistä, kun ei jaksaisi edes ajatusta töiden alkamisesta. (Samaahan minäkin ajattelin juuri 2021, samana kesänä, kun kirja on painettu.) Hän puntaroi raha-asioita; pärjäisikö, ellei olisi töissä? (Samaa minäkin puntaroin kun vaihdoin alaa ja ryhdyin kirjaamaan tuloja ja menoja tilikirjaan.) Hän kertoo luoneensa itselleen vaatteidenostolakon (saman, jota minä vähin erin toteutin muutamina viime vuosina), vedän henkeä, mitä ihmettä, miten kirja voi soittaa näin mukavasti tämmöisiä kelloja, jotka resonoi juuri minun ajatuksiini? Sitten hän mainitsee etelä-pohjalaiset juuret. Täh? Henkenikö tämän kirjan on kirjoittanut - salaa minulta? Jään miettimään hänen nimeään tarkemmin, sillä oikeastaan se kuulostaa tutulta. Lopulta selviää, että tiedän hänen mummonsa! Onpas maailma taas niin pieni!

Ahmin kirjaa järvellä koko juhannuksen. Se vilisee merkityksiä. Mieheni lukee Kyllikki Villaa koko juhannuksen ja tietystipä tässäkin kirjassa yhtäkkiä on ote Kyllikki Villan runosta. Kirjassa sivutaan myös syöpäpelkoa. Huokaus. Puhutaan työyhteisöistä ja oman työn erilaisuudesta verrattuna siihen, että oltaisiin töissä jossain paikassa A koko elämänmittaisen ajan. Tuttua. Kirja soljuu ja sitä on ihana ahmia. Se inspiroi. En ole aikoihin lukenut näin mukavaa kirjaa. Mutta ihanaa kirjaa ei lueta monotonisesti, ehei! Ensin sitä ahmii hulluna, sitten alkaa himmata, koska pelkää sen loppuvan. Nyt on meneillään himmailu ja lopun alku. Kirjassa on yksi vika; se on aivan liian lyhyt, koska voisin lukea peräjälkeen kaksi samanlaista. Lohdutus tulee nopeasti, sillä onhan hän tehnyt muitakin kirjoja. Kiitos erittäin kiehtovasta kirjasta Päivi, älä lopeta tämmöisiä pohdintoja, sillä minä ja varmasti moni muu haluamme ahmia ja etenkin himmailla ja maiskutella lisää!!


27.6.2024

Kiviä ja zen

 

Olen hengaillut lapsuudenkotini monilla oleskelupaikoilla. Puutarhassa niitä on 8, sitten on parveke ja yhdeksi lasken myös portaat, joilla on mukava istua aamuauringossa tai illansuussa. Yhteensä siis 10 hengailupaikkaa, ja kaikissa on oma fiilis.


Jossakin on mukava hengata helteellä, jossakin voi olla sateella. Jossakin laitetaan ruokaa ja ollaan isolla porukalla pitkän pöydän ääressä. Jotkut on täydellisiä kesäöihin.


Äiti ja isä tykkäsivät paitsi pahkoista, myös kivistä ja se näkyy täällä monessa kohdassa. Äitin ja isän kasvoreliefit on kiinnitetty vanhaan pystyyn nostettuun kivijalkakiveen, joita isän isoisän isä kangersi vuorestaan. Täällä pohjanmaallahan kaikki lättyä korkeammat on vuoria.


On uskomatonta miten paljon eläimiä tällä tontilla asuu, vaikka tämä ei rajaudu metsään tai ole mikään hehtaaritontti. On pikkulintuja, kyyhkysiä, fasaaneja, oravia, siilejä ja pupuja. Ja minä möllötän kaiken keskellä, niin kuin peikko, nauttien vain olemassa olosta!


26.6.2024

Riippukeinussa


Lapsuudenkodin huomassa!


Vaikka helle meinaakin viedä multa hengen, niin iltaisin herään eloon.


Eilen luin illalla vielä yhdentoista maissa riippukeinussa ja fiilistelin pihan elämää.

 

25.6.2024

Jos jumala pistäis sähköpostia

 

Kuulkaa, mä rupesin oikeen taas pohtiin syntyjä syviä. Kun puhun jumalasta (monet tietää, että en oo varsinaisesti uskonnollinen!) niin se ei ole raamatun jumala, mutta jos nyt leikitään, että jos on joku heebo jossain kumpupilven päällä, niin se. Lähellä satuolentoa siis, mutta kuvitteellinen on tarinakin, kun välillä mietin että ’jos olisin jumala…’ Vaikka tällä kertaa kyllä muokkasin tarinaa siinä määrin, että okei, entäs jos jumala antais mulle oikeudet toimia jossain asiassa, jos saisin tehdä päätöksiä ihan omilla pikkua aivosillani. Tähän väliin huomautettakoon, että en ole eläissäni ollut missään yhdistyksen hallituksessa, en ole käynyt yhdenkään taloyhtiön kokouksessa ja olen lähinnä kiemurrellut kiusaantuneena, jos olen joutunut sivusta seuraamaan jotain kokousjaarituksia. Siksi tuntuu kutkuttavalta pohtia miten me jumalan kanssa (näköjään ollaan tehty sinukaupatkin!) hoidettais kimpassa nää asiat. Siis maailman asiat, kuten että mitä sairauksia täällä vois olla tai mitä ei vois.


Ekana mietin, että jaa, jos mä en oliskaan tällä kertaa jumala, niin miten se hän niin ku sitten ottais muhun yhteyttä. Soittaisko se että ’jaa terve, jumala tässä vaan, onk sul hetki aikaa?’ Vai heittäytyiskö se savolaisen lupsakaksi ja vääntäis pari korkkiruuvinkieroa lausetta alkupaloiks, ajatellen, että savolaisiin suhtaudutaan hyväntuulisesti, kun eihän niihin höpönassukoihin muutenkaan ilikee suhtautua. Taikka sitten se laittais postikortin, jonkun jonka kuvassa on kaunis vihree niitty, jossa on paljon niittykukkia ja surisevia öttiäisiä. Kirjoittais siihen että ’28.6.24 Taivaassa. Heipat! Miten menee? Aattelin ehdottaa sulle yhtä jutskaa, treffattaisko vaikka Runokahvilassa ens perjantaina? Jos sulle ei sovi, niin pirauta! Halusin kuitenkin laittaa sulle tän kortin, kun tästä näät mitä oon istutellu tänä keväänä! Terkuin: Julle’ Vaikka mihin hittoon se luulis mun sitte soittavan? Siihenkö numeroon, johon 80-luvun lapset tirskuen ilmaseksi soitti kusenhajuisista puhelinkopeista, jossa vastas joku kiinalainen automaatti? Sen numeron oon valitettavasti autuaasti unohtanu.

Niin, jos se haluis olla hitusen virallisempi, niin se laittais meiliä. ’Hei! Päätin ottaa sinuun yhteyttä huomattuani kovan kiinnostuksesi maailman asioihin. Ajattelin kysäistä, että huvittaisiko sinua ruveta oikeaksi kädekseni? (Tässä vaiheessa ehkä rypistäisin kulmiani, että v*ttuileeko se? Mun oikee käsihän on kuudetta kuukautta poissa pelistä?! Lukisin kuitenkin varmasti eteenpäin…) Jospa antaisin sinulle oikeudet miettiä maailman sairauksia. Saisit poistaa mitä tahdot, mutta jotta joku roti pysyisi, niin kolme on säilytettävä! Palkkaa en voi maksaa, mutta saat hyvää mieltä ja maailmankatsomuksesi laajenee. Yst.Terv. Jumala herra Sebaot ja Taivaan Shakkikerho’ Että sillä lailla! Jumala tarjoaa mulle töitä - taikka palkattomia töitä! Kuulostaa niin nykyajalta. Ensin poistetaan virkoja ja sitten annetaan jonkun keski-ikäisen tädin tehdä samat asiat, ilman palkkaa! Tosin tästä vois saada hyvät merkinnät CV:hen; ’ollut puoli vuotta jumalan oikeana kätenä, erityisalana maailman sairaudet’ jees, aika mahtavaa. Vaikka sen jälkeen vois olla se vaara, että mulle soitettais TAYS:sta, että nyt ois kuule hankala ceissi, voisikko vähä ohjeistaa, kun lääkärit on täälä ihan ymmällään? Auts, mitä mä sitte teen?!

Niin, ei oo helppoo jumalankaan vieressä! Sitä paitsi mitä tuo ’shakkikerho’ oikeen meinaa? Siis oikeestiko siellä pilvien päällä jotkut patut pelaa shakkia meillä kuolevaisilla?! Ei oo todellista! Kattelevat alas maailmaan ja bongaavat jonku pirkon riihimäeltä ja partaansa naureskellen pohtivat, että ’tänään kun on tiistai, niin meillähän on tää suhdesekoiluaihepiiri tän päivän teemana, joten kateltasko jätkät, että mitä kiemuroita me saadaan pirkon suhteisiin tänään aikaan? Heitetäänkö noppaa, vai pelataanko shakkia?’ Sillä lailla se kuulkaa meidän elämä täälä vaan muotoutuu, ilman että ehtii kissaa sanoa! Jotkut patut pelaa meidän sieluista ja ihan vaan nopan ansiosta jollekin pölähtää avioero ja toiselle nobelinpalkinto! Kieroa hommaa, mutta jotenkin mä oon aavistellu jotain tällasta jo pitemmän aikaa! Ja sanokaa mun sanoneen, että se noppajengi on paljosta vastuussa!

Ehkä mä sit pitkällisen harkinnan jälkeen ryhtyisin oikeen käden hommaan ja alkaisin tehdä luetteloo kaikista sairauksista, jaottelisin niitä eri kategorioihin, että täs olis synnynnäiset epämuodostumat ja kehityshäiriöt, täs olis geneettiset sairaudet, täs olis itse aiheutetut sairaudet, täs olis kuolemaan johtavat muut vakavat sairaudet, tässä flunssat ja tinnitus ja sen sellaset… vois mennä pitemmästi ku puoli vuotta, elikkä mä tarviin sihteerin! Sit jos oikein perinpohjin tän tekis, niin pitäis olla sairastavien henkilöiden haastatteluja vähän joka sairaudesta. Sitten pitäis puntaroida kaikki eettiset puolet kaikesta ja tehdä pirusti jotain diagrammeja ja käyriä ja havaintoesityksiä. Sitten kun päätyisin kaiken hitonmoisen vaivan jälkeen siihen, että jätetään tänne flunssa, silmätulehdus ja ajoittainen tinnitus, niin eikö joku Taivaan ulkoministeri tule salkku heiluen heti ovelle höpiseen, että ’et sä noin voi tehdä, on oltava ainakin yks vakava synnynnäinen sairaus ja sit yks perinnöllinen kuolemaan johtava sairaus ja sit saa olla yks vaikka denguekuume, että ei saa valita sieltä missä aita on matalin!’ Ja kattois mua tosi närkästyneenä, että sinäkin hampuusi ja laiskamato!

Ja pahimmillaanhan tässä käy niin, että kun mä en ole työsuhteessa, niin ei ole koeaikaa eikä mitään, joten ne voi vaan yhtäkkiä lopettaa koko homman ilman selityksiä ja kun yritän ottaa jumalaan yhteyttä, niin se on koko ajan kokouksessa ja sen puhelinlinjat on alvariinsa jonotuksessa ’olette sijalla 412’ - huvittaako siinä pidellä luuria sitten 14 vuotta? No ei kyllä huvita! Ja mikä laskukin siitä tulee, huh huh. Ja jos yrittää olla ovela ja ottaakin yhteyttä jeesukseen, niin se harhailee jossain järvenselällä muuttamassa vettä viiniksi ja yrittää kuitenkin muuttaa myös nokkosta hampunlehdeksi, niin eihän sitä mistään löydä. Ja jos löytääkin vaikka istumasta keskellä Mannerheimintietä, niin se on niin kuutamolla, ettei siitä mitään tule, horisee vaan jostain opetuslapsista ja halaa koko maailmaa, muttei saa mitään konkreettista aikaan! Ja sitten sitä kuulee mutkan kautta, että joku aabraham palestiinalainen on tehny koko projektin valmiiksi, sillä välin ku sä juoksentelet jeesuksen perässä ja siepannu kaikki mun tekemät diagrammit omiin nimiinsä ja saa vielä palkkaakin siitä sitten. Onkohan taivaassa joku liitto, johon vois ottaa yhteyttä? Tai oikeusaputoimisto?

Näin se kuulkaa menee, uskokaa pois! Yhtää en itekään tienny, kun aloin lukea tota sähköpostia, että näin siinä käy, mutta näin siinä sitte kävi. Ja mä olisin vaan halunnu lopettaa esim kaikki syövät maailmasta ja muutenki. Oisko se ny ollu liikaa vaadittu? No ilmeisesti olis, mutta idea oli kyllä mun mielestä ihan kehittämisen arvonen! Nyt ne patut vaan heittää noppaa ja taas tapahtuu jotain hyvin mietittyä ja oikeudenmukaista. Ja mistä sen tietää jos vaikka Buddha päättää lauantaina hypätä metroon ja hilipasta Jumalan luo kylään? Pelaavat siellä sitte paljussa istuen noppaa ja miettivät, että tuleekohan se A**** käymään vai onko sillä mankelivuoro.


24.6.2024

Jännetupentulehdus

 

Helmikuussa luulin, että tää käsiceissi on hoidettu viimestään huhtikuuhun mennessä. No eipäs ollu. Se syöpälääkärin tekemä lähete käsikirurgille oli huippujuttu! En tietysti vielä tiedä, koska pääsen sinne, mutta asiat lähti rullaamaan kuitenkin. Just ennen juhannusta mul oli aika TK:een, jossa käteen piti pistää toinen kortisoniannos. Yllättäen nuori lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että eipä pistetäkään, vaan hän laittaa lähetteen ultraan ja röntgeniin. Yllätyin täydellisesti! Vain yksi lääkäri (ja fyssari) on ollu näiden tutkimusten puolella, muut on olleet sitä mieltä, että ei niistä mitään näe, turhaa touhua. Tämä nuori lääkäri sanoi, että kun viimeksikään kortisonista ei ollut yhtään apua ja sormet vieläpä turpos, niin jätetään koko juttu.


Koska oli just juhannusloma alkamassa, röntgenhoitaja kysyi, haluaako ultraava lääkäri ottaa vielä yhden ylimääräisen potilaan, ja hän halusi! Käsi siis ultrattiin saman tien ja lääkäri selosti mulle koko ajan mitä näkyy. Kuulemma näkyy selvästi tulehdus peukalon ojentaja- ja loitontajajänteissä. Tutkimus kesti ehkä kolme minuuttia ja sitten pääsin vielä saman tien röntgeniin. Sen tuloksia en tietysti vielä tiedä. Pitää varata lääkärin soittoaika.

Tärkein asia nyt kuitenkin (kuulemma) on pitää käsi täysin levossa pari viikkoa. Ja se jos mikä on vaikeaa! Miten voi pukeutua yhdellä kädellä? (Kuvittelepa vaan vaikka sukkahousujen taikka polvisukkien kiskomista ilman toisen käden apua!) Tai syödä, ellei joku pilko ruokaa sulle valmiiksi. Tai avata ovea, jos samaan aikaan pitää vääntää kahvasta ja klipsusta. Tai kaivaa lompakosta kolikoita. Tänä aamuna onnistuin melkein kolauttamaan silmäkulmani pesuhanaan, kun yritin pestä kasvoja yhdellä kädellä! Kuka uskoisi, jos mustan silmän syynä olis ”kolautin pääni pesuhanaan”?! On lukemattomia pieniä arjen juttuja, joissa tarvitaan molempia käsiä. En ollenkaan ole varma, onnistunko tässä edes välttävästi. Käsi pitäis ehkä kipsata, jotta sen sais liikkumattomaksi niin pitkäksi aikaa! Viimeksi työterveyslääkäri oli jotenkin nihkeänä saikun kanssa, katsotaan mitä hän tänään sanoo. Käsi kuitenkaan ei ole vielä valmis työntekoon.


23.6.2024

Laukkuja, osa 59

 

Näin kuvan tästä laukusta jossain netissä ja ihastuin ihan saman tien!! Minä, joka rakastan kirjoja, todellakin olen tälle laukulle oikea omistaja. Ja etenkin noista laukun ’kirjoista’ mua viehätti tuo Montgomeryn ’Anne of Green Gables’! Mun yks kaikkien aikojen rakkain kirjasarja! Tutkin nettiä ja löysin lopulta laukun valmistajan, joka on Yoshi. Heillä on paljon suunnattoman ihastuttavia laukkuja!


Tämä laukku on nahkaa, mutta Yoshi valmistaa myös vegaanilaukkuja. Laukku on sopivan kokoinen olkalaukku, ei siis sellainen, että laukku piiloutuu kainalokuoppaan, niin kuin ainaki joku aika sitten kaikki laukut näytti olevan. Laukun sisällä on kaunis harmaa kuviollinen vuorikangas ja sisäosan toisella sivulla on yksi vetoketjutasku ja toisella kaksi pienempää avotaskua. Ulkopuolella on ikäänkuin ’nurjalla puolella’ vielä yksi nahkainen avotasku, jonne sopii suunnilleen postikortti. Laukku on hyvin miellyttävän tuntuista pehmeää nahkaa ja se on myös tilava. Olen käyttänyt laukkua pari kertaa (eikä se ole mulla vielä ollutkaan kuin about pari vuotta). 

Ja jos joku haluaa vielä tietää (mutta ei näe kuvasta), niin tämän laukun kirjat on; William Shakerpeare: Romeo and Juliet/ Boris Pasternak: Doctor Zhivago/ Harper Lee: To kill a Mockingbird/ D.H.Lawrence: Women in love/ Ernest Hemingway: The sun also rises/ Emily Bronte: Wuthering Heights/ Lucy Maud Montgomery: Anne of Green Gables/ Murakami: The Wind-Up bird chronicle/ Charles Dickens: Great Expectations/ J.M.Barrie: Peter Pan/ F.Scott Fitzgerald: Flappers and philosophers.


22.6.2024

Keskikesää

 

Viime juhannuksena oltiin myös järvellä, mutta se oli hirvein juhannus ikinä! Ite tiesin, että mulla on jotain pielessä ja olin huolesta pinkeenä ja sitten mun sisko joutu sairaalaan ja oli elämän ja kuoleman rajoilla jonkin aikaa. Olin koko juhannuksen huolissani ja peloissani, enkä pystynyt keskittymään mihinkään. (Juhannuksen jälkeisenä keskiviikkona sainkin sitten syöpädiagnoosin.) No loppujen lopuks me molemmat selvittiin ja nyt oli aivan erilainen juhannus; nautin kaikesta olemisesta, vaikka lämpötila olikin historiallisen surkea koko juhannusaaton. Alkupäivän mittari näytti 14 astetta, iltapäivällä jonkin aikaa sentään 17, mutta sitten illalla vain 12 ja kova tuuli oli lämpötilan kaverina koko ajan. Veneaamupalat on mun lemppareita ja veneessä lukeminen on toinen ihana juttu. Välillä ollaan ankkurissa, välillä liikutaan verkkaisesti eteenpäin. Hyttyset on ainoa iki-inhokki, joita ei silti ihme kyllä viime yönä ollut ainoatakaan!













21.6.2024

Kirjapinosta; Kadonnut heimo

 

Divarilöytönä kiinnostava tositarina 90-luvun Papua Uuden-Guinean viidakoista.


Kun nuori (30v) Brittitoimittaja kuulee ensimmäisen kerran Liawep-heimon löytymisestä, hän päättää lähteä itsekin tutkimaan asiaa. Hän ei saa kuitenkaan Papua-Uuden-Guinean viranomaisilta lupaa mennä heimon luokse, joten hän päättää lähteä sinne salaa, pienen retkikunnan voimin pitkin viidakoita. Heimo on pelätty pikkuinen yhteisö vaikeakulkuisen viidakon keskellä, joka asuu jyrkän vuoren rinteellä. Suunnilleen jokaisen mahdollisen uskonnon edustajana viidakoiden heimoista tappelee liuta lähetyssaarnaajia, niin täälläkin. 

Näillä seuduilla on tehty tutkimusretkiä jo 1930-luvulla ja silloin on käännytetty ihmisiä ja heille on opetettu kieliä, joiden avulla heidän kanssaan voidaan kommunikoida. 30-luvulla on tapahtunut myös väärinkäytöksiä ja iloisesti huitovat Papualaiset on välillä hätyytetty takaisin piiloon ampumalla kohti. Toimittaja Marriott kritisoi Liawepien luona asuvaa pappia, jonka tyyli on enemmänkin pelotella, käskeä ja määrätä, kuin houkutella ja tuoda tietoon uskonnon hyviä puolia.

Marriott saa lopulta aidon yhteyden myös suoraa Liawep-heimon jäseniin, jotka suostuvat tapaamaan häntä ja kertomaan hänelle tulkin välityksellä asioistaan. Heimon nuoret soturit tirskuvat ja ylpeilevät sillä, että he ovat kadonnut heimo, koska kukaan ei asu lähellä. Ja kukaan ei asu lähellä, koska Liawepit ovat tappaneet heidät kaikki. Vanhimmat heimon jäsenet ovat myös syöneet ihmistä ja kertovat ihmislihan maistuvan ihan sianlihalta.


20.6.2024

Kontrollitulokset


Tiistain syöpäkontrollin tuloksia tässä tarkemmin. 


Mulle tehtiin normaali gynekologinen sisätutkimus ja -ultraus, imusolmukkeiden tutkimus, vatsan alueen tunnustelu käsin, vatsan päältä ultraus ja vielä kuunneltiin keuhkot. Kaikki oli loistavasti! Melkein aloin itkeä helpotuksesta. Kysyin lääkäriltä, että minkä aikajakson sisällä on suurin riski että syöpä voi uusiutua ja hän sanoi, että se on kaksi vuotta hoitojen (eli mulla sytojen) jälkeen. Elikkä niistähän mulla on tässä vaiheessa vasta puoli vuotta. Toisaalta; neljännes on jo takana ja hyvin on menny! Mahtavan hyvä olo siitä!


Otin lääkärin kanssa puheeksi myös sen, että kuulemma Virossa on syöpäepidemia. Hän katsoi mua vakavasti ja sanoi, että ’niinkö? … no, oikeastaan meillä Suomessakin on nyt kohdunkaulan syöpien epidemia.’ (Hän ei varmaan ole kauhean perehtynyt muiden kuin gynekologisten syöpien tilanteeseen, eli saattaa olla muissakin syövissä sama tilanne - mietin itsekseni jälkeenpäin.) Pohdin lääkärille, että voisiko se olla koronan aiheuttamaa epidemiaa, vai jonkun muun ja hän sanoi, että sitä ei osaa vielä sanoa, mutta muutaman vuoden kuluttua ehkä voidaan jo sanoa tarkemmin.

Sain häneltä muuten myös lähetteen käsikirurgille. Jotenkin en ollut itse tajunnutkaan, että voisin pyytää lähetettä, olin vaan tuskaillut, että ei ole kyllä kauheesti varaa mennä tässä vielä yksityiselle käsikirurgillekin. Tämähän sujui näppärästi! Sitä kutsua voi tosin joutua odottamaan kuukausia. Toistaiseksi käteen pistellään kortisonia vielä kerran tai pari ja pidän rannetukea koko ajan. Täytyy sanoa, että käsi ei ole ihan niin kipeä kuin se pahimmillaan oli.

Mukana vastaanotolla oli myös lääketieteen opiskelija, jolle sitten lopuksi sanoinkin, että tämä lääkäri on tosi hyvä! Hän kuuntelee ja on tarkka. (Toisin kuin jotkut!) Opiskelija oli samaa mieltä. Toivon, että hän ottaa näistä kokemuksista jotain mukaansa omalle työuralleen ja koettaa olla samanlainen omille potilailleen. 



19.6.2024

Acqua di Parma; Arancia di Capri

 

Acqua di Parma on lähtöisin pienestä tehtaasta, joka sijaitsi Pohjois-Italian historiallisessa Parmassa. Ensimmäinen tuoksu, Colonia, julkaistiin 1916 ja sitä käytettiin miesten nenäliinoissa. Tuohon aikaan tuoksut olivat yleisesti paljon vahvempia ja raskaampia, joten tämän tuoksun keveys saavutti heti suosiota Euroopassa. Amerikassa se tuli tunnetuksi 1930-luvulla. Esimerkiksi Cary Grant, Ava Gardner, sekä Audrey Hepburn olivat tuoksun suuria ihailijoita. Nykyään Acqua di Parma tekee tuoksujen lisäksi myös kynttilöitä, kylpytakkeja ja nahkatuotteita. AdP avasi ensimmäisen putiikkinsa Milanoon 1998, Pariisiin 2012, Roomaan 2014 ja Miamiin 2017. AdP siirtyi LVMH:n omistukseen 2001. Arancia di Capri-tuoksu kuuluu sarjaan Blu Mediterraneo, ja se julkaistiin vuosituhannen vaihteessa.


Fragrantica sanoo tuoksusta näin;

Top Notes:
Orange, Sicilian Mandarin, Bergamot, Lemon
Middle Notes:
Petitgrain, Cardamon
Base Notes:
Caramel, Musk

Tuoksun kesto:
Keskiverto
Tuoksun voimakkuus:
Intiimi
Kohderyhmä:
Unisex

Tuoksu on kevyt ja raikas tuulahdus sitruksisia nuotteja. Ajan myötä sitrus vähenee ja tuoksu vaimenee alun pirteydestä miellyttävään pehmeyteen. Tuoksu ei käy päälle, mutta kestää keskivertoisesti. Ja tämä tuoksu sopii minusta hyvin kaikille. Joskus onkin vähän hassua, että tuoksut luokitellaan marketeissa hyvin tiukasti miesten ja naisten tuoksuihin, sillä joskus se ei mene yhtään nappiin. Se on vähän samalla tavalla kuin sateenkaaressa punaisen ja keltaisen välillä on oranssi. Ei tiukasti kumpaakaan, vaan molempia. Olen käyttänyt useita Acqua di Parman tuoksuja vuosien mittaan. Monet niistä muistuttavat toisiaan ja ihan perus Colonia on ehkä paras! Se on selvästi voimakkaampi kuin tämä. Yleisesti sanoisin, että tämä on hyvä kesätuoksu ja etenkin arkeen oikein hyvin sopiva.


18.6.2024

Miltä tuntuu mennä syöpäkontrolliin?

 

Mun sytot loppui 7.12.23 ja sen jälkeen on ollu kolme kontrollikäyntiä syöpälääkärillä, sillä yhden huonon kokemuksen jälkeen mulle laitettiin tosi pian uus aika. Normaalisti kontrollit on kolmen kuukauden välein. Ajattelin nyt hiukan avata mietteitä ja tuntemuksia tästä hetkestä, kun oon menossa lääkäriin tänään puoli kahdeksi. Tän jutun kuvat on muuten otettu Ruotsissa lähellä Norrtäljeä jossain maaseudun kirkkomaalla.


Joka kera kun oon menny syöpäkontrolliin, oon jännittäny aika hitosti. Vaikka muuten en nykyään jännitä mitään, niin tätä (aihetta syöpä) sitten sitäkin enemmän! Jännitys alkaa vähitellen hiipiä mieleen jo muutamaa päivää ennemmin. Se näkyy ensin yöunissa ja hiljaisten hetkien tuskallisuutena.


Usein oon niin romuna kun viimein pääsen tuonne vastaanotolle, että purskahdan itkuun. Helpotusta ja järkytystä ja jännitystä ja vaikka mitä.


Ja tietysti sitä pyörii mielessä kaikenlaista lähes joka ikinen päivä, mutta etenkin näitten kontrollikäyntien lähestyessä. Sitä miettii, että okei, mulla on varmaan vatsasyöpä ja suolistosyöpä ja keuhkosyöpä ja maksasyöpä ja mitä niitä nyt onkaan. Ilman mitään isompia syitä siis.


Juttelin hiljattain yhden eestiläisen ystävän kanssa. Hän kertoi kuulleensa lääkäriltä, että Virossa on meneillään syöpaepidemia. Kuulostaa järkyltä! Onpa syynä sitten koronan aiheuttamat tauot kaikissa lääkärikäynneissä, taikka myrkyt, joita viljellään ympärillemme yhä enemmän tai joku muu.


Mun fiilistä rauhoitti pari viikkoa sitten näkemäni uni, jossa vanha violetinvärinen tietäjämies otti käteni käteensä ja sanoi; ”Sä oot kipeä, mutta et niin kipeä kuin itse luulet!” Huh. Alle tunti vastaanottoon. Kyllä mä tästä selviän. Kaikille kohtalotovereille isoin mahdollinen tsemppi ja etähalaus!


17.6.2024

Rahat pykäläviidakossa


Hoh hoijaa. Taas vähän kyllästyttää tämä tempoilu täällä saikulla. Varasin aikaa työterveyslääkärille, kuten viisi kertaa aikaisemminkin tänä vuonna. Nyt vaan sattui ajanvaraushenkilöksi ihminen, joka alkoi ihmetellä, että kuinka sinä tänne ja sisältyykö se edes sopimukseen. Ei paljon auttanut, vaikka sanoin käyneeni siellä jo koko alkuvuoden, asian kuuluvan lakisääteiseen minimiin eli työkyvyn arviointi pitkän sairauden jatkona. Ei auttanut, vaikka sanoin, että en saa siellä mitään hoitoa, vaan ne tehdään aina TK:ssa. Arvelen, että langan päässä oli henkilö, joka oli aivan kuutamolla asioista. Sain sentään varattua sen ajan, mutta painokkailla evästyksillä, että tarkista tämä oikeus työnantajaltasi. (No heh, sepä on kyllä hiukan hankalaa ja aikaa viepää, joten tuskin alan repiä asiaa auki siihen suuntaan ollenkaan!)

Heidän omilta sivuiltaan ote…


Jos en nyt itse ole täysin kuutamolla, niin näin se menee, että mun tarvii tepastella työterveyteen - eikä TK:een - jotta kela hyväksyy saikun ja sitten jatkaa saikkupäivärahaa. No siinähän tulee täyteen se 300 arkipäivää ihan näillä näppäimillä, joten samalla olen selvitellyt, että mitäs nyt tehdään. Voin toki mennä työpaikalle istuskelemaan ja höpöttelemään (yllättävän monet vetää sellasesta toljailusta tonnikaupalla kuukaudessa!), mutta niitä varsinaisia työtehtäviäni en pysty tekemään. Pattitilanne. Tai ehkei, sillä seuraavaksi voin käsittääkseni hakea kuntoutustukea. Joko Kelasta taikka eläkevakuutusyhtiöstä. En edes tiennyt mikä se mun yhtiö oli, joten piti katsoa kelan sivuilta ’selvitä työeläkeyhtiösi’…


Samalla kiinnostuin katselemaan omia eläkekertymiäni. Säälittävää. Minä olen se ruohonjuuritason muurahainen, joka en koskaan valittanut (ennen loppuunpalamista ja alanvaihtoa), joka en ikinä kysynyt paljonko palkka on, joka aina sanoin ’tulen!’ kun töistä soitettiin, että tuletko, olis taas tämmönen projekti. Minä olin heidän listalla ensin muutaman muun kanssa niitä tyyppejä, joita kysyttiin, kun tarvittiin porukkaa tekemään fyysistä työtä. Lopuksi minä olin ainut siinä listalla. (Minä olin myös se, jolle vanhemmat ikänsä vakiduunissa painaneet henkilöt saattoi vapaasti vittuilla, että taasko sä oot työttömänä, kiitos siitä kusipäät, en unohda sitä ikinä!) Minä olin se, joka ajattelin, että luon suhteet, kehitän itseäni, verkostoidun ja lopuksi olen vakkari ja teen duunia ihan simona. Niin teinkin, paitsi että ikinä en saanut sitä vakkaripaikkaa ja lopulta paloin puhki. Siksi mun työura - HAH - on rikkonainen kuin ikäkulu rasa lapsen kädessä. Ja siksi kattelen mikä mun työeläkekertymä onkaan tällä hetkellä…

Kiinnostaako kuulla? Se on kuulkaa niinkin jättimäinen summa kuin 396€/kk! Siksi kaivoin esiin kansaneläkkeen taulukon ja siitä voin päätellä, että tuon suuruisella työeläkkeellä kansaneläke olis semmoset 600 noin about, elikkä yhteissumma siellä tonnin kieppeillä. Tonnin verran eläkettä siis kuussa. Wau. No sitähän se mun saikkupäivärahakin on (vähä alle) ja palkkakin melkein, kun teen osa-aikaa (siis sitten kun palaan töihin). Eli eipä paljon heilauta. Paitti, että tokihan se muuttuu, kun aikeissa on kyllä tehä duunia vielä semmoset reilut 10 vuotta. Taikka siis, nythän se menee sillee, että alin eläkeikäni on 65v 11kk, tavoite-eläkeikä on 67v 6kk ja se ylin on 70v. Ja minä oon 53v ja rapiat päälle. Grattis vaan. En todellakaan aio työskennellä seittemänkymppiseksi saakka! Mieluummin muutan vaikka veneen alle.

  

16.6.2024

Laukkuja, osa 58


Tämä söpöliini on ostettu vuosia sitten Tartosta! 


Laukku on melko pieni, mutta en voinut vastustaa sitä! Huomasin jo edellisenä iltana sillä kävelykadulla, jossa myös Tarton vino taidemuseo tönöttää, ihanan laukkukaupan ja liimauduin ikkunaan. Seuraavana päivänä sinkosin heti hotelliaamupalan jälkeen laukkukauppaan ja ostin tämän punaisen söpöliinin. 

Laukku suljetaan vetoketjulla. Sen sisällä on musta kangasvuori ja sisäosa jakautuu kahteen yhtä suureen osaan, joiden välissä on kapea vetoketjullinen tasku. Laukussa on myös pitkä hihna, jonka ansiosta laukun saa olkalaukuksi. Usein käy niin, että en malta käyttää jotain tosi suloista juttua, vaan hilloan sitä kaapissa. Tämän laukun kanssa on käynyt juuri sillä tavalla! Siksi lupaan käyttää tätä tänä vuonna enemmän kuin kerran!


15.6.2024

Kasvihuoneen asukit

 

Minähän oon jo vuositolokulla kasvattanu portailla ruukuissa ties mitä yrttejä ja sen sellaista syötävää. Välillä joku ruukku tuli eläinten penkomaksi ja jo pikku itusena kasvit kuoli sen takia. Jonkun kasvin sato käytiin mun selän takana syömässä tuoreeltaan, ennen kuin minä ehdin kissaa sanoa. Välillä oli liian kuivaa, liian sateista, liian kylmää, liian kuumaa, liian paljon ötököitä ja mitä kaikkea. Nyt kun mulla on vihdoin unelmoimani kasvihuone, saan ainakin ituset suojaan muilta syöjiltä ja olosuhteet vakaammaksi ja kasvukauden pidemmäksi. Ötököitä löytyy silti, niin että jouduin siirtämään wasabin, basilikan ja bataatin portaille, jottei ne levitä ötököitä kaikkiin kasveihin. Nyt koetankin sitten hahmottaa, että mikä kasvi tykkää omasta talosta ja mikä ’vapaudesta’ portailla tai talon ulkopuolella. Tänään ostin kahdeksan kesäkukkaa ja istutin ne pariin isoon ruukkuun. Mähän en tykkää yhtään mistään tavallisista ja tylsistä kesäkukista, kuten petunioista tai begonioista. Siksi toisenlaisia kukkia, sillon harvoin kun niitä ees ostan.











14.6.2024

Kirjapinosta; Luuhun kirjoitettu


Rosebudin kutkuttavia tiedekirjalöytöjä tämäkin! ’Aikuisen ihmisen luuranko koostuu yli 200 luusta, joista jokaisella on oma tarinansa kerrottavana. Vain taitava ja sinnikäs tutkija osaa maanitella ne paljastamaan salaisuutensa.’ Näin alkaa takakannen esittelyteksti. Oikeusantropologi Sue Black kertoo kirjassa tarinoita, joita hänen työssään on tullut vastaan. Kirja jakaantuu kolmeen päälukuu, joissa käsitellään kehon osat, kuten pää, ruumis ja raajat. Näissä luvuissa on sisällä vielä pienempiä lukuja, jotka kertovat tarkemmin eri osista. Luihin jää jälkiä siitä, mitä söimme, kuinka liikuimme ja mitä onnettomuuksia meille tapahtui. Erityisen kiinnostavaa arkeologisessa mielessä! Nykyihmisestä voi arvuutella melko pätevästi, että tuo söi makkaraa ja tuo näkkileipää. Vaan mitä sanoa vuonna 867 eläneestä ihmisestä? Siinä kohtaa tiede voi rientää apuun ja sitä minäkin tältä kirjalta odotin. Kaikkea pientä nippelikemiaa, jonka vain rautainen ammattilainen tuntee.


Minua kiinnostaa siis eniten juuri kemialliselta kannalta, ehkä vähän fyysiseltäkin kannalta se, mitä luut kertovat. No, olen lukenut kirjasta nyt lähes kolmanneksen ja havainnut, että se kertoo enimmäkseen kuolintapatutkinnasta. Ei niinkään siitä, mitä kemiallisessa mielessä luihin tallentuu esim sikiöajalta, varhaislapsuudesta ja koko elämästä. Hienoinen pettymys valtasi mielen ensin, mutta Suen tarinat tempasivat mukaansa sittenkin, vaikka en ole mikään murhajuttujen napostelija, en vähäisimmässäkään määrin. Mutta onhan nämä tarinat kyllä aika järisyttävän omalaatuisia. Esimerkiksi se, miten Englannista löytynyttä mieshenkilön ruumista koetettiin tunnistaa tekohampaiden perusteella. Kävikin ilmi, että mies oli ryhtynyt käyttämään löydettyjä tekohampaita! Se kenelle hampaat oli tehty, saatiin kyllä lopulta selvitettyä ja yllättäen hän kysyi aivan rauhallisesti, että saisiko hän hampaansa takaisin, sillä ne ovat olleet parasta mitä hänellä on ollut. Välittämättä vähääkään siitä, että ne olivat löytyneet ruumiin suusta.

Kirja sopii rautahermoiselle lukijalle, joka ei näe painajaisia siitä, miten aivot laitetaan ruumiinavauksen jälkeen muovipussissa (miksi luojan tähden? Muovipussissa!) vainajan vatsaan tai miten siitepölyhiukkaset ruumiin poskionteloista saadaan esiin. Tai miten päitä kuljetetaan muovisangoissa pitkin lentokenttiä läpi euroopan. Vähän enemmän etäisyyttä kuolemaan olisi minullekin mieleen. Tuhat vuotta vanha suoruumis on tosi kiinnostava, mutta toissapäivänä metsään kuollut ei. Varovainen suositus tästä kirjasta siis!


13.6.2024

Cafe Metsonkulma

 

Aamu-uinnilla Pyynikin hallissa ja sieltä pois harhaillessa löysin aika kivan kahvilan, Cafe Metsonkulman! Enpä ollut täällä koskaan pyörähtänyt, koska ulkoapäin tämä näyttää tavalliselta ja melkein arkiselta, ja siksi ällistyinkin miten kivan oloinen paikka tämä sisältä nähtynä on.


Kahvilassa on kaksi huonetta, sohvaryhmiä, pöytäryhmiä ja taidetta! Tunnettujen Tamperelaisten kuvia löytyy seinällinen. Upeiden piirrosten takana on Päivi Tannermaa.


Löytyy myös kauniita valokuvia Tampereelta. Ja monenlaisia vanhoja kirjoja! 





Valikoima on mielestäni hyvä. Itse päädyin syömään porochorizorieskan ja vadelmabrownien, jotka huuhdoin alas cafe lattella. Rieska oli mukavan mausteinen, joku sanoisi varmaan ’tulinen’ - vaikka minähän en taivu siihen sanaan kovin helposti. Brownie oli myös maukas ja vähän erilainen kuin joka paikassa muualla. Hienoa, että joku erikoistuu!


Täältä saa myös muita leivoksia ja kakkuja ja esim suppilovahveropiirakka ja pärämätsiä (myös kasvisversiona)! Paikka on ihan Metson vieressä, osoitteessa Puutarhakatu 20. Tämä on auki joka päivä; ma-la 10-18 ja su 12-17. Ja palvelu on ystävällistä! Joten kannattaa katsastaa! Näiltä huudeilta ei kauheen monia kahviloita löydy, että sikälikin.


12.6.2024

Elie Saab; Girl Of Now Lovely


Elie Saab on tunnettu Libanonilainen muotisuunnittelija, jonka iltapukuja on nähty punaisella matollakin. Elie Saab julkaisi ensimmäisen parfyyminsä vuonna 2011, ollen siten hyvinkin uusi nimi tuoksumaailmassa. Kokoelmaan kuuluu nyt 36 tuoksua. Girl Of Now ’Lovely’ on julkaistu 2022.


Fragrantica sanoo tuoksusta näin;

Top Notes:
Mint, Pear, Rosemary, Mandarin Orange, Galbanum, Black Currant Blossom
Middle Notes:
Almond, Orange Blossom, Frangipani, Anise, Rose
Base Notes:
Tonka Bean, Patchouli, Amber, Ambroxan

Tuoksun kesto:
Keskiverto
Tuoksun voimakkuus:
Keskiverto
Kohderyhmä:
Naiset

Tämä tuoksu hellii myös näköaistia kauniin pullon muodossa! Pidän siitä perus girl of now -tuoksusta ja kiinnostuin samalla koko sarjasta, joita on tähän mennessä tehty yhteensä viisi. Tämä on julkaisujärjestyksessä numero neljä. Tuoksu on hienostunut, hedelmäinen ja kukkainen samaan aikaan. Tuoksun kesto on minustakin keskiverto ja voimakkuus jossain keskiverron ja heikohkon välillä. Ei siis päällekäyvää lajia. Naisille tuoksu sopii oikein hyvin, mutta miehelle en osaa tätä kuvitella, vaikka miten yritän, joten siinäkin fragrantican raati on samoilla linjoilla.