Supersankari mielen voimana

 

Eilen menin avantoon kahden talven tauon jälkeen. Aika hirvittävää! Mutta arvatkaas mitä mielen voimia käytin rohkaisuna?

Lapsenahan välillä kuvittelin olevani Tarzan. Se auttoi, kun esim ruoka ei oikein maistunut. Perunasoppa naudanlihoineen oli puuduttavaa, kunnes keksin kerran, että leikin olevani Tarzan ja kuvittelen, että olen itse kaatanut sen karibun, jota syön. Se auttoi! Ruoka maistui yllättäen aivan erilaiselta.

Kuvittelin olevani Tarzan myös silloin, kun lapsena astuin ulos ja jo portailla kylmä tuuli hipoi käsivarsia. Silloin seisahduin portaille ja ajattelin. ”Olen suuri viidakon Tarzan, eikä Tarzan tunne kylmää!” Silloin kylmyys muuttui vain tuuleksi.

Eilen tartuin vanhaan metodiin. Kuvittelin jälleen olevani Tarzan, joka hiipii viidakossa. Eteen tulee maan alta syöksyvä jääkylmä vuoripuro, joka kuhisee piraijoja. Sen poikki on kahlattava rauhallisesti ja päättäväisesti. Ja se auttoi! Pystyin siihen ja se tuntui todellakin kylmältä vuoripurolta, jonka läpi kahlaus kesti vain hetken, kunnes matka taas jatkui lämpöisemmissä merkeissä.

Kannattaa kokeilla! Ei tarvii olla Tarzan, voi olla vaikka mikä supersankari. Vaikka muumipeikko, jos se auttaa tilanteen hallintaan. Mielen voimat on mittaamattomat. Kunpa muistaisin käyttää tätä metodia useamminkin nyt aikuisena!

Tästä tulee värikäs päivä!

 

Päivän värikkyys ja tapahtumarikkaus alkoi jo eilen, kun huomasin aamupäivällä, että se perhanan vesisänky vuotaa sittenkin lattialle! Onneksi vaan yhdestä kulmasta. Vati alle ja sitten tiesinkin mitä tekisimme illalla... Kaks tuntia poran avustuksella pumpattiin vesipatjaa tyhjäksi, kunnes lopulta se sitten jämähti kokonaan. Siis vesi ei vaan enää suostunu tuleen sisärakenteesta ulos. Patja ei kuitenkaan ollu vielä mikään tyhjä tai kevyt. Mutta koska mikään ei auttanu, niin vyörytettiin se patja lopuksi laidan yli rullana lattialle (koska ei jaksettu nostaa) ja työnnettiin lattiaa pitkin suoraa parvekkeelle. Onneks patjan alla ei ollu mitään kamalaa vesivahinkoa! Vain se yks kulma oli siististi alkanu eilen vuotaa.

Ja sitten tietty haalittiin jotain säälittäviä ohuita vieraspatjoja esiin ja saatiin jopa nukuttuakin yllättävän hyvin. Herätys kuudelta, kuitenkin liian lyhyitten yöunien jälkeen ja kampeutuminen kohti uutta päivää. Ja koska tänään pääosa tapahtumista sijoittuu kaupunkiin, niin tulin tänne cityn sykkeeseen heti aamusta. Tänään on verikokeet (jotka ehdottomasti haluan kaupunkilabrassa; se meidän lähin labra on kidutuspaikka!) ja sen vuoksi en saa syödä, enkä paljon juodakaan vielä muutamaan tuntiin. Huh, se ottaa kyllä koville. Kahvilassa voi onneksi tilata vain kuuman veden, eikä siitä ystävällisesti veloitettu mitään. Ostaisin nälissäni vaikka puolet tuon tiskin tuotteista ja joisin tynnyrillisen erilaisia trendikahveja, jos yhtäkkiä saisin luvan.

No, kuitenkin ennen labraa mulla on ihana vuoden ensimmäinen Spa-käynti! Hemmottelua aamutuimaan! Oon odotellu sitä kovasti ja nyt se on sitten käsillä, jeeeee! Varasin kolmen hieronnan hemmottelupaketin, jossa hierotaan pää ja kädet ja niska-hartiaseutu. Span rauhallinen tunnelma, lämpö, äänimaailma ja tuoksut, ne on iso osa sitä elämystä totta kai myös!

Verikokeitten jälkeen tapaan jälkikasvua, mennään johonkin haukkaamaan pikaisesti jotain kevyttä ja sitten suunnataan avantoon! Avannnossa käynti jäi harmillisesti koronan myötä pariksi talveksi kokonaan. Siksipä sekin on elämys, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Ilma ei tosin ole ihanteellinen; on liian lämmintä ja kosteaa ja tuulista. Parasta olis, jos olis jotain 15 astetta pakkasta, eikä tuulisi tai sataisi ollenkaan. Semmosen avantokäynnin jälkeen on aina ihanan lämmin! Avannon jälkeen alkaakin olla jo ilta ja päivä taas pulkassa ainakin kaupungin osalta. Ihania juttuja siis pääosin tulossa tänään! Mukavaa päivää itse kullekin!!

”Kivut kuuluu elämään”

 

”Kivut kuuluu elämään” sanoi lääkäri mulle eilen. Kun mun mielestä taas kipu on elimistön alarm, silloin kun kaikki ei ole kunnossa. Se ei ole normaalitila. Ja ajattelen vieläpä niin poskettomasti, että jos menee lääkärille ajoissa, niin asialle voidaan tehdä aina paljon enemmän, kuin jos menee sitten kun kaikki on jo kroonista. Hän selvensi vielä, että eipä nyt ylidiagnosoida. Että lääkärin näkökulmasta tässä ei ole mitään tehtävissä, jos kipu tulee ja menee. (Olisko vaikka semmonen asia, että tutkittais, että mistä kaikki johtuu?!) Mutta lääkäri selvästi oli aivan eri linjoilla mun kanssa. Arvauskeskuksessa, missäpä muualla.

Nyt kerrankin olin tehnyt ajoissa listan vaivoistani. Valitin siis tätä akuuttia olkapääkipua (joka hetkellisesti mökillä parani, kun kurkottelin taaksepäin. Kuului vain pieni lumpsaus olasta ja kipu oli tiessään! Kunnes onnistuin nukkumaan taas huonosti käden päällä ja kipu palas) ja muutamia muita. Esim syyspuolella pahaksi äitynyttä lonkkakipua, joka hävisi inkiväärishotilla ja palasi taas kun en muistanutkaan juoda inkivääriä. Ja häipyi taas kun join. Ja noin 30 vuotta vaivannutta sormien nivelsärkyä, joka arvoituksellisesti tulee ja menee. Sormet ei turpoa, mutta on tosi kipeet päiväkausia, kunnes kipu häipyy ja saattaa olla poissa kuukausia tai jopa vuoden. Ja sitten taas *tsadam* palaa ilman mitään linkkiä mihinkään asiaan.

Joskus vihlasee pahasti polvesta, jos tekee jonkun äkkinäisen kääntöliikkeen. Tuntuu siltä, kuin polvi rusahtaisi rikki. Suvussa on EDS:ää ja tämä voi olla yksi sen oire. (Mainitsin lääkärille.) Silloin tällöin oikea nilkka tulee yhtäkkiä niin kipeäksi, että ei pysty kunnolla kävelemään. Kipu katoaa minuuteissa tai päivissä. Alkanut noin 20 vuotta sitten. Tosi epämääräistä ja omituista. En yleensä juokse lääkärillä valittamassa. Päin vastoin. Koetan välttää lähikontaktia lääkärikuntaan ja jos on oikein paha tilanne, niin otan buranan. Sitä tapahtuu ehkä kerran viidessä vuodessa. Että nyt kun olin kirjoittanut listan ja selitin kaiken tinnituksesta lähtien, niin mitä sain? Reseptin buranaan. Ja neuvon, että sitten kun kipu on päivittäistä, niin sitten voi tulla uudelleen. Siis tyyliin sitten kun olen 145-vuotias? Onneksi unohdin mainita sen hölmön jalkakutinan, joka tulee muutaman kerran vuodessa polven yläpuoliseen lihakseen. Sinne jalan sisään jonnekin. Raaps raaps ja se on poissa. Aina samaan kohtaan samalla tavalla. Siinä kohtaa lääkäri olis varmaan sanonut, että kuulkaas rouva luulosairas, menkääpäs nyt kotiinne täältä kuluttamasta oikeitten sairaitten aikoja.

Mutta yksi asia meni kuten toivoinkin; sain lähetteen verikokeisiin! Yksinkertaisesti katoin excelistä mitkä verikoetulokset sakkaa ja mitä kannattaa seurailla. (Tehkää excel, josta on helppo vertailla kokeiden kehitystä!) Tein listan (14 koetta) jonka annoin lääkärille ja sanoin että nämä haluan lähetteelle. Mulla olis ollu perustelutkin joka ikiselle kokeelle, että en mä niitä hatusta arponu. Lääkäri vilkaisi paperia ja sanoi, että nämähän onkin hyviä katsoa. Erävoitto! Suosittelen napakkaa otetta lääkärien kanssa. Tosin maininta dna-testin alttiuksiin (reumaattiset sairaudet) ei tehnyt vaikutusta, vaikka koetin olla napakka. Eikä inkiväärin mainitseminen. Saan kuulemma juoda sitä jos haluan, mutta tieteellistä näyttöä siitä ei ole, että se auttais nivelkipuihin. Jahas. Nyt taitaa taas kulua aikaa, ennen kuin seuraavan kerran vapaaehtoisesti lääkärille tepastelen.

Kirjahyllyt projektissa

Olen päättänyt käydä kirjahyllyt läpi. Pirun hidasta koettaa lukea kaikki, mutta tavoitteena on saada joku käsitys jokaisesta opuksesta, jotta voin päättää, säilytänkö vai pistänkö kiertoon. Anni Polvan romaanit kahlasin viime vuoden puolella ja poistoon meni kolmea lukuunottamatta kaikki. Niitä kolmea vielä pohdin, että haluanko ikinä uudelleen lukea niitäkään. Sitten luin Vonnegutin ”Jumala teitä siunatkoon herra Rosewater”. Muistan jostakin 30 vuoden takaa olleeni hyvin vaikuttunut Vonnegutin teoksista, mutta enää ne eivät näköjään tee samanlaista vaikutusta. En halua lukea Rosewateria uudelleen, sillä niin hyvä se ei ollut. Nyt on meneillään Salingerin tuotanto.

Ja Salinger se vasta tökkii! ”Sieppari ruispellossa” ihastutti nuorena, mutta nyt se lähinnä haukotuttaa. Etenkin ihmetyttää Saarikosken suomennos, joka on vanhanaikainen ja epäilenpä, että kukaan ei ole käyttänyt tuollaista kieltä edes silloin! ”Yhdeksän kertomusta” oli vielä pahempi ja nyt olen juuttunut ”Franny ja Zooey:iin” kuin kärpänen liimapaperiin. Ei huvita lukea 50 sivua pitemmälle. Mietin silti parantuuko teksti, kuten joskus kirjoille tässä kohtaa käy. Kamalaa! Pakko viedä nämä divariin. Kafka odottelee ja pelkään pahinta, sillä siitäkin pidin aikoinaan. Tintit odottavat, enkä ole yhtään varma mitä niistä tykkään nykyään. Kolme Tarzania muistuttavat hyllyssä niistä ihanista lapsuuden kesistä, kun kaikki oli vielä seikkailua. Palaan niihin kesän kynnyksellä, jos saisin niistä edes yhtään samaa fiilistä aikaan, kuin 80-luvulla. Annat luin loppuun vuosi sitten ja sen jälkeen Annan fanikirjat jäivät jumiin yöpöydälle. Siis jaksanko lukea mitä muut ovat tykänneet Annoista… en ole varma. Varsinaiset Annat tietenkin säästän, koska ne ovat rakkaita teoksia!

Jossain vaiheessa olen hullaantunut Japanikirjoihin, elämäntaito-oppaisiin ja erilaisiin kevyisiin romaaneihin. Rakastan silti erityisesti Merete Mazzarellaa ja Mika Waltaria! Mutta miksi hylly tursuaa kaiken maailman sekasotkua? Siihen on saatava joku tolkku. Kirjojen poistaminen on vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Etenkin jos vien ne divariin ja vaihdan johonkin parempaan. Neljästä kirjasta saa vaihdossa ehkä kaksi, joten ne vähenevätkin samalla järkevästi. Jos kuolen huomenna, paljonko hyllyssä on lukemattomia kirjoja? Veikkaan, että satoja. Eihän siinä ole mitään järkeä. Uusia kirjoja ostan nykyään harvoin ja maltilla, mutta kuitenkin uusien pinoja huojuu hyllyn ulkopuolella liikaa. Emme voi muuttaa mitään toista huonetta lisäkirjastoksi, joten inventointi poistoineen on ainoa mahdollisuus.

 

Keramiikan uudet kujeet

Varmaan jo vihjaisinkin syksyllä, että mielessä on keramiikan ihan uudet koristelut. Tässä ne tulee, eli kuviokaulin ja etenkin tuo kirjoitus on se, jota syksyllä jo suunnittelin! Miehen kätköistä löytyi vanhoja kirjasimia, joilla ryhdyin kokeilemaan tekstin luomista. Kyseessähän on siis Edith Södergranin runon ”Tähdet” alkuosa. Oli vaikea arvioida paljonko saveen mahtuu tekstiä, joten kokeilu menköön tällä versiolla.

Ihan täysin en ole tyytyväinen kirjainten tikkukirjaintyyliin, enkä siihen, että kirjasinpohjan ympyrä jää saveen näkyviin niin helposti. Siksipä tilasin juuri ihan omat kirjasimet ja ensi kerralla kokeilen sitten niillä.

Tämän kuviollisen tarjoilulaudan idean apinoin Kotonasi-blogista. Kiitos Annukka! Kuvio on vähän erilainen ja reunat on mulla paljon töhryisemmät, mutta idis on sama! Yhtään en vielä tiedä millä lasitteella näitä sitten lasitan. Takataskussa on paljon ideoita tekstityyppisille keramiikkakuvioille. Omia lasitteitakin tilasin näin alkuun neljä kappaletta samalla ja odotan tosi innolla, miten niiden kanssa työskentely sujuu!!

Harmoniaa vielä hetki

 

Nyt lähes viikon kestänyt mökkiharmonia on pian loppumassa. Lähdemme huomenna aikaisin aamulla täältä pois. Olen suurimmaksi osaksi vain oleillut. No, toki olen hionut kalenteria helmikuun osalta, (niin että tyhjiä päiviä ei arkisin ole montaakaan), lueskellut blogeja ja katsellut Netflixiä. Ja kuten näkyy, pari valokuvaakin olen mennyt ulos ottamaan. Mielessä kyllä kävi jo, että voisin olla täällä vaikka huhtikuulle, jos työt sen vain sallisivat, mutta en voi. Tulemme sen sijaan käymään kyllä, aina kun voimme.

Van Cleef & Arpels

 

Van Cleef & Arpels: California Reverie.

Tuoksu, jonka tilasin itselleni joululahjaksi kahden muun tuoksun kanssa. Fragrantica sanoo tästä tuoksusta näin, sen tuoksumaailmaa on valkoinen kukkaisuus, sitruksisuus, kukkaisuus, trooppisuus, mehiläisvahaisuus, raikkaus, hunajaisuus… ja tämän perusteella tein tilaukseni. Siinä viehätti etenkin trooppisuus, mehiläisvaha ja hunaja. Tuoksunuoteiksi mainitaan suurimmasta alkaen neroli, mandarin orange, jasmine sambac… lupaavaa! Kestoisuus on keskivertoa, eikä tuoksun vahvuus hyökkää kimppuun. Hyvä. Mutta tässä kohtaa olisi pitänyt hälytyskellojen kilahtaa, kun tuoksu on äänestetty hyvin vahvasti naisten tuoksuksi, sillä minähän pidän unisex-tuoksuista!

Ennestään omistan tältä merkiltä Ambre Imperial-tuoksun, joka on mielestäni tosi ihana! Sekin painoi vaakakupissa tilausta tehdessäni. Ja siksipä olikin suuri pettymys, kun nuuhkaisin tätä tuoksua ranteestani; alku oli hyvin kukkainen! Siis kukkainen, mitä hittoa?! Pahinta melkein, mitä parfyymimaailmassa voi olla. (Lukuunottamatta appelsiininkukka ja jasmiini!) Sellainen tätimäinen, vanhanaikaisen tympeä, vahva ja imelän tunkkainen kukkainen. Ihan kylmät väreet menee! Odotan tietysti alun haalistumista ja sitä, että loppu pelastaa kokonaisuuden. No ei varsinaisesti. Se kamala kukkaisuus kyllä häipyy, mutta mitään ihanaa ei tule tilalle. Ainoastaan siedettävä mehiläisvaha ja hunaja.

Tätä pystyy käyttämään, mutta mikään suosikki tämä ei nyt valitettavasti tosiaankaan ole. Hutiostos, täytyy myöntää! Säästelin pullon avaamista oikein joulun välipäiviin, että se olisi mukava uuden vuoden ylläri itselleni. Sellainen tulevan vuoden varalle tehty löydös. No hah hah. Joskus se vanhakin kissa iskee käpälänsä paskaan, ei voi mitään. Inhoan sitä, että Suomessa ei voi kävellä laajaan parfyymikauppaan testaamaan tuoksuja kunnolla. Täällä on niin pienet markkinat, pienet valikoimat ja vain yksi hyvin rajatulla valikoimalla varustettu parfyymikauppa muutaman marketin lisäksi. (Vai onko Helsingissä vielä joku?) Muistelen edelleen nautinnolla sitä, miten kerran löysin Tallinnasta upean ison parfyymikaupan, jossa sain ensiluokkaista palvelua ja jossa silmää räpäyttämättä maksoin monta sataa muutamasta ihanasta pullosta! Siitä on jo kauan, mutta kaipaan sinne koko ajan. Vinkatkaa, jos asia on muuttunut ja täällä on salaa joku ihana parfyymikauppa, josta en tiedä mitään!

Aistien valtakunta

 

Ääni: kellon raksutus, närhen raakaisu, takkatulen ritinä, tuulen humina.

Valo: aamuhämärä, talvinen valo, punertava hetki, sininen hetki, yön pimeys.

Maku: aamukahvi, jogurttiin paloiteltu persimmon, salaatti, uunilohi, takassa paistettu makkara.

Liike: kipittäminen ulkohuussiin, takkatulen sytyttäminen, puiden haku, kirjoittaminen, lukeminen.

Ajatus: päiväkirja, kalenteri, yhteydenpito, mennyt, tuleva, nyt.

Tuntemus: aamun viileys, tuuli, sade, villashaali, tulen lämpö, villasukat, täkki.

Kokonaisuus: rauhallinen, runollinen, yksinkertainen, luonnollinen, hidastempoinen, zen.

Kokkauskirjahimo

Että semmoinenkin sitä on meikäläiseen joskus iskenyt; kokkauskirjahimo! Onneksi osasin taltuttaa sen sittemmin. Viime vuonna hankin ainoastaan yhden kokkauskirjan ja saimme yhden joulupukilta. Parhaina vuosina olen rohmunnut useita kirjoja viikossa. Kääk. Mutta kokkailijat ja kirjaihmiset kyllä ymmärtävät tämänkin hullutuksen! Tässäpä siis kuvina lähes kaikki kokkauskirjat. Ihan kaikkia ei voinut kuvata ilman raivausta, jota en innostunut tekemään.

Paluu mökille

Lähdettiin eilen illalla töitten jälkeen sähköpakolaisiksi mökille joksikin aikaa. (Kunnes uusi sähkösopimus astuu voimaan.) Kotona laitettiin kaikki sähkönkulutus niin minimille, kuin ikinä voi; periaatteessa siellä on toiminnassa ainoastaan pannuhuone, yksi arkkupakastin ja yksi jääkaappipakastin. Vesisänky, kaikki muuntajat, soittimet, televisiot ja talvivalot otettiin pois töpselistä. Katotaan miten meidän nyt käy. Nähdään tunnin tarkkuudella sähkön kulutus aina edelliseltä päivältä ja jos se vieläkin on jossain korkeuksissa, niin sitten se on pakastimien syy!

Ihmeellistä nähdä aurinkoa pitkästä aikaa edes jostain pilviverhon takaa. Melkein kaikki lumi ehti sulaa, kunnes eilen saatiin noin yhden cm:n kerros valkeutta maisemaan. Tuuli on koko ajan aika kova ja ilma on kosteaa.

Jos pukisin sanoiksi inhokkisääni, niin se on juuri se, jota viime viikot on olleet; kovaa tuulta ja vesisadetta ilman auringon häivää, keskellä talvea. Se on pahempaa kuin syksyn musta märkyys, jota sentään osaa aina odottaa. Lumen lähteminen on jotenkin nujertavaa. Paluu mustaan, äääh.

Vaikka tottakai olen iloinen ja kiitollinen siitä, että saimme joulukuussa oikein monta reipasta lumipyryä ja kunnon pakkasiakin. Saimme hyvän joulusään ja talven tuntua just silloin kun sitä eniten kaipaa!

Mökillä otan rauhallisesti. Seurailen närhien ruokailemista, laittelen tulia takkaan ja jos oikein hirveästi innostun ja reipastun, niin teen pienen kävelylenkin. Vielä ei tunnu siltä.

Oikeastaan suunnittelen parhaillaan ravintolahaasteen listausta. Siis sitä kun minä ja jälkikasvu ramppaamme syömässä pitkän kaavan kautta aina jossakin Tampereen keskustan tuntuman ravintolassa. Aloitimme viime vuonna ravintolakäynnit ja niiden arvostelut täällä blogissakin. Tuli katsastettua Puisto, OnniJaLeo, sekä Sasor. Voisin käydä ravintoloissa vaikka joka ilta, mutta ei ole rahaa ihan siihen sentään. Listalta on poistunut ainakin Villisika, joka lopetti viime vuoden aikana. Uusia bongasin jo äsken netistä 17 kappaletta. Vaikuttaa mahdottomalta yhtälöltä, emme ikinä ehdi katsastaa tällä vauhdilla (kerran kuussa) kaikkia. Mietin vain sitä, että pitäiskö mennä ensin vanhoihin klassikkopaikkoihin, jotta tulis käytyä edes niissä, vai uusiin jotka voi lopettaa yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Toistaiseksi ollaan sompailtu mielen ja fiiliksen mukaan sinne tänne.

Kirppislöydöt kaupungista

Kirppiksiä tykkään kierrellä, vaikka ostomaniaa en enää tunnekaan. Tällä kerralla mukaan tarttui kolme vanhaa nenäliinaa, huopahelmet ja vintagesilmälasikotelo.

 

Rahankäyttötavoitteet tälle vuodelle

 

Olen varsinainen hömelö henkilökohtaisissa raha-asioissani. Tyypillisiä rahankäyttöön liittyviä ajatuksiani on olleet;

• ”Kerranhan me täällä vain eletään!” tosi kätevä lause tässä yhteydessä, kun muuten uskon jälleensyntymään!

• ”Eihän tää nyt paljo maksa!” - kun oikeasti pienistä puroista se isokin joki kasvaa!

• ”Kyllä mä ny tän kerran voin tään ostaa” ja tän ja tän ja tänkin kerran…

Vaan nyt koetan ravistautua näistä irti.

Sitä paitsi rahankäytön lähtökohtani on aina ollut aivan nurinkurinen. Ensin olen saanut palkkaa (tai ansiosidonnaista tai mitä ikinä) ja sitten olen ryhtynyt elämään kuukautta huolettomasti ja suunnittelematta. Yleensä rahat on loppuneet jo päiviä ennen uutta palkkapäivää ja siksi onkin tuntunut hassulta, kun viime vuosina olen vähän skarpannut ja joskus rahaa on jopa jäänyt hiukan säästöönkin.

Nyt ryhdyin miettimään asiaa vallan toisin päin. Tein listan kaikesta siitä, mitä haluaisin tänä vuonna joka kuukausi kokea ja laskin sille hinta-arvion (hiukan yläkanttiin totta kai). Yllättäen tavoite on hyvin lähellä sitä, paljonko saan rahaa tällä hetkellä. En tosin saa mitään säästöön, enkä ottanut huomioon yllättäviä menoja, joita saattaa tulla eteen. Mutta silti! Tosi hauska huomata, että kaikki se on käden ulottuvilla ihan oikeasti! Pienellä harkinnalla pystyn elämään huikean vuoden nauttien joka kuukausi monenlaisista asioista! Oikeastaan minun on kiittäminen niitä blogeja, joissa on viime aikoina käsitelty taloutta ja suunnitelmallista rahankäyttöä. Olen lukenut niitä mielenkiinnolla.

Tällaisiin asioihin voisin siis päästä käsiksi joka kuukausi:

• Ostaa kimpun kukkia tai viherkasvin

• Käydä kampaajalla pikakampauksessa

• Käydä ravintolassa pitkän kaavan kautta

• Tehdä jonkun pienen hankinnan (kirja, koru, parfyymi tms)

• Käydä tavallisella hierojalla

• Tehdä jonkun pienen kotimaanmatkan, esim Helsinkiin

 

Joka toinen kuukausi voisin lisäksi saada nämä asiat;

• Joku kulttuurielämys; elokuva, teatteri tms

• Spa-hemmotteluhoito (esim Balilainen hieronta tms)

• Joku vaihtoehtohoito (akupunktio/shiatsu/kalevalainen jäsenkorjaus yms)

Varasin myös joka kuukaudelle tietyn summan rahaa ruokakauppaan (sisältää kaikki markettiostot; pesuaineet yms.), tietyn summan laskuihin ja bussikyyteihin. Tällä laskennalla säästöön ei juurikaan jää, mutta koska nämä summat on laskettu yläkanttiin, jää säästöönkin oikeasti jotain. Uskomatonta!! Siis näillä mun surkeilla tuloilla! Aion merkitä kalenteriin joka kuukauden alkuun näitä asioita, varata aikoja hoitoihin hyvissä ajoin ja luoda itselleni nautinnollisen vuoden!

Tässäpä nyt nähdään, että raha on suhteellista ja rikkaus ei ole kiinni rahan määrästä vaan asenteesta. Tiedän ihmisiä, joiden tulot on aina olleet esim kaksin-, kolmin-, nelinkertaisia mun tuloihin verrattuna, mutta rahasta valitetaan suureen ääneen joka käänteessä. Se tuntuu hiton kummalliselta. Ja samat ihmiset on myös usein taipuvaisimpia kateellisuuteen. Se on oikeastaan pirun säälittävää, mutta koetan nyt ravistautua heidän kateuskommenteistaan irti niin ikään. Ihana vuosi tulossa! 

Toivon samaa teille, lukijat!

Pientä pohdintaa ystävyyssuhteista

Pohdiskelen ystävyyttä. Sitä, että jaotteleeko monet muutkin ystävyyssuhteet niin moneen tasoon kuin minä? Näin minä ne koen; kaukaisin on tuttava. Tuttavia on sellaiset, joiden nimeä et tiedä tai jonka kanssa et ole tekemisissä kuin ehkä satunnaisesti. Tiedät hänet jollain lailla, mutta et varsinaisesti tunne. ”Hyvän päivän tuttu” voi olla vaikka samalla bussipysäkillä tönöttävä tyyppi, jonka kanssa vuosien mittaan alkaa vaihtaa ajatuksia. Ei tulisi mieleen reväyttää hänen eteensä koko sisintään.

Sitten tulee toveri. Se on vähän läheisempi, mutta ei paljon. Sen kanssa olet voinut olla olosuhteiden tai sattumusten takia paljonkin tekemisissä, mutta et kovin henkilökohtaisesti. Olitte koulussa ehkä samoilla  tunneilla, tiedät hänestä jotain pintapuolista, mutta et koe olevasti mitenkään läheinen. Toveri on häilyvästi lähempänä kuin tuttava, mutta hänkään ei kuulu luotettujen piiriin.

 

Seuraava on kaveri. Kavereiden kanssa olet jo selvästi lähempänä. Koulukaveri, työkaveri, harrastuskaveri… tunnet heidät melko hyvin, mutta ette ole avanneet sielua toisillenne, et ehkä kertoisi salaisuuksiasi hänelle. Usein ystävyyttä saatetaan madaltaa sanomalla ”me ollaan kavereita”, vaikka kyse onkin vähän eri asiasta. Viihdyt kaverin kanssa, ilahdut hänen näkemisestään, mutta ei juurikaan enempää.

Sitten tulee ystävä. Ystävyys alkaa kenties jo lapsena. Ystävyys saattaa kehittyä hitaasti, mutta joskus se saattaa myös päättyä dramaattisesti. Ydinsana on luottamus ja se, että ystävän seurassa voit olla täysin oma itsesi, tarvitsematta pelätä selkäänpuukotusta. Ystävälle voit kertoa itsestäsi kaiken ja päin vastoin. Yleensä ihmisellä on muutama ystävä, ehkä yksi, ehkä vähän enemmän. Mutta ystäviä ei ole sadoittain. (Jos on, ne ovat oikeasti suurimmaksi osaksi kavereita, tovereita ja tuttuja.)

Sydänystävä. Sydänystävä on jotain vielä enemmän kuin ystävä. Sydänystävän kanssa ei tarvitse pitää salaisuuksia. Hyväksytte toisenne täysin ja viihdytte yhdessä rajattomasti. Sydänystävä on kuin sisarus ja hyvin tärkeä ihminen elämässä. Sydänystävä on ystävien parhaimmistoa, vielä läheisempi ja harvinaisempi kuin tavallinen ystävä. Hänen kanssaan tunnet henkistä yhteenkuuluvaisuutta. Hän on rakas ja tärkeä. Olet onnekas, jos sinulla on sydänystävä!

Ystävyyssuhteet myös vaihtelevat elämän mittaan. Jonkun lapsuudenystävä pysyy parhaana ystävänä läpi elämän. Ihmisenä jonka kanssa tunnette toisenne juuria myöten, eikä mitään tarvitse selitellä. Joskus kunnollisia ystävyyssuhteita alkaa muodostua vasta aikuisena. Mutta monesti aikuisena on vaikeampi löytää ystäviä, koska lapsille tämä asia on melko mutkatonta. Lapsuudenystävän kanssa voi valitettavasti kasvaa myös erilleen ja aikuisena huomaa, että ainut yhteys olikin vain se lapsuus. Joskus ihminen, jonka kuvittelit ystäväksi, paljastuukin joksikin ihan muuksi. Monesti erilleen repii kateus tai pahansuopuus. 

Karmeinta on, jos huomaa, että toinen ei koskaan ollutkaan ystävä, vaan olit esim hyväksikäytön uhri. Elämäntilanteet muuttuvat ja ihminen kasvaa ja muuttuu, joten on luonnollista, että ystävyyssuhteetkin elävät siinä mukana. Joskus yhteys vanhaan etääntyneeseen ystävään muodostuu uudelleen. Se voi olla aluksi hauskaa, mutta monesti sitä huomaa, että siihen oli syy miksi tiet erosivat. Se tuntuu vähän samalta kuin lukisi sellaista kirjaa, joka oli itselle merkityksellinen kauan sitten; enää se ei kosketa. Ehkä koska enää et ole sama ihminen, kumpikaan teistä ei ole. Elämäntilanne ei ole sama, eikä maailma ole sama. Eikä se haittaa.

Minä olen aina kokenut, että minulla ei ole suuria määriä kavereita. En kaipaa määrää vaan laatua. Ystäviä  on jokunen ja sydänystäviä siellä joukossa pari. Muutamista sukulaisista on muodostunut ystäviä tai jopa ”sisaruksia”. Ystävyyssuhteet ovat minulle todella elämän tärkeitä kulmakiviä perheen ja rakkaan lähipiirin lisäksi. Kuinka sinä koet ystävyyssuhteet?

Vesisängystä moottorisänkyyn

 

Se sitten ratkesi itsestään tämä sähkösyöpön vesisängyn ongelma. Se nimittäin alkoi toissailtana vuotaa! No, tokihan vesisängyssä on pohjimmaisena allas, niin ettei makkarissa nyt vallan lainehdi, eikä vettä sitä paitsi paljon ole edes tullut, ehkä lusikallisia. Mutta vaihtoon se nyt menee koko sänky. Etenkin kun me ollaan jo ainakin vuoden puhuttu, että meille se moottorisänky olis parempi. Viimeks mainitsin moottorisänkyjen kalleuden, mutta se oli oikeestaan virheajatus; mies ajatteli ensin moottoroitua parisänkyä ja nehän maksaa about kymppitonnin. Mutta käytännöllisinhän tietysti on kaks erillistä sänkyä vierekkäin, jotta kumpikin voi säätää sänkyään just oman tarpeen mukaan. Ja ne on halvimmillaan jossain 800€ molemmin puolin.

Ja koska olemme keski-ikäisiä mörököllejä, tosiaan tarvitsemme mieluiten sen moottorisängyn. Lue = selkäsärkyjä, kuorsausta, refluksia, uniapneaa, lonkkakipuja jne jne. Kateltiin netistä vaihtoehtoja ja ampastiin eilen lähimpään Maskuun kattoon valikoimaa oikeen paikan päälle. Koemakailtiin ja ihmeteltiin. Miten sängyn ostostakin on saatu niin kauheen monimutkanen asia? Vaihtoehtoja on vaikka kuinka! Lähettiin pois pureskelemaan asiaa ja ens viikolla on varmaan aika tehdä tilaus.

Ja jos multa kysytään, niin ei ne ole sänkyjä ollenkaan, mitä nykyään joka paikassa myydään. Ne on vaan rungollisia patjoja, joihin voi ruuvata irtojalat ja ostaa irtopäädyn ja petarin. Ennen vanhaa sänky oli sänky! Ja kokopuisena painoi taatusti enemmän kuin nykyaikainen moottorisänky. On mulla toki semmoinen oikeakin sänky; kauniisti petsattu päästävedettävä. Mutta se on ehkä hiukka nafti meille kahelle. Mutta se on kunnon sänky!