Singahdin eilen vihdoin paikallisen sekatavarakaupan pihaan ostamaan taimia, jotka tsekkasin ohimennen jo viikonloppuna pyöräretkellä. Olin ajatellut ostaa pari kolme erilaista hortensiaa, mutta päädyinkin ihan toisenlaiseen satsiin. Semmoisiin, joita en ollenkaan aavistanut ostavani. Jotenkin nuo taimikärryt vaan sekoittaa pään, niin etten itsekään tiedä mitä teen. Mutta kykenen kyllä salamannopeisiin päätöksiin ja näen kasvit pihallamme kyllä.
Tassuun tarttui siis kolme kasvia, joista vain yksi oli hortensia. Sellainen vaaleanpunainen terassihortensia. Minulla oli sellainen viime vuonnakin, ja sain sen talvetettua kylmässä huoneessa ikkunan ääressä. Nyt se jo vähän kukkii.
Toinen kasveista on köynnösmuratti. Semmoinen kaksivärinen. Pidän, hassua kyllä, aina kaksivärisistä kasveista enemmän kuin tavallisista. En ole vielä varma vienkö muratin muiden köynnösten kaveriksi rakentamaan kasvihuoneenrungosta vihertaloa, vai sijoitanko sen sittenkin parvekkeelle...
Kolmanneksi käpälään jäi alppiruusu, mutta ei suinkaan mikään tavallinen! Se onkin Rhodorendron obtusum 'Little red', joka on pikkuruinen, lähes ollenkaan alppiruusua muistuttava ruukkukasvi. Lehdet ovat melkein puolukanlehden kokoiset ja kukat pienet ja tosi tiuhassa. Ja niin suloinen! Kysyin kassalla, voiko sen istuttaa puutarhaan, vai onko kyseessä kesän ruukkukasvi, jota voi talvettaa varastossa. "Ei mitään hajua!" vastasi myyjä. Ahaa, no otanpa sitten itse selvää.
Googlettelin minialppiruusuja ja totesin, että sitä voi tosiaan yrittää istuttaa puutarhaan ja se saattaa selvitä talvesta. En vielä tiedä kumpaa teen, vai käynkö ostamassa toisenkin ja sitten istutan toisen ja talvetan toisen jossakin hyvin kylmässä sisätilassa... Toisaalta ei ole mitään takeita siitä, että kumpikaan selviäisi.
Mutta tämmöistä puutarhanhoito on! Vanhempanikin olivat joka vuosi täynnä uusia suunnitelmia ja he tekivät innolla hankintoja. Heiltä olen varmaan perinyt erikoisuuksien kokeiluhaluni. Muistan miten jo 70-luvulla pihassamme ollutta pensasmustikkaa ihmeteltiin suuresti. Kukaan ei ollut kuullutkaan siitä vielä silloin. En tiedä mistä vanhempani sen saivat, mutta ne kaksi pensasta muistan hyvin lapsuudesta. Mustikat olivat ISOJA, eivätkä värjänneet suuta ja makukin oli herkullinen! Sitten vanhempani siirsivät pensaat toiselle puolelle pihaa ja se oli niiden menoa.
Toinen erikoisuus, joka on jäänyt 70-luvulta mieleen selvästi, oli pirunkeppi eli piikkiaralia. En ole ihan varma onko se vielä pihassa... ei kai. Mutta se oli kyllä omituinen kasvi ja erikoisinta oli, että sillä kasvuvyöhykkeellä (IV) he saivat selviämään mitä kummallisimpia kasveja. Jotenkin siinä paikassa varmaan oli hyvä mikroilmasto. Ehkä he nyt katselevat olkani takaa minun hankintojani hymyssä suin.
2 kommenttia:
Se on kumma, miten harkintakyky pettää (tai suunnitemat muuttuvat) aina taimihyllyjen äärellä. Minäkin katselin keväällä noita mini-alppiruusuja kaupassa, olivat kyllä suloisia.
Vanhempasi ovat olleet innokkaita puutarhureita, mistä löysivätkin pensasmustikan jo tuolloin.
Cheri; No niinpä! :D Ihan hullaantuu aina. Vanhempani harrastivat puutarhaa ansioituneesti jo varhain. Äiti teki kymmenittäin puutarhasuunnitelmiakin ympäri maata. Olivat voittajina monissa kilpailuissa ja messukohteena monet kerrat. :)
Lähetä kommentti