Joulun häntiä

 

Jos olisin joku pikku eläin, olisin ehkä pupu! Kaivautuisin hankeen ja hiippailisin hämärissä syömään. Meidän pihassa elelee pupu, jolle laitettiin heinäpaali muutama viikko sitten. Siellä se syö ja häärii jo yllättävän aikaisin alkuillasta. En tiedä, onko se sama pupu, joka on jo vuosia asustellu tällä tontilla, vai uusi tulokas. Mutta suloista sen puuhia on silti seurata. Oravat on vähentyneet kesästä. Ehkä joku on ettiskelly uuden reviirin ja varmaan pari on kuollu autotielle. Silti joka päivä pihaan tulee ettimään ruokaa ainakin pari oravaa. Yksi juoksee pitkin seiniä ja kurkottelee napa paukkuen seinätelineessä roikkuvaan lintulautaan. Joskus törmäsin tilanteeseen, jossa oravan etujalat oli lintulaudassa ja takajalat seinässä ja siinä välissä venyi orava ihan juustona. Orava saattoi närkästyä, että mitä tuo ihminen nauraa.

Ite oon onnistunu venymään joulunpyhinä lähinnä leveyssuunnassa. Ensin kasvoista, sitte jaloista. Oikein säikähdin sitä lookkia joka aamulla tuijotti peilistä vastaan. Sitte hoksasin, että onpa tässä tullu syötyä suolaa monen kuukauden tarpeiksi ihan muutamassa päivässä; savulohi oli ite suolattu ja perinpohjin olikin. Sienisalaatti samoin. Perunasalaatissa on suolakurkkua. Kinkku kuivahti takassa ja on entistä suolaisempi. Lisäksi vielä ahmin salmiakkiakin yks ilta. Ja unohdin juoda tarpeeksi. Että ei ihme jos tässä paisuu sivusuuntaan. Tänään aion juoda vihreetä teetä ja lukea joululehtiä ja Waltarin joulutarinoita. Ehkä liikuskellakin vähän enemmän. Kumma kun ne jouluruoat alkaa maistua puulta heti kun joulu on eletty ohi. Ja silti niitä haluaa joka vuosi tehdä ja haalia vähän liiankin kanssa. Onneksi tässä on lomaa vielä viikkokausia, niin että voi elellä näitä joulun häntiä ihan kaikessa rauhassa. Ja uutta vuotta. Ja loppiaista…