Jouluna on myös haikeus

 

Aikuisen joulu on kyllä hyvin erilainen kuin lapsen, mutta silti sitä aina kaipaa niitä lapsuudenkin jouluja! Mitä vanhemmaksi elää, sitä haikeampi olo juhlapyhinä on. Silloin kaipaa kaikkia menneitä läheisiä ja iän myötä heidän joukkonsa vain kasvaa. Tämä on 8. joulu kun äiti ja isä eivät ole viettämässä joulua. On ristiriitaista, kun kauniiseen ja rakkaaseen juhlaan sekoittuu niin paljon kaipausta. Ainut mitä voi tehdä, on vaalia muistoja ja jatkaa perinteitä.

Yksi ihania joulumuistoja on jostain 1980-luvun alusta, kun vein mummalle joulukukan. Matka ei ollut pitkä, pakkaslumi narisi jalkojen alla ja ilmassa oli pientä jännitystä. Mumman portaat, punainen ovi, pakkaskukkien täyttämät kuistin ikkunat, jääkylmä kuisti ja oven narina. Ovi eteiseen, sen narina, pimeä eteinen ja hapuilu tuvan ovelle. Tuvan oven kiskaisu auki, tuoksut ja lämpö. Muistoon ei tarvita sen kummempaa, vain väläys tunteita, ääniä ja tuoksuja. Sellaisesta maailmasta, jota ei enää ole.