Makuja ja taidetta Tampereella

 

Eilen vietin luxuspäivän siskon kans Tampereella. Pirun kylmä tuuli vähä haittas, mutta muuten oli huippua! Kaksi leidiä höpsöttelemässä pitkin kaupunkia. Päivä alko Tullintorilta Boulangerie Marcosta, josta en älynnyt ottaa edes valokuvia. Olin lukenu paikasta paljo kehuvia juttuja ja paikka todella löi ällikällä! Voin sanoa, että mitään konditoriaa ei ainakaa Tampereella voi verrata tähän. Haluaisin maistaa jokaista esillä olevaa leivonnaista!! Yks tosi iso miinus paikassa on; se on kiinni kahtena päivänä viikossa, sunnuntaina ja maanantaina! Rikollista!

Seuraavaksi kieppasimme Stokkan kautta KeskusGalleriaan! En käsitä miksi tässä galleriassa tulee käytyä hyvin harvoin, vaikka ikkunoita tuleekin kuolattua silloin tällöin. Nuo purkkakoirat vei mun sydämen! Keskimmäinen on mun ehdoton suosikki, mut ihan hysteerisen suloisia otuksia kyllä kaikkikin. Haluaisin vain suudella niitä koko ajan. Pus pus pus pus!

Tykästyin myös näihin patsaisiin. Musta tällasta kaikkee jotenki tarvitaan elämään, koska ei kaikki oo niin vakavaa. Ja etenki jos on vakavaa, niin etenki sillon tarvitaan vähä pilkettä ja hymyä.

Ja sit nuo Tampere-taulut on upeita! Esimerkiksi. Oisin ehkä ostanu tuolta muutaman kymmenen taulua, mutta ei ole tilaa. Rahaahan siis on.

Sit nää Sini Majurin upeet lasityöt on kans sellasia, joita oon kuolannu jo vuosia! En vaan oo jaksanu hankkia viel yhtään. 

No kun napa tuli täyteen taidetta, niin me siirryttiin Pyynikintorin vieressä sijaitsevan Heinätorin vanhaan vaakahuoneeseen, jossa luonnollisesti on Ravintola Heinätori.

Niin söpö miljöö, että melkein muutettiin sinne.

Syötiin alkupaloiks korvasienikeittoo ja pääpaloiks vain keskiviikkona tarjoiltavaa läskisoosia. Kantsii tsekata!

Mä en tiä miks, mutta vanhat peilit on kauheen kiehtovia. Kuten kaikenlaiset vanhat pienet ikkunatkin. Ja kellot. Ja talot. Ja naulakot. Ja huonekalut. Ja tekstiilit.

Ruokailun jälkeen me uhmattiin kuolemaa ja vaellettiin vaakatasossa tuulen tuiverruksessa Pyynikinlinnaan Aaltosen taidemuseoon.

Sitäkään en käsitä, että miks en oo ikinä täälläkään käyny? Vaikka oon asunu Tampereen huudeilla kohta 30 vuotta, niin en vaan oo saanu aikaseks tätäkään asiaa. Onhan se nyt aivan perkeleen vaivalloista kyllä.

Joku muikki ja Pentti Puuhkan esi-isä. Penttihän innostu aivan valtavasti, kun se näki tän talulun. Ei oo joka puuhkan esi-isä taidemuseon taulussa!

En tiä yllättääkö, mutta mä tykkään aika lailla monenlaisesta taiteesta. Kun vois luulla, että tykkään vaan jostain hämäristä moderneista teoksista, joissa on niittejä ja lasinsiruja, kun oon tämmönen vastarannankiiski. Mutta kyllä mä tykkään tämmösistäkin kuulkaa. Hedelmäasetelmia ja kukkia ja joku Lootin vaimo.

Sit pää täynnä taidetta me valuttiin Koskariin katteleen maihareita ja Nanson mustavalkosia tunikoita. Se oli niin ku ajan tappamista, ennen ku meil oli pöytävaraus Goldies’ssa.

Afternoon Tean merkeissä tietty.

Täytyy sanoo, että ihan joka ainoo ton tarjottimen jutuista oli tosi maukkaita! Ihmeteltiin vaan, että hassusti valittu lajtelma kahdelle. Jouduttiin tappeleen verissä päin noista kikkareista, kun melkein kaikki oli erilaisia. Hö.

Ja koska toi oli Napparin talossa oleva drinkkibaari, niin oli pakko kokeilla yhtä mocktailia, joka oli ihan jees. Vaan kyllähän tommonen afternoon tea sopis parhaiten johki kartanoon. Täytys olla ihan överi-bling-bling kupposet ja kaikki viimesen päälle. Mutta oli tää ekaks afternoon teaksi ihan hyvä silti. Ens kerta vois olla vaik Lielahden kartanossa. Vink vink joku!