.

.

8.7.2024

Strutseja näköpiirissä!

 

Ajellessamme Myllykoskelta kotiin päin, päätettiin hauskuuttaa itseämme strutsien ihmettelyllä! En ollut koskaan nähnyt strutseja ihka elävänä ja olinkin vähä innoissani! Pälkäneellä on strutsitila Syrjynen, joka osui sopivasti kohilleen, joten sinnepä sitten.


Pälkäne on muutenkin aika kivaa seutua, pullollaan historiaa, kulttuuria ja suloista maalaismaisemaa. Syrjysen tilalla oli sitä paitsi muutakin nähtävää kuin strutseja; kaneja, kanoja, riikinkukkoja, kuusipeuroja… Minä eläinrakkaana olin ihan tohkeissani. Ja sitten siellä oli tietysti kahvila, josta saattoi ostaa mukaansa myös kaikenlaisia paisteja, fileitä ja makkaroita yms. Me ostettiin strutsin fileepihvejä. Kuulemma se on vähärasvaisempaa kuin kana ja maistuu vähän naudalle. Kiintoisaa!


Täytyypä todeta, että on tuo otus kyllä hyvinkin kunnioitusta herättävä jo kokonsakin puolesta; se kasvaa jopa 2,8m korkeaksi. 130-kiloinen aikuinen strutsi pystyy juoksemaan kaikista kaksijalkaisista nopeiten, eli 70km/h. Strutsi elää jopa 80-vuotiaaksi, mutta tällä tilalla strutsit teurastetaan suunnilleen 12-18kk ikäisenä. Tässä tarhassa näkyi yli 20 strutsia.


Suutuspäissään strutsi potkaisee eteenpäin kovemmin kuin hevonen ja jopa kolmasti sekunnissa! Eipä siis huvita ottaa kovin tiukkaa lähikontaktia hänen kanssaan. Aitauksen edessä olikin lippusiima, jossa oli teksti, että ei saa mennä lähemmäs. Leijonakin kuulemma häviää strutsille tappelussa. Eräs strutsi askarteli kovasti tuon portin ylimmän narun aukaisupuuhissa ja on ilmeisesti joskus onnistunutkin, koska naruissa oli useita solmuja. Strutsi tutkii kuulemma muutenkin mielellään kaikkea nokallaan ja saattaa helposti napata turistin silmälasit ja nielaista ne.


Strutsilla on aivan huippuunsa hiottu näkökyky. Se pystyy erottamaan sokeripalan kokoisen kappaleen 1,5-3 km etäisyydeltä. Strutsi munii vain kesällä, ilman säännöllisyyttä. Munan paino on noin 1,5 kg. Vaikka muna on maailman suurin linnun muna, on se kuitenkin linnun kokoon nähden suhteutettuna maailman pienin. Strutsi on kotoisin Etelä-Afrikasta, mutta sopeutuu hyvin jopa talveen täällä meillä. Tosin lumisateella kastuessaan strutsi voi saada helposti flunssan, joka on ainut tunnettu tauti hänellä. Olisin tuijotellut näitä tyyppejä vaikka kuinka, mutta täytyihän sitä kotiinkin joutua. Mutta suosittelen käyntiä tilalla, sillä ei strutseja ihan joka kulmalla olekaan.


4 kommenttia:

Ansku kirjoitti...

Kiitos strutsi-infosta👌 Jotenkin vekkulin näköisiä isoine silmineen ja honteloine kauloineen. Varmasti läheltä nähtynä myös yllättävän iso 🙂

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos raportista. Kerran käyty paikanpäällä mutta näin perusteellista informaatiota ei saatu. Pälkäne on kyllä kaunista seutua.Toisella meistä äidin puolen sukujuuria erityisesti Luopioisissa 1600 luvulta. Samoin näyttäisi näyttäisi presidentti Stubbilla olevan äitinsä puolelta- isänsä sukuhan on Ähtävältä. Terveisin Double-P

Thilda kirjoitti...

Ansku; Ole hyvä! 😊 Joo, melko persoonallisia ja vähän pelottavia, ainakin kun tietää, ettei kannata suututtaa. 😄

Thilda kirjoitti...

Double-P; Ahaa, siis tuttu paikka! Pälkäneen raunioikirkossa on ollut mun esi-isä pappina joskus 1600-luvulla muistaakseni. Ja osa juurista on siellä siis. Stubb onkin mun 5. serkku, joka selvisi vasta sattumalta tänä keväänä. 😄