Miksi pitää blogia?

 

Aloitin ensimmäisen blogini Kesakon pitämisen 9.1.2010. Jukra, onpas siitä julmetun kauan! Noloudekseni pakko mainita, että huomasin vasta äsken, että ekoihin postauksiin oli tullut kommenttejakin. Miten mä en oo sitä ennemmin huomannu? Mua nimittäin ärsyttää suuresti sellanen, että kirjotat johki blogiin kommentin ja sitten siihen ei ikinä reagoida millään lailla. En kyllä kehtaa enää 16 vuoden jälkeen vastata kommentteihin. Niin noloo.

No mutta joka tapaukses se hetki mun elämässä kun päätin alottaa blogin, oli semmonen, että jäin työttömäksi ja asuttiin toista talvea täälä maalla ja olin just löytäny blogit ylipäätään. Sit kun kuvasin koko ajan aika paljon, niin halusin kuvia esille jonnekin. Se oli oikeestaan se lähtöidea. Aika pian tekstiäkin alko muodostua enemmän ja enemmän. Sit ekan blogin kuvatila täyttyi ja oli pakko luoda uusi blogi. On myös mahollista, että käsitin jotain väärin ja sohelsin vahingossa itelleni uuden blogin. Se tapahtui 24.11.2012.

Blogissa on ollu vaikka mitä kausia. Kokkausta, ravintola-arvosteluja, matkailua, vanhoja esineitä, arkkitehtuuria… ja sitten kesästä -23 lähtien myös syöpä-asiaa. En silti halua, että blogi on mikään pelkkä syöpäblogi. Ei, se on mun elämää, sukujuttuja, ajatuksia, mielipiteitä, mustaa huumoria ja seikkailuja. Tärkeimpiä juttuja on päiväkirjamainen kirjoittaminen, yhteys muiden bloggaajien kanssa, sekä vertaistuen jakaminen useammassakin asiassa. Siinä kai ne tärkeimmät syyt miksi kirjoitan edelleen. Välillä oli hyvin niukkojakin blogivuosia; äitin ja isän kuoleman jälkeen jäädyin muutamaksi vuodeksi osittain työkiireiden, osittain jonkinlaisen ankeutumisen takia 2017-2020.

En koskaan osannut päättää mikä rajattu aihe olis blogin juttu, vaan rönsyilin sinne ja tänne. Näköjään se ei haittaa, sillä vaikka blogimaailma on 15 vuodessa supistunut roimasti, lukijoita on tullut lisää. Kai me bloggaajat ollaan nykyään jotain ihme dinosauruksia, sukupuuton partaalla huojahtelevia muinaisia olioita, joita tullaan kattoon tohon häkin ulkopuolelle, niinku eläintarhaan. Moni on lähteny instaan ja muihin - oon niin kuistilla niistä kaikista, etten edes yritä luetella kanavia yhtään enempää… no ehkä youtube myös. Mutta silti tääkin systeemi on yhä elossa ja se on kivaa!

Monille somettaminen ja bloggaaminen on ansaintikeino. Itekin joskus vähä alustavasti kattelin, että miten se systeemi oikeen pelaa. No täällä blogin kulisseissa on mahdollista aktivoida tili, jonka jälkeen blogissa alkaa pyöriä mainoksia ja sitten rahaa tippuu tilille aina kun mainosta klikkaa (en ole varma tuleeko sitä vaikkei kukaan klikkaisikaan ite mainosta, vai riittääkö pelkkä blogissa käynti.) Jonkun verran voi ite vaikuttaa siihen, että mitä mainoksia omassa blogissa pyörii ja kai siihenkin, että missä kohdassa ne mainokset bloginäkymässä on. 

Vaikka rahaa olis aiva hirveen kiva tienata näin, niin mulla tökkii aivan saman tien ajatus siitä, että blogissa olis mainoksia! Että jonkun toisen visioima kuva tai video jostain asiasta x lävähtäis mun blogiin kuin joku tauti. Mielikuva tuntuu niin epämiellyttävältä, etten missään nimessä suostuisi blogimainoksiin! En tykkää edes lukea blogeja, joissa on mainoksia. Mulle todella tärkeetä on se, että ite päätän blogin visuaalisen puolen (bloggerin raameissa tietysti, vaikkakin erilaisia vaihtoehtoja täälläkin on aika paljon), ite päätän kaiken tekstin ja joka ikisen kuvan ja sisältötunnelman. Mutta johonkin se tietysti sopiikin; jos bloggaa muodista, voi blogissa pyöriä muotiaiheisia mainoksia. Fine.

Vähä kliseisesti vois tokasta, että erilaisia syitä pitää blogia ja tyylejä toteuttaa sitä on niin paljon kuin bloggaajiakin. Sä ite teet säännöt ja päätät sun blogista, esim että suostutko siihen, että suhun tullaan ottaan yhteyttä ja ohjeistamaan, että älä nyt noin kirjoita - itekin tämmöisiä ohjeistuksia oon saanut ja tietyissä rajoissa kuunnellut, mutta loppujen lopuksi tämä on mun blogi, jossa minä olen se päätoimittaja ja lehden koko henkilökunta vahtimestarista lähtien, joten vain minä olen se joka päättää. Lukija saa sitten vapaasti äänestää jaloillaan. Ihan hirveän tosikkomaiset ja kirjaimellisesti lukevat ei välttämättä aina tykkää mun tyylistä kirjottaa ja se on mulle ihan fine, he voivat olla lukematta. En minäkään kaikkia maailman lehtiä lue. Jokaisella saa olla mielipide ja sen ei tarvii olla sama kaikilla. Mulla on mielipide ja samaan aikaan pilke silmäkulmassa; sen ku muistaa, niin kestää paljon mustaa, jota tästä lähteestä pulppuaa.

Ja vielä sen haluan sanoa, että sulla bloginpitäjänä on täysi oikeus rönsyillä ja vaihtaa aihetta ja olla välittämättä sellasista olkapäällä istuvista ajatuksista, kuin että ’en mä voi tästä kirjottaa, kun se ei ole mun tyyli’ - jos haluat, niin riko hitossa ne tyylirajat! Maailma on vapaa, älä rajoita sitä itse!