.

.

7.1.2023

Ihan tavallista

 

Kello raksuttaa selän takana ja lyö puolen tunnin välein kumeasti. Aurinko nousee järven takaa ja värjää pilvet keltaisiksi ja lohenvärisiksi. Linnut eivät ole vielä löytäneet ruokapallojaan, jotka laitoin eilen telineisiin. Odotan etenkin ystäviäni närheä ja tikkaa. Kahvi maistuu hyvältä viileässä tuvassa, ennen kuin innostun taas asettelemaan puita takkaan. Luonto ikkunan takana on valkoinen. Ihanan valoisan valkoinen! Eilen kävin iltaseitsemältä kävelemässä ja koko tienoo oli ihan valoisa pelkästä lumesta. Anopin kotitalon tilalle tuohon naapuriin, nousi viime vuonna uusi pirteän punainen pikku talo, jossa on nyt vuokralaisia, luullakseni Helsingistä. Mikä kulttuurishokki se mahtaa olla, kun tulee sieltä vilinästä ja hälinästä tänne, jossa ei kuulu mitään, ei tapahdu mitään. Voivathan tykätäkin.


Mies murahtelee peiton alla, ei jaksa vielä nousta. Mikä lahja lepo onkaan! Muistan ne kiduttavat vuodet, kun piti nousta ennen viittä, jotta ehti töröttämään bussipysäkille kuudeksi. Joka ikinen aamu esitin mielessäni toiveen, että saisin tehdä osa-aikatyötä ja työmatka olisi lyhyempi. Nyt saan ja se on aivan uskomattoman hienoa! Tosin rahaa on hyvin vähän. Liiton kassa oli vuoden lopussa huollossa juuri silloin, kun olisi pitänyt täyttää ansiosidonnaishakemus jälleen kerran. Tein sen heti kun pystyin, vuoden ensimmäinen päivä, mutta päätöksestä ei ole vielä hajuakaan. Minun nykyisellä palkallani ei eläisi erkkikään, joten väijyn lisätöitä ja siksi pieni ansiosidonnaislisä on enemmän kuin paikallaan. Lokakuussa luulin jo saavani lisää töitä, mutta joku ryssi tilanteen. Nyt asia on uudelleen käsittelyssä ja olen toiveikas. Välillä tosin olen kiehuvan kateellinen niille onnenmyyrille, jotka aikoinaan jäivät eläkkeelle 40- tai 50-vuotiaina. Minä jäisin HETI, jos se olisi mitenkään mahdollista.

Eilen mietin syntyjä syviä. Sitä, miten minun on välillä tosi vaikea ymmärtää ihmisiä. Potkin itseäni ja yritän ottaa opiksi. Mutta se kaikki ei vain mene logiikkaani ollenkaan. Että jos 10 vuotta, tai 15 vuotta joka ikisellä tapaamiskerralla minulle valitetaan kurjaa elämää, niin se tarkoittaakin vaan tyhjää hölinää. Se ei tarkoita, että minulta joku haluaisi jotain apua tai neuvoa tai ratkaisuja. En minä lähtökohtaisesti halua sekaantua muiden elämään. Aluksi menee vuosia, että vaan kuuntelen ja olen empaattinen. Sitten olen vuosia tsemppaava. Ja lopuksi alan huolestua, alan ehdottaa ratkaisuja, sanoa konkreettisia vinkkejä ja olen valmis auttamaan. Koska minuun sattuu sellainen hätä! Mutta siinä teen ison virheen! Saan haukkuja. Olen ärsyttävä sekaantuja. Se on vähän kuin saavillinen kylmää vettä niskaan. Sellaisia asioita täällä elämässä kai sitten pitää oppia. Pitäisi vain oppia olemaan hiljaa ja huolehtimaan omista asioistaan. Mutta minun logiikkaani se ei mene. Tulee mieleen se vanha satu pojasta joka huusi ”susi, susi…”

Aurinko kipuaa korkeammalle ja tupa tuntuu koleammalta. Kahvikaan ei enää lämmitä. Taidan ryhtyä latomaan puita takkaan, jotta päivä lähtee tästä taas lämpimästi käyntiin. Nauttikaa kauniista hetkistä ja ladatkaa energiaa viikonlopun aikana. Toivoo ihan tavallinen Thilda.


6 kommenttia:

Arkisin | jenni kirjoitti...

Ihanan raukea kirjoitus, kiitos Thilda tästä 🤍 Meillä taitaa olla sama liitto.

Thilda kirjoitti...

Jenni; Kiitos!! 😊
Uh, liitosta on toki hyötyä ja olin tosi iloinen kun aikanaan sinne vihdoin pääsin liittymään (pätkäduunarin ongelmat) mutta tämmönen tilanne kyllä ottaa päähän. Etenkin, kun ei osannu varautua mitenkään.

Arkisin | jenni kirjoitti...

Siis tuo oli ihan törkeästi hoidettu, onneksi on puskuri. Meni varmaan monella joulu perseelleeen, en oikein ymmärtänyt tuota ajankohtaa ja miksi siitä ei tiedotettu aiemmin. No, onneksi nyt pitäisi toimia ^^

Thilda kirjoitti...

Jenni; No todella! Mä aattelin, että toki siitä on tullu joku info sähköpostiin, mutta kun enhän mä niitä jaarituksia jaksa lukea, niin varmaan menny vaan ohi. Mutta ehkä ne ei tiedottanukkaa?? 😳

Arkisin | jenni kirjoitti...

Ei siitä tiedotettu mitenkään etukäteen, ainoa tieto oli sitten liiton sivuilla kun sinne menin. Ihan kamalaa niille joilla tekee tiukkaa rahasta kun siinä tauon aikana oli kuitenkin joulu ja uusi vuosi.

Thilda kirjoitti...

Jenni; No on kyllä tosi outoo! Ja törkeetä. 😡