Muistakko ku aurinko tippu?

 

Melko rapsakkaa on ollu viime aikoina, mutta en mää olis mää, ellen muistelis 70-lukua sääasioissakin. Muistatteko niitä outoja television säätiedotuksia? Kun joku television sekatyömies oli nikkaroinu sellasen äänestyskopin tapasen pahvipömpelin, johon varmaan se ankee televisiosta tuttu piirtelijämummo oli väsänny Suomen kartan? Sit paikalle astu joku paksuihin televisioruudun kokosiin laseihin ja ruskeeseen slipooveriin puettu partajeeveli, joka alko höpiseen sateesta ja auringonpaisteesta samalla, kun haparoiden yritti kiinnittää siihen pahvipömpelin Suomeen irrallisia pilviä taikka aurinkoja. Mä luulen, että niissä irtoauringoissa ja pilvissä oli sinitarraa takana, joilla ne tarttu siihen taustaan, mutta lapsen mielenkiinto tietty kohdistu siihen jännittävään asiaan, että pysyykö aurinko paikallaan vai tippuuko se? Nimittäin välillä ne tippu lattialle ja sitten sen slipooverityypin piti kumartua ja koettaa pyydystää aurinko lattialta takas hyppysiinsä ja kiinnittää se uudestaan oikeeseen kohtaan. Aatelkaa miten se on rukoillu, että kunpa aurinko pysyis nyt kiinni ja välillä kironnu mielessään, että saatanan aurinko, pysy nyt perkele! Eikä oo silmä rävähtäny Kekkoslasien takana.

Ja sit se on alkanu jännittää seuraavaa lähetystä ja pyytäny jotain juoksulikkaa ostamaan lisää sinitarraa ja alkanu käydä iltarukouksissa kauppaa jumalan kanssa, että jos nyt aurinko ei pysy paikoillaan, niin mä ryyppään itteni hengiltä, taikka jos sittenki pysyy, niin en enää ota saunakaljaakaan, enkä lisäks kiikaroi naapurimökin Pirkkoa koko kesänä. Ja se on varmana uhkaillu television muita työntekijöitä, että keksikää ny jumalauta joku konsti, jolla aurinko ei putoo alas! Se ei vaan tajunnu, että se aurinko loi ainutkertaisen kokemusmaailman 70-luvun lasten mieliin. Että vielä 2020-luvullakin sitä keski-ikäinen kattoo Pekka Poutaa ja miettii, että naurapa jätkä sitte, kun auringot lepattaa pitkin lattioita, että hyvä se on siinä nyt riekkua, kun atk hoitaa kaiken. Että kyllä se Pekka Poudankin hymy hyytyis, kun sääkuviot lennähtelis pitkin maita ja mantuja ja jos sen koira vielä söis koko auringon. Ja sinitarran. Aikuisella sitä on tässä hirmu paljon tylsempää, kuin lapsena oli, kun joutuu pelkäämään vaan, että jäätyykö putket ja kauanko sitä pakkasta oikeen taas kestää. Googlailee villahousukauppoja ja pohtimaan onko nyt oikee hetki vetää päälle se Maija-vainaan minkkiturkki ja että miten se rimmaa yhteen isän susilakin kans. Ei kyllä mitenkää, hemmetti vie.

Entisten lasten 70-luvun sääklassikko Villahousupakko!