Hiljaisia mietteitä

En ole vielä hukkunut alakulon ja masennuksen suohon, räpistelen. Mietin eilen illalla, että millä voin piristää itseäni, kun en jaksa tehdä juuri mitään. En kivuiltani, mutta en myöskään voimiltani. Paino laskee yhä vaan. Mutta jotain pitää keksiä. Luen edelleen iltaisin joogakirjaa ”Viihdy omassa arjessasi” ja löydän siitä monia hyviä asioita. Mietin, että voisinko hitusen tehdä joogaliikkeitä tai taijita youtuben avustuksella. Tallensin linkkejä valmiiksi tabletille, että josko vaikka tänään…

Löysin blogin luonnoksista muutaman vuoden takaisia kuvia lapista, jotka kuvastaa tämän hetken kaipuuta rauhaan ja hiljaisuuteen luonnossa. Metsän tuoksua ja veden kuohuja. Mindfulnessia ja sen sellaista.

Viime viikolla tilasin piristyksekseni vähän parfyymejä piiitkän tauon jälkeen. Huonolla hetkellä, sillä maku- ja hajumuutokset saa kaiken tuntumaan epäilyttävältä ja jopa ällöttävältä. Voin kuitenkin sanoa, että ne muutokset ei kestä montaa päivää kerrallaan.

Luen vähemmän kuin etukäteen ajattelin. Enkä jaksa tehdä mitään käsityöjuttuja. Vähän olen värittänyt ja sekin jo tökkii. Terveenä sitä ei vaan tajua, millaista sairaana on ja mitä oikeasti jaksaa, kun ei oikein jaksa mitään.

Kuulin, että blogiani on jaettu vertaistukena muillekin syöpäsairaille. Se on uskomattoman hieno juttu, jos joku saa tästä jotain. Tietysti haluaisin, että tästä saisi lohtua, mutta en halua vääristää olotiloja ja huijata. Välillä on paskoja päiviä, jopa paskoja viikkoja, mutta se kaikki muuttuu äkkiarvaamatta. Vuoristorataa!

Ehkä yksi isoimmista asioista tässä on yksinäisyys. En tarkoita sitä, että jonkun pitäisi tulla repimään mua kahvilaan, vaan sitä, että poukkoilen tässä suossa ypöyksin, niin ettei kellään ole oikeasti hajuakaan. Nämä sanat on vain pintaraapaisua. Olis aika hienoa, jos löytäisin munasarjasyöpään (tai syöpään ylipäätään) sairastuneita vertaistukihenkilöitä. Sytokäynneillä siihen on mahdollisuus ja odotan että joku päivä saan yhteyden kanssasisareen.