Relax

Mä oon mietiskelly jo jonkin aikaa tällaista asiaa, kun tosi moni mun ystäväpiiristä on sanonut, että he ei osaa sanoa mitään (omasta mielestään) ja että kaikki sanominen olisi niin latteaa. Ja että tuntuu jotenkin väärältä puhua mulle nyt ihan tavallisista kuulumisista, kun mulla on tämmönen iso sairaus mullistamassa elämää. Mutta hei rakkaat ystävät ja kaikki, jotka mietitte tällaisia, rentoutukaa!

Mä oon itse asiassa havahtunu lähimmän kahden viikon aikana useamman kerran siihen, että joka ikinen mun aloittama lause koskee syöpää ja lähes joka ikinen ajatus kiertää kehää sen paskasairauden ympärillä, enkä todellakaan halua vajota sellaseen suohon!

Musta on ihanaa ja virkistävää kuulla ihan tavallisia kuulumisia ja eläytyä ihan erilaisiin juttuihin (jotka oli munkin arkipäivää vielä pari kuukautta sitten), kun te puhutte mulle omista kuulumisista. Se on ihanaa, älkää turhaa tunteko mitään syyllisyyttä siitä! Mä haluan taas elää, mä haluan muutakin kuin sairauden! Mä niin tykkään jutustella muiden kanssa (tai lukea kommentteja ja muiden blogitekstejä). Ja toki me voidaan puhua myös syövästä, mutta ei se ole mikään ainut aihe, jossa pitäis pysytellä.

Mutta toki mä ymmärrän senkin, että yhtäkkiä sitä voi olla ihan lukossa. Jo monia vuosia sitten mun yks läheinen sairastui vakavasti ja mä olin vuosia niin shokissa, että en osannut reagoida oikein mitenkään ja lähinnä välttelin häntä. Nyt tekisin toisin. Ennen hänen kuolemaansa sain kuitenkin häneen uudelleen yhteyden ja ne hetket olivat ja ovat yhä arvokkaita mun mielessä.

Nyt mä vietän mukavaa viikonloppua Pieksämäellä, asuntoautoillen ja tämä tuntuu virkistävältä. Ilmassa on jo syksyn tuntu ja selän väsymistä ja yleistä uupumusta lukuun ottamatta olen jo aika hyvin entiselläni. Hauskaa viikonloppua myös teille kaikille ihanat lukijat!