.

.

27.9.2023

Fyssaripäivä

 

Tänään pääsin ihan omalle fyssarilleni melkein neljän kuukauden tauon jälkeen! En voi kyllä liikaa kehua häntä ja hänen ammattitaitoaan. Olkapääkipuni hän paransi keväällä kolmella käynnillä ja nyt pureuduimme jalkojen neuropatiaan ja vatsanseudun lihaksiin. Kukaan ei sairaalassa sanonut, että neuropatiaan saattaa olla myös fyssarista apua. Se ei tietysti ole varmaa, auttaako mikään, mutta mun mielestä yrittäminen on parempi kuin luovuttaminen! Sitä paitsi tämä fyssari ei vähättele, kuten sairaalan fyssari mun mielestä teki. Ja on aina mahtavaa, kun superammattilainen kuuntelee ja kertoo mitä tehdään ja miksi tehdään ja mihin se vaikuttaa jne. Olen huippuhyvällä tuulella aina hänen luona käytyäni.




Muutenkin oli tosi kiva päästä ajelemaan vähän kaupungin keskustaan! Katselin ahnaasti ympärilleni, sillä enpä siellä ole juurikaan heinäkuun alun jälkeen käynyt. Pentik on ilmestynyt vanhaan pankin konttoriin! Sitä ja tätä oli vähän muuttunut. Kaupungin kuhina oli entisellään. Paitsi, että en tajua miksi niin monien kaupunkien keskustoista tehdään väen vängällä autottomia! Ihan kuin maailma muuttuisi sen takia jotenkin hyväksi. Ei varmaan kukaan ole luopunut autosta tuollaisen syyn takia, vaan nyt ajetaan vielä pitempää matkaa, kun etsitään niitä korvaavia ostopaikkoja ideaparkeista ja muualta. Autoton keskusta kai palvelee hyväkuntoisia reippaita nuoria aikuisia, jotka hypähtää Hervannasta tai Kalevasta ratikkaan ja hurauttaa keskustaan lattelle. Eipä siis ihme, että keskustan liikkeet näivettyy.


Nyt mun elämän jaksossa on meneillään hyvä viikko aina siihen asti, kun seuraava syto tiputetaan suoneen. On ihanaa olla pirteä ja valoisa ja nukkua pitkiä öitä (joo, nyt tosiaan teen niin!), suunnitella ja puuhastella pienesti. Oon tutkinut Lielahden kartanon historiaa niin paljon kuin sohvalta käsin vaan voi ja kohta mun projekti on valmis. Sitten kirjoitan aiheesta yhteenvedon myös tänne blogiin. Ihanhan siitä vois venyttää vaikka gradun, mutta mun mielenkiinto on siinä vaiheessa jo tyystin toisaalla. Jälkikasvu taisi olla oikeessa, kun se epäili, että adhd kulkee tiukasti suvussa.


Haaveilin huvikseni vähän sellaistakin, että jos joku tuntematon ameriikan täti jättäis mulle perinnöksi jonkun satumaisen miljardiperinnön, (tai enemmän), niin ostaisin aikailematta sekä Lielahden, että Niemen kartanot. Eihän ne toki ole myynnissä, mutta latoisin pöytään sellaisia summia, että johan lähtee. Muuttaisin molempiin kartanoihin ja järkkäisin lähimmilleni asunnot sivurakennuksiin. Ja palkkaisin puutarhurin, autonkuljettajan, kokin, siivoojan, sisäkön, talonmiehen, kampaajan, personal trainerin ja ehkä vielä seuraneidinkin. Sitten aitaisin molemmat kiinteistöni ja asuisin kuin Aurora Karamzin ikään. Minusta tulisi ”hyväntekijä” kuten Aurorasta ja lahjoittaisin mittavia summia valitsemiini kohteisiin kaiken aikaa. Sanonpa vaan, että maailmassa on virhe, jos näin ei tapahdu!



4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiinnolla odotan, saatko apua neuropatiaan. Minulle vaan tuumattiin, ettei ihmiset yleensä neuropatiasta valita. Ehkä ei, jos sanotaan, ettei apua voida antaa ja vaihtoehtona on hyväksyä oireet tai ottaa isompi riski esim. sairauden uusimisen suhteen.

Thilda kirjoitti...

Anonyymi; Kerron aivan varmasti miten tämä etenee. Ja jos tuntuu, että saan apua fyssarin kotiläksyistä, kerron liikkeet blogissa. Mullekaan ei kukaan ees vihjannut sairaalan taholta, että neuropatiaan vois mitenkään ite vaikuttaa. Vaihtoehdot oli vain että ne joko tulee ja häviää taikka jää loppuiäksi. 🤔😳

Mannaryyni kirjoitti...

Satumainen miljardiperintö ja kaksi kartanoa toi hymyn huulille. Minun haaveeni ovat tylsiä tähän verrattuna 😁

Thilda kirjoitti...

Mannaryyni; 😄 Jos haaveilet, haaveile isosti - se on mun mottoni! Seuraavalla levelillä on sitten aikamatkailu, joten piirun verran realistisempi ehkä kuitenkin tää kartanojuttu. 😂