.

.

22.9.2023

Yökaudet


Kiinnostavaa, miten pää toimii. Että kun pitäis nukkua, niin yhtäkkiä on tuhat asiaa mielessä ja päässä ajatukset kuhisee kuin muurahaispesä kevätauringossa. Eilen päätin, että kokeilen, saanko unta ilman melatoniinia. No arvatkaa! Joskus puoli kahden maissa suihkautin lannistuneena kielen alle melatoniinisuihketta. Ei mitää vaikutusta. Oon nukahtanu vähitellen joskus kolmen ja neljän välillä.


Sitä ennen kävin päässäni laajoja palavereita siitä, mistä voisin kirjoittaa. Kun se valkoisen paperin kauhu iskee aika ajoin ja pää on täysin tyhjä kun pitäis jotain saada aikaan. Siis ihan vaan tänne blogiin. Eikä sairaudestakaan koko ajan huvita kirjoittaa, etenkin kun joka päivä ei edes ole mitään sanottavaa siitä aiheesta.


Niin, että miksi yhtäkkiä yöllä kaikki maailman aiheet kaadetaan suppilolla mun aivoihin ja saan niistä irti vaikka mitä! Häviävän hetken pohdin jopa sitä, että entäpä jos nousen ja menen olohuoneen sohvalle takomaan kaikki villit ajatukset ylös. No en menny. Olis ehkä pitäny, sillä kokemuksesta sanon, että en koskaan saa päiväsaikaan niistä jutuista samalla lailla kiinni, kuin yön herkullisissa syvyyksissä.


No okei, koetan tavoittaa yhden jutun tähän kuitenkin. En tiedä miksi, mutta eräs vuosien takainen muisto putkahti mieleeni ja herkuttelin tilanteella pohjia myöten. Pahoittelen, että tämä ei enää tavoita aamun työmatkalaisia busseissa, mutta voitte kuitenkin ehkä samaistua. 

Tämä tapahtui siihen aikaan, kun kuljin TKL:n bussilla töihin, eli melko kauan sitten. Eräänä kylmänä talviaamuna astuin täpötäyteen bussiin ja totesin, että piru vieköön, taidan joutua seisomaan! Ajatus ei huvittanut, sillä matkaa oli kuitenkin monta kilometriä ja uni hohkasi vielä kehossa. Tarkemmin katsoen bongasin helpottuneena bussin perältä yhden vapaan paikan, jota kohti kipitin iloisena; mun paikka, universumi kuuli kuitenkin mun toiveen! 

Kunnes saavuin kyseisen penkin kohdalle ja totesin, että ei se aivan tyhjä ollutkaan, sillä viereisen istuimen teini oli istuttanut siihen reppunsa. Reippaana pohjalaisena päätin oitis ratkoa tilanteen ainoalla mahdollisella tavalla ja kajautin ilmoille teinille osoitetun kysymyksen: ”Onko tässä tilaa?” No, te tiedätte ehkä sen teinien heimoon kuuluvan mielenkiintoisen alalajin, jota nimittäisin kastemadoksi. Tämä kastemato ei osoittanut silmäripselläkään kuulleensa kysymystäni, vaan valui edelleen penkillä ominaistyylilleen uskollisella tavalla; neljännen selkänikaman osuessa penkin istuinosaan, hyvin kauniin pyöreästi ja sulavasti, jalkojen ja pakaralihasten sitä vastoin leijuen penkin ulkopuolella, polvien porautuessa seuraavan penkin rakenteisiin. Odotin hetken, ei vastausta.

 Pohjalainen reippaus ei ole lannistuvaa lajia, joten korotin vähän ääntäni ja toistin kysymyksen. Tunsin kyllä kallossani kuplivaa ärtymystä ja tajusin että taas mennään, räjähdys on tulossa. Tämä liittyy niihin pohjalaisen luonteen varjopuoliin, jossa rehellisyys, reiluus ja oikeudenmukaisuus nousevat maailmankaikkeuden tukipylväiksi ja pienikin poikkeama niistä suistaa maailman raiteiltaan. Maailma alkoi huojua, äkkipikaisuus alkoi ottaa valtaa tilanteesta, enkä kyennyt enää mihinkään hillittyyn ja fiksuun käytökseen. Kun tuo pitkäkoipinen sammakko teeskenteli yhä, ettei kuullut kysymystäni, se pieni itsehillinnän säie jossakin sisälläni katkesi.

Yhtäkkiä heilautin vartaloni suorakulman muotoon, niin että kasvoni olivat sen aivokuolleen etanan kasvojen tasalla, katsoin sitä tulistuneena johonkin silmien suuntaan ja räsäytin ilmoille vihaisen kysymyksen: ”Voitko siirtää tuon repun?!” Pohjalaisen naisen kehityskaaressa on sisäänrakennettu tieto siitä, että ohjaksien ottaminen omiin käsiin auttaa aina. Tässä tapauksessa tuo hyytelöameeba ujutti reppunsa hitaan tahmeasti syliinsä, katsomatta ja reagoimatta muuten tilanteeseen mitenkään. Olin silti aistivinani hienoista halveksuntaa, mutta mene ja tiedä, en ole mikään ameeba-asiantuntija. Yhtä hyvin hän saattoi pitää tilannetta kotoisana ja minua äidillisenä.

Istuin penkkiin rojahtaen, enkä kyennyt pitkään aikaan palautumaan rauhalliseen aamutunnelmaan. Aavistan, että lähipenkkien matkustajat purivat hihaansa ja tärisivät pidätetystä naurusta, mulkoilivat vihaisen kauhistuneena tai jatkoivat omaa ameebaelämäänsä. Tuohon aikaan kukaan ei kuvannut someen mitään, eikä kellään ollut luureja päässään. Olin siis heti aamusta näyttämöllä aktiivisessa pääroolissa. Mikä introvertin painajainen! Hitaasti tajusin, että jos tuohon hyytelöeläimeen ei olisi vieläkään syttynyt mitään elonmerkkiä, olisin varmasti tempaissut repun käsiini ja heittänyt sen bussin etuovelle. Onneksi siihen ei tarvinnut mennä.

Mukavaa työpäivää ihmiset! Vapauttakaa sisäinen pohjalaisnaisenne ja taistelkaa!


20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heippa ! Kyllä oli taas kerran huikaiseva tilannekatsaus Sinulta. Mitä verbaaliakrobatiaa ja kaikki vielä niin totista totta suomalaisesta arkielämästä. Lisää tällaista toivovat Double-P

Anonyymi kirjoitti...

Hyytelöameeba :) ! Mulla on unettomuuteen ja heräilykohtauksiin kikkakolmosena kolme kohtaa: ekaksi kirjoitan listan mistä tahansa asiasta, sitten ratkon jonkin helpon ristisanan, minkä jälkeen siirryyn vaikeahkoon sudokuun. Jotenkin tämä auttaa tyhjentämään pään ja väsyttää sopivasti - aikaa menee joskus viis minsaa, joskus viiskyt tai enemmän. Mutta teen siis näin joka kerta, kun unta ei tule tai ei ole, joten luulen rutiinin auttavan minua kanssa.

Thilda kirjoitti...

Double-P; 😂 Loistavaa! Kiitos, katsotaan mitä yöt tuo tullessaan..

Thilda kirjoitti...

Anonyymi; Kiinnostavia keinoja! Kiitos vinkistä. 😊

Joululainen kirjoitti...

Minulla on joskus auttanut yöheräämiseen, kun lähden silmät kiinni laskemaan isohkoa lukua alaspäin. Jostain syystä ylöspäin laskeminen ei auta. 😄 Tai sitten alan miettiä aakkosilla esim. katsomiani elokuvia. Kirjat, näyttelijöiden nimet tms. käyvät myös.

En kerro usein tätä vinkkiä, mutta sinulle voin (ja kaikille lukijoillesi). Ota illalla ennen nukkumaanmenoa Zyrtek eli antihistamiini, joka väsyttää. Näistä ei ole mitään haittaa elimistölle (samaa ainetta elimistö itsekin tuottaa)), voi syödä vaikka vuosikymmeniä eikä tule immuuniksi. Hoksasin tämän pari kesää sitten. Ilman näitä en nuku kuin kaksi- kolme. tuntia ja valvon aamuyöstä asti.

Kirsi C kirjoitti...

Heippa! Minäkin olen pohjalainen, joten tämä teksti kyllä hieman huvitti! Olen löytänyt blogisi pariin vasta hiljattain, ja ihailen rehellistä tapaasi käsitellä asioita. Kiitos päivän nauruista!

Thilda kirjoitti...

Joululainen; Uusia vinkkejä roppakaupalla! 😃 Kiitos!

Thilda kirjoitti...

Kirsi C; Mahtavaa! 😄 Kiitos kannustavista sanoistasi.
Lämpimästi tervetuloa lukijaksi! Toivottavasti viihdyt sekalaisten aiheiden ryöpyssä. 😊

Anonyymi kirjoitti...

Joululainen, käytän ihan samoja kikkoja. Luvun ei tarvitse olla jättisuuri, mutta oleellista on takaperin laskeminen. Keskityn lukuun ja jos ajatus karkaa, toistan luvun. Kun pääkoppa on menetelmään ehdollistunut, riittää itselläni yleensä nukahdan 20 peruutetun numeron kohdalla, ja jos uni ei tule, mikäpä pakko on nukkua juuri sinä yönä. Vähennän siten stressiä, johon itseni saisin alkamalla pyörittämään vielä nukkumispakkoa päässäni. Ja antihistamiini, kunnolla väsyttävä illalla on toimiva. Lisäksi kannattaa rentouttaa ainakin kasvolihakset.

Aina ei uni vaan tule, kortisoni, kipu, liian myöhään kahvia, aivot kertakaikkiaan ylikierroksilla. Se kuuluu ihmisluontoon.

Thilda, minua viehättää viittauksesi universumiin. Ajattelen meitä ihmisiä universumin lapsina. Menin vahingossa lausumaan syöpälääkärilleni ajatukseni, kuinka universumi hoitaa. Hän pysähtyi kantsomaan minua niin sanotusti hitaasti ja totesi: tiede hoitaa.

Thilda kirjoitti...

Anonyymi; Mun on pakko kokeilla tuota takaperoista laskemista, kun suosituksia tulee näin pontevasti! 😃
Universumi. Se leimataan hörhöilyksi. Mutta mulla on ollut oma versioni asiasta jo yli 30 vuotta ja se kuuluu näin: ”kyllä elämä kantaa!” Eli aina löytyy joku ratkaisu ja apu. Uskon myös paljon tieteeseen, mutta se ei ole pois siitä, ettenkö uskoisi vähintään yhtä paljon henkisiin asioihin. Mutta ehkä tärkeintä on hoksata, että jos vain odottelee ilman että itse laittaa tikkua ristiin ongelmansa hyväksi, niin ei se ehkä sitten ratkea. ”Universumi” auttaa, jos on halukas toimimaan. 😊

Anonyymi kirjoitti...

Oi miten herkullinen tarina ja ihan mahtavaa kerrontaa! Näitä kastematoja on tullut nähtyä 😀. Tässä kun ikää tulee, pohjalaisia pirskahduksia lähtee minustakin entistä herkemmin kanssaeläjien iloksi tai kauhuksi 😆.
Ja yöaika, silloin ne tajunnan räjäyttävät ideat minullakin syntyy, jotka aamulla ovat haaleita muistoja vain...

Katariina

Thilda kirjoitti...

Katariina; Kiitti!! Mä niin tiedän, että se pohjalainen sisu jyllää meissä molemmissa! 💪😄 Hyvä me!!
Yö on kyllä kummaa aikaa, siihen ei jotenkin päde mitkään lainalaisuudet.

Anonyymi kirjoitti...

Elävää kerrontaa, hymyssä suin loppuun asti.Ameeba😁

Thilda kirjoitti...

Anonyymi; Tosi tsemppaavia sanoja! 🥰

Anonyymi kirjoitti...

Kuvittelen mielessäni tuon tilanteen aamu bussissa, enkä voi välttyä nauramasta ääneen. 🤣😂
Osaat kyllä ihan loistavasti kuvailla tilanteen ja pääsen pohjalaisena hyvin mukaan tunteeseen. Ehdin jo lukissani odottaa milloin reppu lentää, itse olisin luultavasti toisen sanomisen jälkeen heivannut sen johonkin. Mutta sinulla riitti sinniä hoitaa asia piirun verran sivistyneemmin.

Unettomuuteen kuulin joskus vinkin, että kannattaa juoda lämmitä maitoa. No se ei itsellä mene alas, mutta maitoon tehty lämmin kaakao sen sijaan toimii.
-Paula

Mannaryyni kirjoitti...

Tuttua juttua. Pääni on toiminut tällä viikolla ylikierroksilla. Eritoten olen huomannut sen öisin, kun ajatusten ylitsevuotava tulva on ajanut ylitseni ja vienyt yöunet. Olen myös ihmetellyt, miten murheet kasvavat öisin aivan uusiin mittasuhteisiin.

Tulipa tuossa ajatus, että pitäisiköhän sinun hankkia sanelukone. Sillä tallentaisit päässä pyörivät ideat kätevästi tuota pikaa. Sitten voisitkin nukahtaa hyvillä mielin, kun ajatukset ovat hyvässä tallessa. Miltäs kuulostaa?

Voi apua, mikä tarina. Hyytelöameeba 😁

Thilda kirjoitti...

Paula; 😄 Kiitti!
Maitovinkin oon kans kuullu. Se on korvan takana odottelemassa. (Nyt tietty oon nukkunu ihan loistavan pitkiä öitä taas.)

Thilda kirjoitti...

Mannaryyni; Se on just noin murheen kasvamisesta öisin ja ajatusten yliajosta!!
Voisin ehkä naputella hiljaa tabletille niitä mieluummin, mutta en ole siihenkään vielä mennyt, etten herätä murmelia vieressäni. 😊

Anonyymi kirjoitti...

Niin kuin tuossa edellä niitä nukahtamisvinkkejä annoinkin, ei ne aina vaan tehoa - neljä unetonta yötä ja perään pari yötä noin kymmenellä heräämisellä. Eli ehkä noita konsteja kannattaa kokeilla normaalissa unettomuustilanteessa, eikä kortisonin ja kipulääkkeen vaikutuksen alaisena.

Thilda kirjoitti...

Anonyymi; Ylipäätään unettomuus on jotenkin uskomaton mysteeri! Nyt oon taas nukkunut ihania pitkiä öitä monta putkeen. Voi olla, että ne kortisonit vaan vaikuttaa yli viikon uneen, vaikka en niitä popsikaan niin pitkään kerrallaan. 🤔