Vesivahinko

 

Ihan kuin tässä kaikessa terveydellisessä paskatilanteessa ei olisi jo tarpeeksi, niin mun rakkaaseen lapsuudenkotiin on pamahtanut vesivahinko. Tai ei ehkä niinkään ”pamahtanut”, vaan hiljaksiin lirutellut vajaan kolmen vuoden sisällä. Kukaan ei oikein tiedä mistä alkaen, mutta loppuvuonna 2020 kaikki oli vielä ok.

Yläkerran lavuaarin ja tiskialtaan viemäriputki on vanhuuttaan ruostunut ja haljennut. Nyt vettä on lähinnä samassa kohdassa alakerrassa, vessan, eteisen ja olohuoneen välisessä seinässä, sekä eteisen lattiarakenteissa. Tulee kuivatus ja uudelleenrakennus. Voipi kestää monta kuukautta. Onneksi tilanne ei ole toivoton, vaan siitäkin selvitään, kunhan vakuutusyhtiön remppatyypit alkaa hommiin. Ton ikäsessä rintamamiestalossa tutkitaan tietysti myös asbestiriski. Ikävintä se on siskoni kannalta, jonka iso remppa valmistui (alakerrassa) vasta toissavuonna ja nyt jo pitää repiä auki osa rakenteista.

Turhauttavaa myös siinä mielessä, että en pääse itse paikalle. Mä en tosiaankaan oo sellanen ihminen, joka haluaa hoitaa tämmöset jutut etänä, mutta nyt on pakko. Sen verran oon elämäni aikana oppinut, että remppatyyppejä pitää vahtia, ihan vaikka jo siksi koska ne ei ole mitään ajatuksenlukijoita. Olis ihan tosi hyvä olla paikalla koko ajan. Ja mä oon myös hirmu tarkka tavaroistani ja huoneistostani, että sikälikin on tuskallista, että en voi olla paikalla. Vielä on epävarmaa joudutaanko yläkerrassa purkamaan mitään, vai onnistuuko putken vaihtaminen alhaalta päin. Se helpottais kyllä asiaa paljon!