Miksi?

 

Edelleen luuydinsärkyjä, mutta vaimeampina. Tällä kertaa kolottaa leukaluita, lonkkia ja reisiluiden yläosia. Ilta oli taas tuskaisempi kuin päivä, mutta heräsin kahdelta yöllä siihen, että olin kuitenkin nukkunut kolmisen tuntia, eikä särky ollut kovaa. Ehkä tämä selättyy tästä tämän vuorokauden aikana? Rintakipu on ikävä lisä luusärkyyn, mutta sekin pentele johtuu tuosta valkosolukasvutekijäpiikistä. Tämän päälle on tietysti ummetus, johon juon pegorionia. Ja yleinen heikkous, niin että kepin kanssakin jalat meinaa pettää alta. Yritän syödä pikkuisen pitkin päivää, vaikka se ei kauheasti huvitakaan.

Eilen jaksoin lähteä istumaan autoon, kun kävimme pikavisiitillä lapsuudenkodissani katsomassa sitä vesivahinkoa. Se näytti aika hyvältä ja uskon hetkeäkään epäröimättä, että kaikki sujuu siellä hyvin. Talo on jo 64 vuotta vanha, kai siihenkin jo jotain iän tuomaa kremppaa saa ilmentyä? Me koetamme hoitaa talon rakkaudella ja viisaudella taas kuntoon. Samalla kävin tapaamassa rakasta setääni ihan vain muutaman tuokion verran. Ainut elossa oleva setäni! Lupasin hänelle, että kyllä me vielä ensi kesänä istumme taas tuossa pihassa ja katselemme lintuja! Sinne olen heittänyt ankkurini ja sitä kohti etenen. Kotiin palattua voimat olivat ihan poissa ja makasin horkassa peiton alla hyvän aikaa.

Mielialat ja ajatukset sihahtelevat vihaisesti, kuin löylyvesi kuumilla kivillä. Mietin jopa, että miksi minä? Miksi helvetissä juuri minä?! Miksi ei joku muu… käsitän, että nämä on varmasti tietyssä kohdassa aika tavallisia reaktioita. Silti ottaa päähän olla tässä ja myös ajatella näin. Jos olisin jumala, säätäisin, että kukaan maailman ihminen ei kuolisi tuskissaan, ei sairauksiin, sotiin, onnettomuuksiin, vaan jokaisen lähtö olisi rauhallinen nukkuminen pois unen aikana, sitten kun oma aika on täynnä. 

Ne sytokaverin sanat on olleet viime päivin moneen kertaan mielessä; ”muista sitten, että kivut ei kestä ikuisesti!” Ne on olleet paras lohtu. Kun katson kelloa, joka on mennyt taas vartin tai tunnin eteenpäin, tiedän, että kivuttomuus on jo taas hiukan lähempänä. Joka tapauksessa pahin on kai tämän ekan syton jälkipäivinä nyt takana. Tästä viikosta voi tulla rauhallisempi.