Ehkä pahinta ei ole kipu. Pahinta on toivottomuus, joka ryömii tajuntaan aamulla. Joka saa kiroamaan taas uutta päivää, inhoamaan peilikuvaa, odottamaan että kello etenisi, juoksisi jumalauta! Että olisi jo ilta ja pääsisi nukkumaan, unohdukseen, ennen seuraavaa aamua.
Kun ei enää tiedä valosta tai väreistä. Kun ei ole muuta kuin odotus. Että onko jossain kohdassa kalenteriin merkitty erilainen päivä? Kun kannattaa taas herätä, kun löytyy taas syitä olla. Kun mieli alkaa virkistyä?
Ja silti kaiken taustalla on pelko, että tämä ei lopukaan vaan alkaa uudelleen. Ja uudelleen.
Samalla mielessä kieppuu kateus niitä kohtaan, jotka voivat vaan astua kahvilaan tilaamaan britakakkua, niitä kohtaan, jotka heräävät aamulla herätyskelloon ja kulauttavat aamukahvin ja kipaisevat töihin. Niitä kohtaan, jotka istuvat kirjastoissa, vaeltavat luonnossa, käyvät syvällisiä keskusteluja ystävien kanssa, syövät intialaisessa tai nepalilaisessa. Niitä, jotka katselevat syystaivaan tähtiä riippumatossa ja jättävät hyvästejä kurkiauroille.
Kateus, että voi kävellä reippaasti, nauraa kuplien, tuntea tuulen kasvoillaan ja kosteiden peltojen tuoksun joka solullaan. Kateus kaikkea tavallista kohtaan. Kateus ja katkeruus.
18 kommenttia:
Ajattelen juuri samoin...
Anonyymi; Se on surullista. En ikinä halunnut olla kateellinen tai katkera. Ja nyt vellon niissä tunteissa.
Toivon, että sinulle tulee valoa elämääsi!
Halaus! 🫂❤️
Joululainen; ❤️
Uskon ja toivon että sinulle tulee vielä paljon onnellisia ja iloisia vuosia ja vuosikymmeniä❤️🙏. Tämä matka on nyt pakko käydä läpi ja se tuntuu todella epäreilulta. Lämpimin ajatuksin Sari
Sari; Kiitos! Niinpä, ei voi muutakaan.
Uskotaan, että vielä tulee sullekin se päivä kun voit kulkea ja elää kuten ennenkin, uskotaan siihen lujasti ❤️
-Anu
Jonain päivänä teet kaiken tuon, mistä kirjoitit - ja nautit jokaisesta hetkestä. Voimia ja jaksamista ❤️
Kukapa ei ajattelisi noin jossakin vaiheessa raskasta hoitoprosessia. Meillä on luja luottamus että pääset vielä toteuttamaan unelmiasi ja näitä aivan arkipäiväisiäkin askareita. Ajattelemme Sinua halauksin. Double-P
Anu; Kiitos! Pakko uskoa! ❤️
Mannaryyni; Ihanaa kun sanot noin!! ❤️
Double-P; Niinpä se taitaa olla… mielialat vaihtelee tosi paljon ja välillä on aika sumuista. Mutta toivo on pakko olla olemassa myös, vaikka piilossakin.
Olette ihania! Lämmin halaus teille molemmille! ❤️
Täysin oikeutettuja, erittäin ymmärrettäviä ja enemmän kuin inhimillisiä ajatuksia Thilda. Kukaan ei voi tuossa tilanteessa sanoa, ettei saisi olla kateellinen tai katkera. Kyllä saa ja pitääkin, koska joskus ihmisen vaan täytyy voida velloa ja parhaassa tapauksessa se auttaakin edes vähän <3
Annukka; Kiitos, kiitos!! ❤️ Sanasi ovat kuin lämmin halaus!
Olen ihan samaa mieltä kuin Annukka. Kukapa meistä ei tuntisi noin sinun sijassasi.
Mutta jonain päivänä istumme kahvilassa britakakkujamme nautiskellen, ja sinä kerrot, miten olet juuri palannut lapsuudenkodin maisemista tuulta ja peltoja nuuhkimasta. Ja lopulta jutut menee siihen, että nauramme itsemme tärviölle. Se päivä tulee vielä.
❤️ Katariina
Voi Thilda, lämmin halaus mummelilta sinulle! Voimia hetkiisi, joskus koettaa taas hyvä aika elämässäsi. Näin uskotaan.
Katariina; ❤️❤️❤️😄🤣 Tärviölle, toden totta!! Iso halaus sulle rakas ystävä!
Anonyymi mummeli; Kiitos! 🥰
Lähetä kommentti